• Italian kuluttajaviranomaiselta miljoonasakko ultrapikamuotiyritys Sheinille

    Pikamuodin ympäristövaikutuksista on varoitettu jo pitkään.
    Sheinin katsottiin antaneen vääriä ja harhaanjohtavia väitteitä. Lehtikuva/AFP.
    Sheinin katsottiin antaneen vääriä ja harhaanjohtavia väitteitä. Lehtikuva/AFP.  
    Koti|Yhteiskunta
    4.8.202518:45
    STT–AFP

    Italian kilpailuviranomainen on määrännyt miljoonan euron sakot kiinalaisen ultrapikamuotiyritys Sheinin eurooppalaisista verkkosivuista vastaavalle yhtiölle. Sakot määrättiin, koska yrityksen katsottiin antaneen myynnin ja markkinoinnin yhteydessä vääriä ja harhaanjohtavia väitteitä yhtiön pyrkimyksistä olla ympäristöystävällinen.

    Viranomaisen mukaan kuluttajat ovat saattaneet näiden väitteiden perusteella esimerkiksi uskoa, että Sheinin tuotteet on valmistettu kestävistä materiaaleista ja että ne ovat täysin kierrätettäviä, vaikka näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole.

    Viranomainen kiinnitti huomiota myös yhtiön lupauksiin kasvihuonepäästöjen vähentämisestä ja huomautti niiden olevan ristiriidassa päästöjen todellisen kasvun kanssa.

    Pikamuodin ympäristövaikutuksista on varoitettu jo pitkään. Edullisten ja nopeasti pois heitettävien vaatteiden tuotannossa ja kuljetuksessa käytetään muun muassa valtavasti vettä sekä tuotetaan paljon kasvihuonekaasuja ja vaarallisia kemikaaleja.

    Aiemmin heinäkuussa Ranskan kilpailuviranomainen määräsi Sheinille 40 miljoonan euron sakot kuluttajien harhaanjohtamisesta, kertoi muun muassa Le Monde. Viranomainen katsoi, että yrityksen hinnoittelua koskevat käytännöt ovat olleet harhaanjohtavia eikä yritys ole pystynyt perustelemaan esittämiään ympäristöväitteitä.

    Ranskassa valmistellaan myös globaalisti poikkeuksellisen tiukkaa sääntelyä ultrapikamuodille. Käsittelyssä oleva lakiesitys puuttuisi voimaan tullessaan ultrapikamuodin myyntiin muun muassa veroilla ja markkinointikielloilla.

    Esityksessä tehdään ero ultrapikamuodin ja pikamuodin välille. Toimet kohdistetaan erityisesti kiinalaisiin ultrapikamuotiyrityksiin, kuten Sheiniin ja Temuun.

    Artikkelin aiheet
    Shein
    pikamuoti
    ultrapikamuoti
    ympäristövaikutukset
    kuluttajansuoja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle