

Biohiili toimi maaperässä maanparantajana sekä veden, ravinteiden ja hiilen varastona. Tuotteesta on puhuttu puutarha-alalla viime vuosina paljon. Sen käytössä on kohdattu myös haasteita.
Biohiili on ladattava ennen käyttöä ravinteilla ja vedellä, muuten se ei luovuta niitä vaan köyhdyttää maaperää varastoidessaan sen ravinteita. Ongelma on erityisen kriittinen yksivuotisten kasvien kasvatuksessa esimerkiksi kasvimaalla.
Biohiilen lataaminen onnistuu helposti kompostissa.
Biolan on vastannut haasteisiin tuomalla markkinoille valmiiksi ladatun biohiilen. Tätä biohiiltä ei tarvitse ladata, vaan sen voi lisätä suoraan maaperään.
Biohiilen kestävyyttä arvioitaessa on tärkeää selvittää, mistä raaka-aineesta biohiili on valmistettu. Sen vuoksi yritin löytää myös ladatun biohiilen mahdollisimman tarkkaa alkuperää.
Tietoa ei löytynyt yhtiön verkkosivuilta, joten kysyin asiaa chatissa. Biolanin tekoälysovellus vastasi seuraavasti: ”Me valmistamme biohiiltä puuaineksesta pyrolyysimenetelmällä omalla biokuitulaitoksellamme Eurassa.”
Tieto ei pidä paikkaansa. Kysyessäni asiaa tarkemmin Biolanin tuotekehitysjohtaja Hannamaija Fontell kertoo, että biohiili valmistetaan Virossa virolaisesta puumateriaalista konsernin grillihiilitehtaan yhteydessä.
Fontellin mukaan biohiilitehtaan perustamisesta Suomeen on ollut välillä puhetta, mutta siihen liittyvä liiketoiminta ei ole vielä kasvanut tarpeeksi. Biolanin biohiili ladataan Suomessa ja ravinteina käytetään Suomessa valmistettua kompostia.
Kokonaan suomalaista biohiiltä valmistaa Kekkilä, joka käyttää tuotteissaan PEFC-sertifioitua kotimaista puuta. Myös Carbons valmistaa biohiiltä suomalaisesta kuusesta. Yrityksen tuotteita voi ostaa monista eri puutarhakaupoista, kuten Hankkijalta.
Carbons suosittelee biohiilen lisäämistä kasvualustaan syksyllä. Tällöin se ehtii muokkautua osaksi maaperää tulevien kuukausien aikana.
Biohiilen lataaminen onnistuu helposti kompostissa. Hyötykasviyhdistyksen mukaan sen lisäys kompostiin tehostaa ja lyhentää maatumisaikaa parantaen lopputuotteen eli kompostimullan laatua.
Kompostissa biohiili toisaalta tehostaa vedenpidätyskykyä ja estää kuivumista sekä lisää huokoisuuden kautta kompostin ilmavuutta.
Biohiili toimii mikrobien elinympäristönä ja sitoo ravinteita. Lisäksi biohiili tasapainottaa kompostin pH-lukua ja parantaa typen kiertoa ja vähentää sen hävikkiä.
Biohiilen voi ladata itse myös virtsalla, joka sekoitetaan veteen suhteessa 1/10. Se sopii hyvin myös huussin kuivikkeeksi ja sekoitettavaksi eläinten lantaan.
Biohiilen menekki puutarhassa on tyypillisesti 10 litraa eli noin 250 grammaa neliömetrille, kun se sekoitetaan 10 sentin syvyydeltä multaan. Istutusvaiheessa biohiiltä käytetään pienille taimille teelusikallinen ja isommille ruokalusikallinen ruukun pohjalle.

Biohiiltä voi valmistaa myös itse esimerkiksi puiden ja pensaiden leikkuutähteistä. Polttoa varten tarvitaan maakuoppa tai metallinen palotila (kuten tynnyri tai kartio), johon ei pääse alapuolelta happea.
Biohiilen valmistus kotipihassa on ekologista, mutta tulen käsittelyn kanssa on oltava varovainen. Tänä keväänä maastopalavaroituksia on ollut voimassa melkein koko maassa ja osa syttyneistä paloista on ollut hyvin tuhoisia.