• Aluksi tuhahtelin, mutta nyt olen hurahtanut tähän laitteeseen

    Uuden keittiölaitteen myötä pieni kokeileva ruuanlaittaja on alkanut nostaa päätään syvällä toimittajan sisimmässä.
    Aloitteleva airfryer-kokki ei ole vielä kokeillut sämpylöiden tekoa.
    Aloitteleva airfryer-kokki ei ole vielä kokeillut sämpylöiden tekoa.  Kuva: Janiko Kemppi / Sanne Katainen
    Koti|Ruoka
    2.3.202522:00
    Kolumni
    Maija Ala-Siurua

    Meikäläistä ei ole siunattu kummoisella kiinnostuksella ruuanlaittoa kohtaan. Vielä vähemmän olen vuosien varrella innostunut erilaisista keittiön vempeleistä.

    Huushollissani on toki nähty vohvelirauta, yleiskone, lihamylly ja sauvasekoitin. Kattoni alla asuneet ovat niitä halunneet ja vakuuttaneet, että aamiaispöytä notkuu tuoreista vohveleista, pullataikinat valmistuvat kuin itsestään ja mikään ei vedä vertoja itse jauhetulle jauhelihalle.

    Kun en itse innostunut, laite toisensa jälkeen pölyttyi keittiön kaappien pimennoissa. Ainoastaan sauvasekoitin oli kovassa käytössä yli 20 vuotta sitten, kun soseutin jälkikasvulle ensimmäisiä kiinteän ruuan annoksia.

    Nyt on kuitenkin löytynyt laite, jota sekä minä että ruokakuntani toinen jäsen käytämme ahkerasti. Voin jopa sanoa, että pieni kokeileva ruuanlaittaja on alkanut nostaa päätään jossain syvällä sisimmässäni.

    Tämä vehje on airfryer, joka tunnetaan myös nimillä kiertoilmakypsennin, ilmafriteerauskeitin tai ilmafriteeraaja.

    Aluksi tuhahtelin lähipiirini moisesta laitteesta innostuneille. Mieleni alkoi muuttua, kun kyläpaikoissa sain nauttia kaikenlaisia kokkauksia. Kysyessäni, miten ne oli valmistettu vastaus alkoi olla: airfyrerillä.

    Perusteellisen pohdinnan, pitkällisten teknisten tietojen vertailun ja syvällisten keittiön pöydän ääressä käytyjen keskustelun jälkeen teimme päätöksen: meillekin tulee airfryer.

    Sen piti olla riittävän pieni pieneen kotitalouteemme, mahduttava olemaan aina keittiön työtasolla ja osien oli oltava tiskikoneen kestävät.

    Sellainen löytyi ja hurahdin. Nyt on kokattu perinteisten ranskalaisten lisäksi muun muassa erilaisia lämpimiä voileipiä, pannukakkua ja perunalastuja. Seuraavaksi vuorossa ovat sämpylät.

    Ruuanlaittaminen onkin mukavaa, kun löytyy itselle mieluinen laite.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Airfryer sopii erityisesti kahdelle henkilölle ruoan laittamiseen.

      Ruoka | Tähän kaikkeen airfryer pystyy – 12 paistovinkkiä helpottamaan arkea

    • Airfryer eli kiertoilmakypsennin vaikuttaa olevan muutakin kuin pienen hetken hitti.

      Ruoka | Onko sinulla voileipägrilli, jäätelökone tai airfryer? Yksi niistä ei ollutkaan yhden joulun hittilahja

    • Sämpylät nousivat tosi hyvin ja paistuivat kypsiksi airfryerissa.

      Reseptit | Superpehmeät sämpylät airfryerilla! Testasimme uutuuskirjan helppoa reseptiä

    • Airfryeriin voi laittaa paistosuojan rehunäytteen alle ja päälle, vinkkaa lypsykarjan ruokinnan erityisasiantuntija Sini Konttas.

      Maidontuotanto | Tiesitkö tämän: Airfryeriä voi hyödyntää myös lehmien ruokinnassa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Airfryer
    ruuanlaitto
    keittiö
    kotitalous
    Maaseudun Tulevaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle