Joulukoristeita voi askarrella myös itse – älä unohda näitä tunnelmallisia aarteita

Seitsemän veljestä -romaanin kuudennessa luvussa veljekset levittävät Impivaaran pirttinsä permannolle ”korttelin paksulta” jouluolkia eli noin 15 senttiä vahvan kerroksen. Niiden päällä olisi hyvä leikkimielisesti hiukan painiskella saunomisen, runsaan jouluaterian ja tavallista väkevämmäksi pannun jouluoluen jälkeen.

Tappeluhan siitä leikistä lopulta kehkeytyy, ja huonosti käy. Parvelta lennähtää palava päre pahnoiksi pyöriskeltyjen olkien päälle, uudisrakennus syttyy tuleen, ja puolialastomat, paljasjalkaiset veljekset joutuvat pakenemaan henkensä kaupalla erämaasta ihmisten ilmoille.

Ehkä on hyvä, että lattialle levitettävät jouluoljet ovat jo kadonnutta kansanperinnettä. Olkia kuitenkin hyödynnetään edelleen himmeleihin ja olkipukkeihin.

Himmeleitä voi valmistaa lukemattomia eri mallisia. Tämä koristi Helsingin Annantalon käsityönäyttelyä vuonna 2007. Kuva: Jaana Kankaanpää

Kauniin keltaiset jouluoljet otettiin syrjään heti elonleikkuun jälkeen, ja talon isännän piti huolehtia siitä, etteivät ne päässeet homehtumaan. Pitkin syksyä nuoret valmistivat niistä himmeleitä, ja taidossa hiukan jopa kilpailtiin. Erityisen komeat himmelit olivat aikansa statussymboleita.

Nimi himmeli tulee saksan sanasta Himmel, taivas. Suomeen himmelit levisivät Keski-Euroopasta Ruotsin kautta. Himmeliä on kutsuttu myös olkikruunuksi. Se kootaan pujottamalla lanka tai siima määrämittaan pätkityn korren sisään ja muotoilemalla pätkistä kolmiulotteinen teos.

Ulla Vestolan suunnittelema hauska piparihimmeli on helppo valmistaa. Piparit kannattaa rei’ittää ennen paistamista. Kuva: Mara Leppä

Himmelin peruselementtejä ovat pyramidi ja kahdeksansivuinen tahokas. Yksinkertaisin himmeli koostuu isosta peruskuviosta ja kuudesta pienemmästä. Himmeli ripustetaan langalla kattoon, jossa se hiljakseen pyörii ilmavirtauksessa.

Aikaisemmin himmeliä saatettiin pitää esillä koko vuosi. Sen myös uskottiin tuottavan onnea: mitä suurempi ja komeampi himmeli, sitä parempi olisi seuraavan vuoden sato.

Suomessa himmeleitä on tehty erityisesti Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Hämeessä ja Uudellamaalla, mutta myös Karjalankannaksella ja Pohjanmaalla.

Olkipukkeja on erikokoisia pienistä kuusenkoristeista aina ruotsalaisen Gävlen kaupungin jättiläispukkiin. Kuva: Markku Vuorikari

Vinoneliön muotoon puuta vuoltu lasturisti, Tuomaanristi, on ollut Turun seudun saariston perinteinen joulukoriste. Sieltä se levisi 1930-luvulla koko Suomeen.

Koristeen nimi viittaa apostoli Tuomaaseen. Tuomaan päivä 21. joulukuuta aloittaa perinteisesti joulun, ja silloin asetetaan suojelevat ristit oville tai ikkunoille. Esikuvana ovat olleet kirkkojen takorautaiset ristit.

Kotipiirin koristelu ristikuvioilla on hyvin vanhaa perua. Pohjanmaalta tunnettiin tapa asettaa männyt ristiin talon pihalle. Tervaristi maalattiin navetan oveen tai portin pieleen. Ruotsissa on Tuomaanristiä muistuttava koriste Ansgarin risti, joka on saanut nimensä Pohjolan apostolin Ansgarin mukaan.

Tuomaanristin muoto muistuttaa joulun kristillisestä sanomasta. Kuva: Jarkko Sirkiä

Karjalan käki on monille tuttu perinteinen joulukoriste. Kansakouluissa niitä leikeltiin kuusenkoristeiksi punaisesta kartongista ja askarreltiin linnulle valkeasta silkkipaperista koristeelliset siivet.

Karjalan käkeä voi valmistaa myös lastulintuna käsin vuolemalla. Usein materiaalina on käytetty haapaa. Upean lastulinnun voi ripustaa pöydän ylle tai ikkunaan.

Moni sommittelee havuista ovikranssin, jonka voi koristella esimerkiksi männynkävyillä ja kauniilla silkkinauhalla. Kannattaa muistaa, että havujen katkominen elävistä puista ei kuulu jokaisenoikeuksiin. Kranssi on mukava tuliainen myös naapuriin tai sukulaiselle.

Jouluna on tapana koristella myös läheisten haudat. Hautakynttilöiden ohella perinteinen koriste on kuusenhavuista sidottu seppele.

Koristeseppeleet oville ja haudoille ovat edelleen hyvin suosittuja. Kuvassa Susanna Uusitalon tekemä havukranssi. Kuva: Ritva Tuomi