Korpimaiden pieni vaeltaja saattaa liikkua yöllä jopa kymmeniä kilometrejä – näädän tassut ovat kuin lumikengät

Talvisin, kun lumikerros peittää maan valkoiseen huntuun, on paras aika havainnoida näädän liikkeitä. Itse eläintä pääsee hyvin harvoin kohtaamaan sattumalta, sillä näätä saalistaa ja liikkuu pääasiassa yön pimeydessä.

Ketterästi loikkien etenevän näädän lumijälki on lähes poikkeuksetta parijälki, jossa takatassut osuvat tarkasti etutassujen jälkiin. Näädän jäljessä on mahdollista erottaa viisi varvasta, mutta talvisin näädän varpaat peittää lämmin villasukka, jonka vuoksi yksittäiset polkuanturat erottuvat heikosti.

Karva lämmittää anturoita ja antaa tassulle leveän, lumikenkämäisen muodon, joka helpottaa lumessa kulkemista. Näädän jalka onkin suuri eläimen kokoon nähden, jonka ansiosta se liikkuu syvässäkin lumessa melko vaivattomasti.

Päivät näätä piilottelee ja lepää päivälepopaikassaan, joka voi olla esimerkiksi kallionkolo, pieni luola, ontto puunrunko, tai korkean puun latvustossa sijaitseva vanha linnun, kuten harakan tai variksen, pesä.

Syksyn viiletessä näätä saa päälleen tuuheamman ja lämpimämmän talviturkin. Turkin väri ei kuitenkaan muutu merkittävästi. Kesäisin näätä on tummemman ruskea ja talvisin harmahtavan ruskea.

Näädän rintaa koristavan tunnusomaisen laikun väri vaihtelee valkeankellertävästä kellertävän punaiseen. Rintakuvion vuoksi näätä on kutsuttu metsien kultarinnaksi. Perinteikäs nimi löytyy jo Kalevalan runojen säkeistä.

Kauniin ja lämpimän turkkinsa vuoksi näätä on aikoinaan ollut himoittu saaliseläin, joka lukeutui maamme arvokkaimpiin turkiseläimiin. Näätä metsästettiin tuolloin lähes sukupuuton partaalle. Nykyisin näätäkanta on elinvoimainen.

Sympaattisen näköiselle näädälle tunnusomaisia piirteitä ovat isot korvat, kolmiomainen pää ja tummat nappisilmät. Hellyttävästä ulkomuodostaan huolimatta näätä on taitava saalistaja.

Se on taitava kiipeilijä, joka kapuaa näppärästi puihin esimerkiksi saaliin perässä. Ketteränä hyppääjänä näätä voi tehdä orava­maisen ilmavia, jopa 3–4 metrin hyppyjä oksalta tai puusta toiseen.

Elävää saalista pyytäessään se nappaa ruuakseen useimmiten oravia, myyriä ja lintuja, kuten käpytikkoja, närhiä ja tiaisia sekä lintujen poikasia.

Talvisin näädän ruokalista koostuu pääosin maastosta löytyvistä haaskoista, metsästyksen tuottamista hirvieläinten jäänteistä, kuoriutumattomista lintujen munista sekä kuolleista linnuista ja liikenteen uhrina menehtyneistä pienistä nisäkkäistä, kuten jäniksistä.

Näätä ei vierasta myöskään kasviruokaa, vaan popsii mielellään nälkäänsä esimerkiksi mustikoita, puolukoita ja jopa sieniä.

Vaikka tänä päivänä näätiä tavataan jopa suuremmissa taajamissa, on näätä pohjimmiltaan korpimaiden vaeltaja, joka saattaa asuttaa jopa useiden kymmenien neliökilometrien aluetta ja vaeltaa yön aikana useita kymmeniä kilometrejä.

Kaikki näädät eivät kuitenkaan elä kulkurin elämää vaan niin kutsutuilla asuntonäädillä on vakituinen päivälepopaikka, josta käsin ne tekevät yölliset saalistusretkensä, palaten taas päiväksi tutun kotikolon suojaan.

Ontossa puussa tai louhikon suojaisissa onkaloissa näätänaaraat myös synnyttävät poikasensa. Pörröiset pienokaiset syntyvät huhti–toukokuussa, kevätauringon orastavaan lämpöön ja kirkkauteen.

Jutussa haastateltu asiantuntija: Esko Inberg. Juttu on ilmestynyt kuukausiliite Kantrin tammikuun numerossa.