
”Seikka on saletti”, ”It's hard to be a tonttumies” ja ”Täytyy mennä näyttämään anakondaa pihakuuselle”. Muistatko vielä nämä televisiohistoriaan jääneet sitaatit?
Vuonna 1997 ensiesityksenä saanut The Joulukalenteri on kasvattanut kulttisuosiota vuosien mittaan. Sarjan alkuperäiset näyttelijät Seppo Korjus, Kari Lehtomäki ja Raimo Smedberg eli Trio Saletti osallistuu tänä vuonna The Joulukalenteri -juhlanäytöksiin.
Trio Saletti myi marraskuisen Sellosalin katsomon Espoossa loppuun alle kahdessa vuorokaudessa. Nyt saataville tulee joulukuulle The Joulukalenteri -juhlanäytös Tampere-taloon ja toinen esitys Espooseen.
Juonnetuissa tapahtumissa kuullaan muistoja sarjan tekemisestä ja tarinoita kulissien takaa. Muisteluiden lomassa katsotaan yhdessä sarjan legendaarisimpia hetkiä ja näyttelijöiden suosikkikohtauksia.
The Joulukalenteri perustuu tanskalaiseen komediasarjaan The Julekalender (1991). Sarjasta tehtiin norjalainen versio vuonna 1994, jonka pohjalta suomiviihteen grand old man Jukka Virtanen (1933–2019) suomensi ja ohjasi sarjan suomalaisen version.
The Joulukalenteri muistetaan absurdista huumorista, tonttujen puhumasta finglishistä, hokemista ja lauluista.
Parodisessa joulukalenteriohjelmassa tonttu Iki-Iäkäs (Virtanen) on kuolemaisillaan, sillä hänen elämänsä sävelmää soittava soittorasia on pysähtymässä. Iki-Iäkäs lähettää kolme tonttua, Toivon (Lehtomäki), Kaukon (Korjus) ja Handen (Smedberg) hakemaan soittorasian avaimen Keuruulla sijaitsevasta vanhasta luolasta.
Tontut kohtaavat useita ongelmia ja saavat peräänsä myös kaamean Näsän (Lehtomäki). Hän on naamioitunut kulkukauppiaaksi ja majoittunut luolan lähellä sijaitsevalle maatilalle Santasen pariskunnan (Korjus ja Smedberg) luokse.
The Joulukalenteri muistetaan absurdista huumorista, tonttujen puhumasta finglishistä, hokemista ja lauluista.
Sarjan pääosissa kaksoisrooleissa nähtävät Korjus, Lehtomäki ja Smedberg tunnetaan ennen kaikkea muusikkoina. Korjus ja Smedberg soittivat vuosikymmenet Seitsemän Seinähullua Veljestä -yhtyeessä, Lehtomäki on vaikuttanut niin Seinähulluissa kuin useiden vuosien ajan myös Finlandersin riveissä.