• Tällaista on suklaaton suklaa: Fazerin erikoinen kokeiluerä myytiin hetkessä loppuun

    Uusi kaakaoton suklaa voi tarjota tulevaisuudessa ratkaisuja kaakaon viljelyn vaikeutuessa ja raaka-aineiden kallistuessa. Fazer painottaa, että perinteinen suklaa ei ole kuitenkaan katoamassa mihinkään.
    Tilaajalle
    Mallaspohjainen makeislevy näyttää ulkoisesti suklaalta.
    Mallaspohjainen makeislevy näyttää ulkoisesti suklaalta. Kuva: Janiko Kemppi
    Koti|Elintarviketeollisuus
    15.3.202517:30
    Janiko Kemppi

    Kaksi vuotta sitten Fazer teki ensimmäisen kokeilun kaakaottoman ”suklaan” valmistuksessa. Tuolloin ruismallaspohjaan valmistettu makeislevy herätti paljon kiinnostusta. Jokaiseen pakkaukseen oli sisällytetty QR-koodi, jonka kautta kuluttajat pääsivät antamaan palautettaan.

    ”Se oli vaihtoehto kaakaolle, jonka tilanne on ollut haastava jo jonkin aikaa. Halusimme kokeilla jotain ihan uutta. Kokeilimme välissä myös muuta, mutta kun saimme valtavasti palautetta makeislevystä, palasimme vaihtoehtoiseen kaakaoon”, Fazer makeisten innovaatio- ja tutkimusyksikkö Forward Labin päällikkö Annika Porr kertoo.

    Palautteen perusteella alkuperäistä tuotetta kehitettiin edelleen, ja helmikuussa Fazer toi pienen, noin kahden tuhannen makeislevyn erän myytiin verkkokauppaansa, Fazer Cafe Kluuvikadun pisteeseen sekä Fazer Experience -vierailukeskukseen Vantaalle. Levyt myytiin nopeasti loppuun, joten kiinnostusta uudenlaisille tuotteille löytyy.

    Makeislevyt valmistettiin käsityönä Fazerin Helsingin Kluuvikadun toimipisteessä. Toinen uusista levyistä oli kaura- ja toinen ruismallaspohjainen. Makeismassan koostumusta on muutettu ja siitä on tehty hieman alkuperäistä makeampi mallastusprosessia muuttamalla.

    Maistoimme suklaatonta suklaata

    Testasimme Fazerin uusia makeislevyjä. Toisessa makuna oli Red Berries eli punaiset marjat ja toisessa Mint Croquant eli minttukrokantti.

    Makeislevyjen rakennetta kehuttiin onnistuneeksi. Makeislevy suli suuhun samaan tapaan kuin perinteinen suklaa, joskin se oli jo lähtökohtaisesti pehmeämpää. Yksi testaaja kuitenkin kuvaili koostumusta epäilyttäväksi.

    Eräs sokkomaistaja ei osannut edes epäillä, etteikö tuotteessa olisi käytetty kaakaota.

    ”Lapsi sanoo aina, että olen tarkka suklaan suhteen. Tämä yllätti minut täysin. Meni ihan täydestä”, yksi testaajista sanoi.

    Toinen testaaja taas tunnisti, että makeislevy taustalla oli jotain ”outoa” ja mainitsi kauramaisuuden.

    Kun testaajille kerrottiin, millaisesta makeisesta on kyse, totesi yksi testaajista, että hän yritti löytää suklaan makua tuotteesta, mutta sellaista hän ei löytänyt.

    ”Ei tämä pysty vielä kilpailemaan suklaan kanssa. Tuote oli tosi makeaa ja maistui hieman keinotekoiselle, ehkä joulukalenterisuklaalle.”

    Fazerin suklaabrändi on todella vahva. Voisi ajatella, että suklaaton suklaa aiheuttaisikin vahvan vastareaktion. Näin ei kuitenkaan ole ollut. Porr kertoo, että makeislevyistä on annettu todella positiivista palautetta.

    Porrin mukaan uudet makeislevyt olisivat jo sellaisenaan valmiita massatuotantoon. Suurempia määriä ei kuitenkaan ole vielä lähdetty valmistamaan, sillä Fazerilla halutaan varmistaa riittävä kysyntä sekä tuotteen maun osuvuus suuren kuluttajakunnan suuhun sopivaksi.

    Perinteistä suklaata ei olla korvaamassa

    Annika Porr

    Samantapaisia tuotteita on markkinoilla myös muita. Kaakaon haastava tilanne onkin selvästi tiedostettu myös muualla.

    Vaikka kaakaon saatavuus voi muuttua haastavammaksi, ei Fazerilla olla perinteistä suklaata muilla vaihtoehdoilla korvaamassa.

    ”Emme ajattele, että tämä korvaisi nykyistä suklaata, vaan olisi sen rinnalla. Kaakaon kysyntä kuitenkin kasvaa jatkuvasti, joten saatavuushaasteet voivat vaikuttaa tulevaisuudessa.”

    ”Suomalaisuus kiinnostaa selkeästi maailmalla”

    Annika Porr

    Porr näkee, että suklaattomalla suklaalla olisi vientipotentiaalia myös maailmalle. Suomalaiset raaka-aineet ja osaaminen kiinnostavat erityisesti Aasiassa.

    ”Fazerin kahvilat ja tuotteet ovat erittäin suosittuja turistien keskuudessa. Suomalaisuus kiinnostaa selkeästi maailmalla”, Porr sanoo.

    Maailmalle Fazer on suuntaamassakin yhä vahvemmin. Yhtiö esittelee Future Food Tech -tapahtumassa Yhdysvalloissa seuraavaksi Taste the Future Snack Bar -suklaapatukan ja kaurajuomat, joiden valmistuksessa on käytetty Solein-proteiinia.

    Solein valmistetaan fermentointiprosessilla, jossa käytetään ilmasta saatavia raaka-aineita ja uusiutuvaa sähköä. Soleinin takana on suomalainen ruokateknologiayritys Solar Foods. Yhdysvallat on toinen maa maailmassa, jossa Solein-proteiinia voidaan myydä. Ensimmäisen myynnin sallinut maa oli Singapore.

    Lisää aiheesta
    • Hallitus ei edistä makeisten ja suklaan arvonlisäveron korotusta.

      Politiikka | Hallitus luopuu makeisten veronkorotuksesta – Fazerin uuden suklaatehtaan investointi Lahteen etenee

    • Toimitusjohtaja Christoph Vitzthumin mukaan Fazerin vuotta leimasi yhä vaativampi toimintaympäristö, jossa kilpailu hintatietoisista kuluttajista kiihtyi entisestään. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Talous | Fazer kohensi tulostaan – makeisliiketoiminnan liikevaihto kasvoi ennätystasolle

    • Fazerin muutosneuvottelut käynnistyvät ensi viikolla.

      Elintarviketeollisuus | Kaakaon hinta pomppasi: Fazer aloittaa muutosneuvottelut, jotka koskevat makeisia ja myllyjä

    • Fazer myi testieränä Taste the Future -makeislevyjä kesällä.

      Ruoka | Ruissuklaata vai soluviljeltyä kaakaota – Fazer kehittelee kaakaolle korvikkeita

    Artikkelin aiheet
    Fazer
    suklaaton suklaa
    kaakaoton tuote
    ruokainnovaatio
    suomalainen ruokateknologia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin