• Sienidippi: Valmista herkullista dippiä kahdella eri tavalla – täydellistä sipsien kanssa

    Reseptimme on tehty pakastehaaparouskuista, mutta myös sopivasti liotetut suolatut rouskut ovat varmasti kokeilemisen arvoisia. Suolaisten sipisen ja lastujen lisäksi voi dippailla voi myös terveellisemmin erilaisia kasviksia.
    Samalla ohjeella syntyy kaksi erimakuista dippiä sen mukaan käytätkö sieninä rouskuja vai kantarelleja.
    Samalla ohjeella syntyy kaksi erimakuista dippiä sen mukaan käytätkö sieninä rouskuja vai kantarelleja. Kuva: Mikko Mäntyniemi
    Koti|Resepti
    21.11.202506:00
    Kati Pohja

    Dippi rouskuista ja kantarelleista

    noin 8 annosta

    Ainekset

    • 2 ½ dl esikäsiteltyjä, pakastettuja kantarelleja tai haaparouskuja
    • ½ prk tuorejuustoa, esim. valkosipulilla maustettua
    • 1 rkl majoneesia
    • ½ dl pecorino- tai parmesaanijuustoa
    • 2 tl sitruunamehua
    • ripaus mustapippuria
    • (suolaa)
    • 10 basilikanlehteä
    • 1 rkl timjaminlehtiä

    Valmistusohje

    1. Sulata ja valuta sienet. Purista niistä neste mahdollisimman hyvin pois.
    2. Mittaa kaikki aineet tehosekoittimeen tai leikkuuterällä varustettuun monitoimikoneeseen. Anna käydä, kunnes seos on sopivan sileää. Siirrä dippi kulhoon ja anna tekeytyä noin tunti. Sekoita, maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja muita mausteita.
    3. Tarjoa dipattavaksi sipsejä, ruislastuja ja kasviksia, esim. porkkana- ja kurkkutikkuja, kukkakaalia ja paprikasuikaleita.
    4. Vinkki: Voit käyttää rouskudippiin myös suolattuja haaparouskuja, kunhan liotat niistä ensin liian suolan pois. Kokeilemisen arvoisia ovat myös muut ryöppäämällä esikäsiteltävät rouskut, kuten esim. karva-, kangas- tai mustarousku.

    Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.

    Artikkelin aiheet
    dippi
    resepti
    rousku
    kantarelli
    sienet
    maitotuotteet
    alkuruoka
    lisuke
    kastike
    kodin juhlat
    vappu
    villiruoka
    Ruoka ja juoma
    Kastikkeet
    Ruokareseptit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin