• Tennislegenda kertoo, millaista oli kärsiä vankeustuomio murhaajien ja taparikollisten joukossa

    Boris Becker tuli tunnetuksi kovasta syötöstään ja upeasta tennisurastaan. Viime vuosina hän on ollut julkisuudessa vankilatuomiosta, josta saadaan nyt tarkka kuvaus uudessa kirjassa.
    Tilaajalle
    Boris Becker: Sisällä. 304 s. Tammi.
    Boris Becker: Sisällä. 304 s. Tammi. Kuva: Tammi, Pixabay
    Koti|Kirjallisuus
    9.12.202523:00
    Arvio
    Jarmo Hankivaara

    Boris Beckeristä ilmestyneen kirjan nimi Sisällä viittaa vankilatuomioon, jonka mies sai huhtikuussa 2022 Englannissa. Kahden ja puolen vuoden tuomiosta kiven sisällä istumista oli loppujen lopuksi reilut puoli vuotta.

    Lusittu aika muodostaa kirjan kehyksen, jonka sisään upotetaan valikoidusti hänen uraansa ja kotitaustaansa.

    Saksalaisen Beckerin ura ja persoona olisivat kiinnostaneet tennisniiloja ilman vankiloitakin, mutta nyt tavoitellaan suurempaa yleisöä.

    Kirjaan tarttuvan ei tarvitse tietää tenniksestä paljon mitään, ja ohuella langalla on myös kirjan kääntäjä. Kerran puhutaan ”takakierteestä”, jota tenniksessä ei tunneta. Paljon pahempi moka on, jos pisteen tuoneessa syötössä puhutaan ”leveästä syötöstä”, mikä tarkoittaa tenniskielessä virheellistä syöttöä. Ehkä ajatuksena oli ulos suuntautuva kierresyöttö.

    Onneksi pari virhettä eivät latista kokonaisuutta.

    Kirja on erinomaisen vetävää luettavaa, ja vetovoima perustuu osin tirkistelyyn. Ketäpä ei kiinnostaisi lukea, kuinka joskus rahassa kylpenyt tähti selviää karuissa vankilaoloissa, joissa epätoivoiset miehet huutavat yöllä, ruoka on kelvotonta ja väkivallan uhka on alati läsnä – tai kuinka suhde nykyiseen vaimoon syntyi ja eteni.

    Tietenkin on hiukan ristiriitaista, että koko aikuisikänsä yleisön uteliaisuudesta kärsinyt ja paparazzeja vältellyt mies antaa nyt itse mankeliin yksityiselämänsä. Syitä lienee kaksi.

    Ensinnäkin kuittaamattomia velkoja jäi vankilan jälkeen ”hieman”, mikä tarkoittaa mattimeikäläiselle paljon. Kirjan tekijänoikeustuloilla ne ehkä tulevat hoidettua.

    Samalla Beckerillä on mahdollisuus yrittää kiillottaa kilpeä ja kertoa oma versionsa, miksi näin kävi.

    Jokainen voi kirjan perusteella muodostaa oman käsityksensä, oliko rangaistus ansaittu ja tekikö Becker talousrikoksensa tarkoituksella. Vai oliko syynä tietämättömyys ja hyväuskoisuus, jota häikäilemättömät tyypit käyttivät hyväkseen.

    Lisää aiheesta
    • Rikosilmoituksen tekemisestä lähti pitkä ja vaikea tie oikeuden saamiseksi.

      Kirjallisuus | Tiedätkö, miten lapsellasi oikeasti menee? Kiltti tyttö voi salailla hirveitä kokemuksia

    • Sulo Nykäsestä NKVD:n vankilamappiin otettu valokuva.

      Historia ja perinne | Sisällissodan verisin pyöveli kohtasi oman teloittajansa Neuvosto-Virossa – sitten hän alkoi kummitella Suomessa

    • Sörnäisten vankila Helsingissä. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Rikoksilla tulee olla oikeamittaiset rangaistukset

    • Eira Bekanov-Rastas aloitti baarityön jo 55 vuotta sitten. Työ vaatii sosiaalisia taitoja eikä huumoristakaan ole haittaa. ”Tässä työssä täytyy osata puhua. Pitää olla mieluummin räpätäti”, baariemäntä naurahtaa.

      Yritykset | Konnunsuon baari on elänyt värikästä rinnakkaiseloa vankilan ja vastaanottokeskuksen kanssa – kerran vangit päästivät tahallaan mullikkalauman vapaaksi

    Artikkelin aiheet
    Boris Becker
    vankila
    vankilatuomio
    talousrikollisuus
    talousrikos
    tennis
    Wimbledon
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki