
Hirsimökeillä ja tolpparunkoisilla mökeillä on omat kannattajansa. Hieman yli puolet rakentajista päätyy hirsimökkiin, mutta eri vahvuuksilla eristetty tolpparunkoinen eli kansanomaisesti ”pitkästä tavarasta tehty” lautamökki on sekin hyvin tehtynä erinomainen.
Hirttä pidetään yleisesti yhä huonosti eristävänä, mutta se ei pidä paikkansa. VTT:n tutkija Antti Ruuska on vertaillut tolpparunkoisen ja hirsimökin ympäristövaikutuksia, ja hänen mukaansa molemmilla päästään suurin piirtein samaan energiankulutukseen.
Tutkimuksessa vertailtiin vuoden 2013 energiatehokkuusmääräysten mukaan rakennettua, eristettyä puutaloa kolmeen erilaiseen hirsivahvuuteen.
Järein, 270 milliä paksu hirsi säästi energiaa enemmän kuin silloisten määräysten mukaan eristetty rakennus. Eipä siis ihme, että vanhaan, järeästä hirrestä rakennuttuun taloon astuessaan ihmettelee hetken aikaa sen viileyttä kesähelteillä.
Tulokset olivat linjassa Hirsitaloteollisuuden aiemmin teettämien tutkimusten kanssa. Vaikuttaa vahvasti siltä, että mitä vahvempi hirsi valitaan, sen pienemmät ovat hiilipäästöt rakennuksen elinkaaren aikana.
Hirsirakennuksia voi purkaa ja koota uudelleen.
Hirrellä on muitakin etuja. Hirsirakennuksen voi purkaa ja rakentaa uudelleen useita kertoja. Jos hirret pysyvät kuivina, puu säilyy jopa satoja vuosia.
Turvallinenkin hirsi on, sillä sillä tehty rakenne on yksinkertainen. Paljon ei seinärakenteessa voi mennä pieleen omatoimirakentajallakaan. Tolpparunkoisissa taas pitää olla hyvä suunnitelma ja toteutus, ettei kosteus ala tiivistyä rakenteisiin.
Hirren erityisominaisuus on, että se varaa ja luovuttaa kosteutta pahemmin kärsimättä. Siksi se kestää lämmön vaihteluita melko hyvin ilman peruslämpöäkin, mikä ei tietenkään ole tavoiteltava tila.

Tolpparunkoisessa taas pitää varoa, ettei talvisin ja etenkin kevättalvella kosteus tiivisty eristeisiin. Siksi niissä on hyvä pitää peruslämpöä, jonka avulla sisätiloissa on aina hieman lämpimämpää kuin ulkona.
Tietenkin myös hirsi lahoaa jatkuvassa kosteusrasituksessa. Usein lahot hirret löytyvät läheltä maata, missä ne ovat voineet lahota esimerkiksi matalan sokkelin ja pitkäksi päässeen kasvillisuuden vuoksi.
Toinen riskipaikka on ikkunoiden alapuoli, jossa vesi on voinut ohjautua seinään.
Tolpparunkoisissa on hyvä suosia kesämökkikäytössä luonnonmukaisia eristeitä, jos peruslämpö ei ole mahdollista esimerkiksi sähkön puuttumisen vuoksi. Mahdollinen kosteus kuivuu silloin rakenteista helpommin sisätilojen ja ilmojen lämmetessä kesällä.
Pikku-Alasen rannalla Matti Ratalahti valitsi tolpparunkoisessa mökissään eristeeksi puhallusvillan ja huokoisen kuitulevyn muovisen höyrynsulun sijasta.
”Halusin yksinkertaisen toimivan rakenteen. 10 sentin puhallusvilla seinissä ja hieman vahvemmat kerrokset eristettä katossa ja lattiassa vastaavat hyvinkin Lahdessa sijaitsevan rintamamiestalomme lämmöneristystä. Kyllä täällä mökillä on pärjännyt kovillakin pakkasilla vain takan lämmöllä.”
Tolpparunkoisten etu on ehdottomasti se, että rakenne ei painu. Se helpottaa hieman rakentamista ja laajentamista tulevaisuudessa.
Sama painumattomuus voidaan saada tosin myös muilla tuotteilla. Komposiittinen ”lamellihirsi” on painumaton ja varsin suosittu. Tosin hirsi se ei oikeasti ole, vaan kyse on liimapuusta.
Mielenkiintoinen vaihtoehto on myös CLT (cross laminated timber). Kun puulevykerroksia liimataan ristikkäin, saadaan aikaiseksi erittäin vahva materiaali, josta voidaan rakentaa jopa puukerrostaloja ja korvata terästä ja betonia rakentamisessa.
Pitkään CLT-rakentamisessa kunnostautui Keski-Eurooppa, mutta tekniikka on rantautunut jo Suomeenkin. Materiaali sopii mainiosti myös loma-asuntorakentamiseen.