Katsoin hiljattain Areenasta Hanna Västinsalon ohjaaman elokuvan Palimpsesti.
Siinä iäkkäiden päähenkilöiden kehot nuortuvat geeniterapiassa. He suhtautuvat aivan eri tavoin uuteen tilanteeseen kaikkine mahdollisuuksineen. Elokuvalla ilmaistu ajatusleikki oli kiehtova.
Tieteiselokuvan budjetti oli vain 150 000 euroa. Rahoitus tuli Venetsian elokuvajuhlien hankkeesta, joka tukee aloittelevia, lahjakkaita elokuvan tekijöitä.
Moni vaikutuksen tehnyt, mieleen pitkäksi aikaa pyörimään jäänyt elokuva on tehty suhteellisen halvalla.
Onneksi on olemassa joitakin elokuvateattereitakin, jotka näyttävät monenlaisia elokuvia.
Yli 100 miljoonaa euroa maksavat Hollywood-filmit eivät mielestäni ole tuhat kertaa niitä parempia, vaikka rahalla saa toki näyttävyyttä.