• Kesätapahtumien suosikkiruokaa ei voita mikään: ”Ravimakkara on ykkönen”

    Ravimakkara maistuu aina taivaalliselta, kirjoittaa MT Hevosten toimittaja Harri Pirinen.
    Makkara kuuluu oleellisesti raveihin.
    Makkara kuuluu oleellisesti raveihin. Kuva: Johannes Tervo
    Koti|Ruoka
    23.8.202608:58
    Kolumni
    Harri Pirinen

    Sen vastustamaton tuoksu kutsuu luokseen kaukaa.

    Kun lähestyt sitä, kuulet ihanan, tirisevän äänen.

    Moni muukin on antautunut aistiensa vietäväksi – jono on pitkä.

    Hyvää kannattaa odottaa. Ennen kuin olet jonon kärjessä, huomaat jo pisaran valuvan suupielestäsi.

    Sitten on sinun vuorosi.

    ”Laitetaanko samaan pakettiin?”, sinulta kysytään.

    Siksi, koska yhdellä ei pärjää. Tämä tuote ostetaan lähes aina monikossa.

    ”Laitetaanko sinappia?”

    Tietysti. Lapsille joskus harvoin ketsuppia.

    Ensipuraisu on aistikkain hetki. Ensin kuuluu pieni napsahdus, sitten maku tulvii eri aistikanavien kautta aivoihin.

    Siinä, miten aivot tulkitsevat sen, mitä ihminen suuhunsa panee, on kyse nimenomaan eri aistien yhteisvaikutuksesta. Sillä, miltä suuhunpantava kuulostaa, tuoksuu ja näyttää, ja millaisessa ympäristössä sen nautit, on valtava merkitys siihen, miltä suussasi oleva tuote maistuu.

    Ravimakkara, tai laajemmin kisamakkara, maistuu aina taivaalliselta.

    Jos jokin tuote löytyy vuorenvarmasti jokaiselta suomalaiselta kesäraviradalta, se on makkara. Ja tietysti kahvi.

    Makkara kuuluu kesäraveihin, ja ylipäätään ulkoilmassa järjestettäviin urheilutapahtumiin, kuin nenä päähän.

    Ja makkaroita menee valtava määrä. Ei ihme, sillä sitä on käytännössä mahdoton vastustaa.

    Makkara on sitä paitsi paljon mainettaan parempi elintarvike. Jokunen vuosi sitten joku Suomen harvoista huippukokeista – muistelisin, että Henri Alén, mutta saattoi olla joku muukin – kertoi sosiaalisessa mediassa, että häntä oli pyydetty miettimään, mikä on kaikkein monipuolisin ja monikäyttöisin elintarvike.

    Vastaus oli makkara.

    Niin se on.

    Mietipä, miten monta erilaista makkaraa kaupan hyllyistä löytyy, ja miten moneen se käy.

    Mutta ennen kaikkea makkara käy suuhun.

    Nam.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Artikkelin aiheet
    ravimakkara
    makkara
    kesätapahtuma
    kesäravit
    ruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle