• Suppilovahverohilloke: Helppo valmistaa kuivatuista sienistä

    Kuivatuista suppiksista ja mausteista voi valmistaa helppoa hilloketta, josta tulee hillosokerin ansiosta mukavan kiinteää. Suppishilloke maistuu mainiolta erityisesti erilaisten riista- ja maksaruokien kanssa, mutta yhtä hyvin hillottuja suppiksia voi lisätä vaikka salaattiin.
    Hilloke syntyy vaivatta kuivatuista suppilovahveroista ja hillosokerista. Sieniä ei tarvitse liottaa ennen keittämistä.
    Hilloke syntyy vaivatta kuivatuista suppilovahveroista ja hillosokerista. Sieniä ei tarvitse liottaa ennen keittämistä. Kuva: Mikko Mäntyniemi
    Koti|Resepti
    21.11.202506:00
    Kati Pohja

    Suppilovahverohilloke

    noin 5 dl valmista hilloketta

    Ainekset

    • 5 dl kuivattuja suppilovahveroita

    Liemi

    • 2 dl vettä
    • ohut viipale piparjuurta
    • 1 ½ dl vaaleaa balsamiviinietikkaa
    • 1 laakerinlehti
    • 5 neilikkaa
    • 5 maustepippuria
    • 1 tl suolaa
    • 1½ dl hillosokeria

    Valmistusohje

    1. Mittaa kaikki liemen aineet kattilaan. Kuumenna ja sekoittele, kunnes sokeri on liuennut. Lisää kuivatut suppilovahverot ja anna kiehua hissukseen noin 20 minuuttia.
    2. Purkita pestyihin, kuumennettuihin lasipurkkeihin ja sulje kannet. Nosta viileään, kun purkit ovat jäähtyneet.
    3. Vinkki: Suppishilloke sopii erityisesti riista- sekä maksaruokien seuraan. Myös naudan ja karitsanliha ovat oiva pari suppishillokkeelle. Hilloke säilyy viileässä pari kuukautta.

    Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.

    Artikkelin aiheet
    suppilovahvero
    säilötyt sienet
    säilöntä
    resepti
    hilloke
    sienet
    alkuruoka
    lisuke
    säilöntä
    kodin juhlat
    Ruoka ja juoma
    Ruokareseptit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja