Moni on unohtanut, miksi asuntoja yleensä hankitaan

Voi myös kuunnella kolumin Simo Rallin kertomana:

Se oli joku tiistaiaamu korona-aikaan, kun katselin kiinteistövälittäjien haastattelua teeveestä. Välittäjät olivat innoissaan. Kämppiä ostettiin jopa käymättä paikalla ja maksettiin vähän ylihintaa.

Samoihin aikoihin Hesari kirjoitteli hurmaantuneena flippaajista, jotka ostavat huoneiston, laittavat maalia pintaan ja myyvät kovalla voitolla.

Pankista sai velkaa miinuskorolla ja mahdollisten vuokralaisten vuokrat kuittasi valtio, asumistukineen. Kun tämän asumistukijärjestelmän kautta saatiin nuoret muuttamaan yksiöihin kaupungeissa, niiden hinnat nousivat jatkuvasti.

Ostit kämpän ilman korkoa, maksatit vuokrat valtiolla ja myit kämpän parin vuoden kuluttua mukavalla voitolla. Asuntosijoittaminen kaupungeissa oli idioottivarma bisnes.

Nollakorkojen aika oli poikkeustila. Sen faktan ihmiset unohtivat kymmenessä vuodessa. Luultiin, että rahasta ei tarvitse maksaa enää koskaan mitään.

Korot ja inflaatio palasivat ja suomalaiset käpertyivät itseensä. Kukaan ei ostanut mitään ja asuntojen hinnat lähtivät laskusuuntaan.

Nyt neljä vuotta kärvisteltyämme lehdet huutavat, että asunnot ovat jo liiankin halpoja.

Eivät ole. Jos Suomessa ei ole ollut talouskasvua viiteentoista vuoteen, pitäisi kämppien hintojenkin olla vuoden 2009 tasolla. Laskuvaraa kaupungeissa vielä on.

Toinen asia, josta vouhkataan, on maaseudun asuntojen hinnat. Kämppiä saa parhaimmillaan muutamalla tonnilla. Samalla surraan tulevia perillisiä, jotka joutuvat talokurimukseen.

Asunto ostetaan omaksi maailmaksi, jota sitten pikkuhiljaa työstetään omaksi paratiisiksi.

Tiedetään, että koskaan ei laitettuja rahoja saada takaisin, mutta eihän sillä ole mitään väliä. Me asumme omassa talossa, omassa puutarhassa keskellä luontoa. Se on suurempi sijoitusvoitto kuin mikään raha koskaan.

Maaseudulla tehdään perintörahat muilla keinoilla. Asuminen täällä on paljon edullisempaa kuin kaupungeissa: jo pelkät lainakulut ovat pienemmät eikä yhtiövastikkeita ole.

Täällä ei tarvitse maksaa naapurin kylppäriremppaa. Asumiskulut ovat helposti 400 euroa edullisemmat kuukaudessa. Jos sen laittaa säästöön, kertyy siitä mukava potti ajan kanssa. Jos säästö on 400 euroa kuussa, tekee se vuodessa 4800 euroa.

Kolmessakymmenessä vuodessa potti on 144 000 euroa ja jos sijoitat sen maltilliseen korkorahastoon, jää jälkipolville perittävää melkein kolmesataa tuhatta. Kyllä sillä rahalla lyö mummon mökin kaivurilla kasaan, jos ei muuta keksi.

Hyvänä pidetty, maalämmöllä ja muutenkin nykyaikaistettu maaseutukämppä menee kyllä kaupaksi.

On turha odottaa, että asunnosta, jossa ei ole tehty remonttia neljäänkymmeneen vuoteen, saisi enemmän kuin kolmekymmentä tuhatta. Se on kuitenkin tuplat siitä, mitä se rakennusaikaan maksoi.

Kun nuoret aikuiset miettivät asettumista aloilleen, on valinnan paikka: alkaako velkavankeuteen kaupungissa vai muuttaako maalle elämään rennosti. Etätyöaikakaudella kaikki on mahdollista!

Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.