• Kehäkukan kotikaljaa piti hakea toinenkin kierros

    Hämeenkyrössä sijaitsevasta kasvisravintolasta voi ostaa myös kotimaista luonnonkosmetiikkaa.
    Tilaajalle
    Lounaspöydässä oli tarjolla runsaasti valinnanvaraa vielä aivan lounasajan lopullakin. Kotikaljaa piti hakea toinenkin lasillinen.
    Lounaspöydässä oli tarjolla runsaasti valinnanvaraa vielä aivan lounasajan lopullakin. Kotikaljaa piti hakea toinenkin lasillinen. Kuva: Nikke Kinnunen
    Koti|Ruoka
    17.5.202613:00
    Arvio
    Nikke Kinnunen
    Hämeenkyrö

    Ravintola Frantsila Kehäkukka tarjoilee kasvisruokalounaita Hämeenkyrön kirkonkylällä hienossa miljöössä. Ravintolarakennus on vuonna 1875 rakennettu koulu, jonka vierestä virtaa Pappilanjoki.

    Lounasta tarjoillaan maanantaista lauantaihin ja sunnuntaisin Kehäkukasta saa kasvisruokabrunssin.

    Kesäisin ruokaa ja kahvilatuotteita pääsee nauttimaan jokivarressa sijaitsevalle terassille. Lisäksi lähellä voi käyskennellä 200 kasvin näytepuutarhassa.

    Satuimme paikalle aivan lounasajan lopulla. Noutopöydästä löytyi silti reilu kattaus lämpimiä ruokia ja salaatteja.

    Ruuat olivat maukkaita ja esimerkiksi leipien kanssa levitteeksi tarjottu munavoi ilahdutti. Ruokajuomaksi otin kotikaljaa, jota piti santsata toinenkin lasillinen.

    Mustikkapiirakka ja vaniljakastike antoivat lounaalle makean päätöksen.
    Mustikkapiirakka ja vaniljakastike antoivat lounaalle makean päätöksen. Kuva: Nikke Kinnunen

    Lounaan hintaan kuului myös jälkiruoka, joka käyntipäivänä oli mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Kaikkineen hyvä lopetus aterialle.

    Kahvila-ravintolan lisäksi Kehäkukassa toimii myymälä, josta voi ostaa muun muassa Frantsilan tilan sekä muiden kotimaisten valmistajien luonnontuotteita ja -kosmetiikkaa.

    Ravintola järjestää myös kokkauskursseja kasvisruoasta kiinnostuneille.

    Kehäkukka on Vaasan ja Tampereen väliä liikkuville hyvä lounasvaihtoehto, etenkin jos noudattaa kasvisruokavaliota.

    Frantsila Kehäkukka, Yrjö-Koskisentie 1, 39100 Hämeenkyrö.
    Artikkelin aiheet
    Frantsila Kehäkukka
    kasvisruoka
    luonnonkosmetiikka
    Hämeenkyrö
    kahvila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle