Savusauna syntyi aittaan hartiapankilla: ”Ensin lapioimme sammalet sivuun ja sitten etsimme hirsikehikon”

Osaan näköjään rakentaa savusaunan. Tai rakentaa on ehkä vähän vahva sana, mutta ainakin junailla projektin, valaa sementtiä, hankkia tarvikkeita ja itse saunan sekä kiukaan ja rahoittaa koko roskan.

Ja on siinä vähän rakennettukin. Purin ja kasasin hirsikehikkoa sekä kattoa, tein kavereiden kanssa lattian ja paljon muutakin. Ränninkin laitoin ihan itse ja siihen tuli reilu kaato.

”Hyvä tuli. Ja ainakin on itse tehty”, Aimo Vainio sanoo. Kuva: Petteri Kivimäki

Savusauna mökille on vuosikymmenien takainen haave. Tuohon rantakalliolle halusin savusaunan jo lapsena. Rinteeseen, mistä järvelle näkee hieman korkeammalta.

Puoliso vissiin kyllästyi haaveiluun ja haki kerran paikalle kaksi lepotuolia. Ajattele, tässä voisi kesäiltaisin vilvoitella. Sitten lapioitiin saman tien sammalet sivuun ja lähdettiin etsimään sopivaa hirsirunkoa.

Meillä oli muutama periaate. Ensinnäkin itse rakennus on vanhaa hirttä ja se siirretään paikalleen. Toiseksi projekti hoidetaan omin voimin. Käytännössä siis talkoilla ja hartiapankilla. Näin pysyisivät kustannuksetkin kurissa.

Lisäksi päätin, että kiuas ostetaan paikalliselta saunafirmalta. Sen tekeminen itse olisi liian riskaabelia, sekä paloturvallisuuden että löylyjen kannalta. Jämsäläisen Sisu-saunan kiuas on aivan erinomainen.

Visio tarkentui koesaunomalla Jämsän Saunakylän saunoja. Siellä lämpiää kesälauantaisin kymmenkunta savusaunaa. Suosikkimme oli riittävän suuri ja väljä sauna. Pohjapinta-alan pitäisi olla noin yhdeksän neliömetriä.

Kylältä sai myös kannustusta itse työhön: ”Aloitatte vain, kyllä te osaatte.”

Joitain alimpia hirsiä voi joutua lähivuosina vaihtamaan, mutta muuten kehikon kunto on kohtalaisen hyvä. Kuva: Petteri Kivimäki

Sopiva kehikko saunaksi löytyi järkevän etäisyyden päästä. Nopeasti selvisi, että se on nyt joko tämä, tai sitten täytyy varautua etsimään pitkään. Tarjontaa noin kymmenen neliön purettavista tai siirrettävistä vanhoista aitoista tai vastaavista on aika vähän. Hirteen on kaiverrettu vuosiluku 1841.

Ongelmiakin oli. Joku oli perinnerakentanut moottorisahalla takaseinään suuren ikkuna-aukon. Vanhat hirret oli heitetty mäkeen. Lisäksi pari hirttä oli korvattu myös perinteiseen tyyliin puhelinpylväällä.

Eräänä päivänä aitta ilmaantui kuorma-auton lavalla pihaan ja ensin se piti välivarastoida. Lopullinen paikka on kaltevalla kalliolla, ja tie loppuu 50 metrin päähän.

Päädyimme nostamaan sen joutilaan peräkärryn päälle. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä kärryn päällä sauna saatiin hinattua oikealle paikalle.

Seuraavaksi aitasta piti purkaa katto ja hirsiä noin puoliväliin saakka. Muuten se olisi voinut kellahtaa nurin kaltevalla loppureitillä.

Silti kuljetus oli melkoinen 502 Valmetin käsittelyn taidonnäyte. Tyttäremme isoisä ajoi. Talkoolaisia oli pitkin reittiä tarkkailemassa kallistuksia, huutelemassa varoituksia ja siirtelemässä tukilankkuja.

Kapea-akselivälinen kärry kallisteli, mutta ei kaatunut. Kärryltä kehikko siirtyi pylväiden päälle liinoilla ja taljoilla.

Valmet oli siirtoon oiva peli. Isomman koneen edestä reitiltä olisi pitänyt kaataa puita. Valmetilla pääsi sukkuloimaan niiden välistä ja kalliorinteen kauniit sammalet säästyivät lähes täysin.

Aitta lähti pihasta rantaan päin näin mutta huojui niin paljon, että siitä purettiin vielä neljä hirsikerrosta. Kuva: Aimo Vainio

Heimo Lähdemäki vinssaa kehikkoa paikalleen. Taustalla Jukka Aakko varmistaa, ettei mikään jää jumiin. Traktori ajettiin varulta puuta vasten epävarmojen jarrujen vuoksi. Kuva: Aimo Vainio

Siirto oli suuri älyllinen haaste, mutta sen jälkeen tarvittiin pääasiassa raakaa voimaa ja perustyötä. Hirret nousivat paikoilleen porukalla, kattoon oli selvät sävelet ja kiukaan hoiti ammattimies.

Lattiasta tuli hieman kaupunkilaisten tekemä, sillä niihin talkoisiin sattunut työvoima koostui lähinnä toimistotyöläisistä.

Takaseinässä oli siis parin neliömetrin aukko, mutta sen paikkaaminen ja hirsien vaihto sujuivat lopulta yllättävän helposti. Sitä paitsi reikä oli rakennusvaiheessa käytännöllinen. Kiukaan ja lauteiden osien siirtäminen sisälle pienestä ovesta olisi ollut huomattavan tukalaa.

Näin ison aukon joku oli sahannut seinään ikkunaa varten.  Kuva: Petteri Kivimäki

Ilmanvaihtoa oli aluksi hieman liikaakin, mutta pienellä nikkaroinnilla sopiva tasapaino löytyi. Kuva: Petteri Kivimäki

Monenlaista ramppausta aitan sisälle tarvittiin rakennusvaiheessa muutenkin ja aukko oli hyödyllinen. Uutta hirttä sai tontilta, sen kun sahasi.

Kaikkiaan aitan siirtämiseen ja muuttamiseen kylpykuntoiseksi savusaunaksi tarvittiin yhdettoista talkoot. Yksin kaikki on vaikeaa tai mitään ei saa aikaan. Kun porukan saa paikalle, alkaa tapahtua, kukin kykyjensä mukaan.

En ole maatilan poikia, jotka osaavat kaikkea jo pikkulapsina. Alkutaidot ovat peräisin pääosin peruskoulun käsityötunneilta. Sieltä selkein oppi on, että en pelkää työkaluja ja koneita, vaan osaan opetella käyttämään niitä. Koronan aikaan harjoittelin lautamökillä ja terasseilla ja toistaiseksi kaikki rakennelmat ovat vielä pystyssä.

Saunan rakentamisessa noudatin Saunakylän asennetta: Puuta voi muokata miten vain. Kunhan muistaa pitää homman yksinkertaisena.

Saunan sivulle ja eteen rakennetaan terassi tänä kesänä. Kuva: Petteri Kivimäki

Ja tuossa se nyt sauhuaa. Löyly on superpehmeä ja punainen aitta säilyi tuholta. Juuri kuten ajatus olikin.

Puutteitakin on, pahimpana yleinen keskeneräisyys. Lauteet on vasta hätärakennettu, sillä alkukesästä oli kiire löylyihin. Lopulliset tehdään ehkä tänä kesänä. Vilvoittelu on vielä hieman hankalaa, sillä tuolit eivät pysy suorassa kalliorinteessä. Eli edessä on myös terassin rakentaminen.

Kiinnostavaksi osoittautuivat saunan vahvat erikoispiirteet, joita säätämällä löyly vielä paranee. Sauna on esimerkiksi väljä. Tuuli nousee järveltä kalliota pitkin ja puhaltaa saunan läpi. Siksi erilaisten isompien ja pienten rakojen tilkitseminen on vielä edessä.

Järkevää olisi ollut laittaa tiivistettä kun kehikkoa kasasi, mutta sitä ei silloin hoksattu. Työkaveri totesi, että Panu Kailan oppien mukaan talon pitäisi tilkitsemällä nousta tuuman verran. Toistaiseksi parhaat löylyt tulevat tyynellä ja lämpimällä säällä.

Ensimmäinen sytytys talven jälkeen jännitti mutta onnistui ensimmäisellä tikulla. Muutaman kerran piti puhallella hiipuvaan tuleen. Kuva: Petteri Kivimäki

Kiuas on myös kranttu syttymään. Se ei saa korvausilmaa ja tuli tukehtuu helposti. Sytyttäminen on aikamoinen savusukelluskokemus. Tämäkin korjaantunee säätämällä.

Hetken tuntui viime kesänä, että projekti valmistuu, mutta sitten huomasin, että näin ei ole. Suhde saunaan on vasta alussa ja se näyttää olevan elämän mittainen matka.