

Kouluikäinen lapsi on jo vuoden päivät kinunnut omaa koiraa. Siihen vanhemmat eivät suostu, mutta päätyvät tekemään kompromissin ostamalla lapselle marsun.
Alkuinnostuksen laannuttua lemmikin ruokkiminen tai häkin siivoaminen voi välillä unohtua lapselta. Siksi aikuisen on kannettava vastuu eläimen hyvinvoinnista, vaikka se olisi hankittu alun perin lapselle.
”Ennen lemmikin hankkimista pitää olla varma siitä, että pystyy toteuttamaan sen lajityypilliset tarpeet”, painottaa Suomen eläinsuojelun (SEY) toiminnanjohtaja ja eläinlääkäri Kati White.
Jyrsijöistä ja kaneista puhutaan usein ”häkkieläiminä”, mutta pelkkä häkki ei riitä täyttämään kanien ja pienjyrsijöiden käyttäytymistarpeita.
Vaikka eläin pääsisi päivän aikana jaloittelemaan, tulee myös häkissä olla tarpeeksi tilaa, tekemistä, piilopaikkoja sekä lajista riippuen muita lajitovereita. Päivästä toiseen liian pienessä häkissä kyhjöttäminen voi aiheuttaa eläimelle jatkuvaa stressiä.
”Monesti eläin kyhjöttää paikoillaan, kunnes kuolee.”
Pienet lemmikkieläimet, kuten kanit, marsut, rotat, hamsterit, hiiret ja gerbiilit, ovat Suomessa melko yleisiä. Tarkkaa määrää ei kuitenkaan tiedetä.
Whiten mukaan kaneja hankittiin ilman kunnon harkintaa etenkin korona-aikana. Sitä seurasi niin sanottu kanikriisi, jolloin eläinsuojeluyhdistyksiin päätyi normaalia enemmän kaneja.
Toisin kuin moni luulee, kani ei ole lapselle eikä aikuisellekaan helppo lemmikki. Pienlemmikeistä sekä kani että marsu tarvitsevat asuinpaikakseen käytännössä kokonaisen huoneen.
Luonnossa kani elää noin jalkapallokentän kokoisella alueella, minne se kaivaa monimutkaisia luolastoja. Marsu taas elää ylänköjen ruohotasangoilla, missä se käyttää piilopaikkanaan hylättyjä pesäkoloja ja tiheää kasvustoa.
”Kanille tulee tavalla tai toisella järjestää mahdollisuus kaivaa. Kanille tekee hyvää päästä myös ulkoilemaan, mutta silloin täytyy rokotusten olla kunnossa.”

Riittävän tilan järjestämisen lisäksi pienlemmikkien hoidon haasteena on kivun ja sairauksien tunnistaminen.
Whiten mukaan eläin pyrkii luonnostaan peittämään sairastumisen merkit, minkä vuoksi aikuisen tulee seurata eläimen vointia aktiivisesti.
Tarvittaessa pienlemmikki täytyy viedä eläinlääkärille, joka osaa hoitaa kyseessä olevaa eläinlajia.
”Pitää olla hereillä siitä, mikä on normaalia käyttäytymistä. Monesti eläin kyhjöttää paikoillaan, kunnes kuolee.”
”Mitä kauemmaksi mennään eläimen luonnollisesta muodosta, sitä enemmän terveysriskit kasvavat.”
Kanien ja pikkujyrsijöiden ostamiseen pätevät samat säännöt kuin muihin lemmikkeihin. Hälytyskellojen tulee soida muun muassa silloin, jos kasvattaja ei päästä katsomaan eläintä.
Whiten mukaan terveellä järjellä pääsee pitkälle. Jalostuksen kanssa on kuitenkin syytä olla tarkkana.
”Mitä kauemmaksi mennään eläimen luonnollisesta muodosta, sitä enemmän terveysriskit kasvavat.”
Esimerkiksi kaneilla raskaat luppakorvat voivat aiheuttaa korvatulehduksia ja heikentää kuuloa. Liian lyhyt kuono aiheuttaa puolestaan rakenteellisia muutoksia, mikä voi johtaa terveysongelmiin. Suuri koko voi taasen aiheuttaa nivel-, luusto- ja sydänvaivoja.
”Jyrsijälajeista esimerkiksi rotat ovat aika sairaita, ja niille tulee herkästi hengitystietulehduksia”, White kertoo.
Järjestö toivoo, että jyrsijöiden ja kanien ulkonäköön keskittyvää ylijalostusta rajoitettaisiin lainsäädännöllä koirien tapaan. Esimerkiksi kanien ylijalostukseen voitaisiin Whiten mukaan puuttua asettamalla rajoituksia koolle sekä kuonon ja korvien pituudelle.
Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee parhaillaan koirien jalostusta koskevia säännöksiä. Työn on määrä olla valmis tammikuun loppuun mennessä.
Pienet ja pörröiset lemmikit olivat tänä vuonna teemana eläinten viikolla, jota vietettiin lokakuun alussa tuhansissa koululuokissa.
Eläinten viikkoa on vietetty Suomessa SEY:n aloitteesta jo vuodesta 1959 lähtien. Järjestö koosti teemaviikkoa varten oppaan, joka opettaa lapsille ja nuorille vastuullista eläintenpitoa.
”Esitteitä on tilattu paljon, viimeisimmän tiedon mukaan yli 200 000”, White iloitsee.