Omenapiirakka valmiiseen lehtitaikinalevyyn valmistuu ennätysnopeasti – yksi ainesosa yllättää
Lehtevä mantelinen omenapiirakka leivotaan isoon lehtitaikinalevyyn ja täytteeseen tuovat makua mantelijauhe ja kaneli. Piirakka valmistuu nopeasti, ja se on superhelppo tehdä.
Pese omenat ja leikkaa neljään lohkoon. Poista siemenkodat ja karat. Viipaloi lohkot niin, että viipaleet jäävät toisesta päästä kiinni toisiinsa.
Sulata voi ja sekoita siihen mantelijauhe, sokerit ja muna.
Levitä taikina leivinpaperin päälle ja kauli hiukan isommaksi, niin että levyn koko on noin 25 × 35 cm. Vedä levy leivinpaperin avulla uunipellille. Leikkaa taikinaan viillot 2 cm päähän reunoista siten, että viilto ei leikkaa taikinan läpi. Levitä mantelitahnatäyte taikinan päälle viiltojen sisäpuolelle. Aseta omenat viuhkamaisittain täytteen päälle. Ripottele pinnalle kanelia.
Paista piirakkaa 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, tai kunnes se on saanut sopivasti väriä. Anna hetki jäähtyä ennen leikkaamista.
Vinkki: Piirakka säilyy viileässä muutaman päivän.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisitilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myösFacebookissa.