• Uudelle kuluttajasukupolvelle ei maistu voi tai viili – valmisruokien suosio taas kasvaa

    Erityisesti valmisateriat kiinnostavat suomalaisia, mutta myös hedelmät ja vihannekset tekevät kauppansa. Samaan aikaan voita ja viiliä ostetaan vähemmän.
    Tilaajalle
    K-ryhmän datan mukaan voita ostetaan entistä vähemmän.
    K-ryhmän datan mukaan voita ostetaan entistä vähemmän. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Kauppa
    21.5.202620:30
    Janiko Kemppi

    K-ryhmä on selvittänyt suomalaisten ostoskäyttäytymistä. Se kokosi yhteen ajankohtaisia havaintoja siitä, mitä ostoskoreihin päätyy.

    Keskon tavarakaupasta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Harri Hovi nostaa esille markkinan piristymisen, mikä näkyy myös ruokakaupoissa laadukkaiden tuotteiden kysynnän vahvistumisena.

    ”Datamme perusteella suomalaiset satsaavat tällä hetkellä entistä enemmän esimerkiksi valmisruoka-aterioihin sekä hedelmiin ja vihanneksiin. Arjen yksinkertaisissa perustuotteissa, kuten viljahiutaleissa ja mehuissa saatetaan sen sijaan valita huokeampia vaihtoehtoja”, Hovi kertoo.

    Valmisruokien suosion kasvua selittää helppouden arvostus. Se näkyy myös verkkokaupan jatkuvana kasvuna. Hovin mukaan erityisesti pikatoimitusten suosio on ollut viime vuosina suurta.

    Tarjousten merkitys on edelleen suuri. Tarjouksessa olevan tuotteen päivämenekki voi kymmenkertaistua tai joissain tapauksissa jopa monikymmenkertaistua.

    ”Suosituimpia kampanjatuotteita meillä ovat esimerkiksi lohi, voi ja juusto sekä viinirypäleet ja vaipat – unohtamatta toki kampanjoiden klassikkotuotetta kahvia. Viime vuosina merkitystään tarjouksissa ovat kasvattaneet kukat, kananliha, jäätelöpakkaukset, isot virvoitusjuomat ja kosmetiikka”, Hovi sanoo.

    ”Jogurttien suosio kasvaa viilien kysynnän hiipuessa.”

    Harri Hovi

    K-ryhmän datan mukaan suomalaiset nappaavat ostoskoreihin entistä enemmän paistotuotteita, kanaa, jugurttia, marjoja ja sushia. Entistä vähemmän puolestaan ostetaan muun muassa voita, piimää, viiliä, sillejä ja silakoita sekä olutta ja lonkeroa.

    ”Tässä on nähtävissä uuden sukupolven tulo ja sen muutos ostoskorien sisältöön. Mielenkiintoista on myös se, että jogurttien suosio kasvaa viilien kysynnän hiipuessa. Uuden sukupolven tulon lisäksi kehityksessä näkyvät vallalla olevat välipalaistumisen, helppouden ja hyvinvoinnin trendit”, Hovi arvioi.

    Viimeisenä nostona Hovi tekee hyvinvointitrendin, joka pitää edelleen pintansa.

    ”Hyvinvoinnin tavoittelu näkyy esimerkiksi sekä funktionaalisten että alkoholittomien juomien kysynnän kasvuna. Myös erilaiset proteiiniin keskittyvät tuotteet kasvattavat kysyntäänsä. Myös hapankaalin kysyntä on piikannut someilmiön myötä, mikä on samalla hyvä osoitus somen vaikutuksesta kulutustrendeihin”, Hovi kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Kananmunahyllyissä on ollut viime viikkoina aukkoja. Kuva on otettu keskiviikkona Helsingissä K-Supermarket Kampissa.

      Kananmunantuotanto | Nämä syyt ovat tyhjentäneet kauppojen munahyllyt – ”Pula ei kestä pitkään, jos kauppa haluaa sen ratkaista”

      Tilaajalle
    • Kaurajuomat ohittivat muut kasvipohjaiset juomat suosiossa jo vuosia sitten.

      Ruoka | Tässä lista: Suomen myydyimpien kaurajuomien kauran alkuperä ja valmistusmaa vaihtelee

      Tilaajalle
    • K- ja S-ryhmällä on määräävä markkina-asema Suomen päivittäistavaroiden vähittäiskaupassa.

      Talous | Ovatko K- ja S-ryhmien ulostulot ruuan kallistumisesta hintasignalointia? Yliopistonlehtori vastaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    valmisruoat
    kulutustrendit
    hyvinvointi
    K-ryhmä
    suomalaiset kuluttajat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla