Tino Nieminen ja Suvi Haanpää näkevät liikuntatunneilla, että nuoret eivät jaksa haastaa itseään. Hikoilua ja hengästymistä tunnutaan jopa pelkäävän. Kuva: Jussi PartanenPoriHuonossa kunnossa
Maaseudulla asuvien lasten ja nuorten fyysinen toimintakyky on heikompi kuin kaupunkilaisten.TilaajalleKaiuttimista soi Leevi and the Leavings, liikuntasalin seinistä kimpoilevat askelten tömähdykset. Mailat mäiskivät sulkapalloja yli verkon. Pillin vihellys – on aika vaihtaa vastustajaa.
Meri-Porin yhtenäiskoulun yhdeksäsluokkalaisten liikuntatunti on käynnissä. Vuosi sitten nämä nuoret osallistuivat Move-mittaukseen kuten miltei kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset.
Valtakunnalliset mittaukset kertovat murheellista uutista: yhä useammalla nuorella fyysinen toimintakyky on huolestuttavalla tasolla.
Tuloksissa näkyy myös alueellinen vinouma. Maaseutumaisissa kunnissa lasten ja nuorten fyysinen toimintakyky on heikompaa kuin kaupunkimaisissa kunnissa.
Viime syksyn mittauksissa erityisesti maalla asuvien kahdeksasluokkalaisten tyttöjen tulokset osuvat silmään. Vuoteen 2023 verrattuna heidän kuntonsa oli laskenut ja jo puolella oli alhainen toimintakyky.
Move!-mittaus
Mittaukset ovat osa 5.- ja 8.-luokkalaisten liikunnanopetusta.
Viidesluokkalaisia on testattu vuodesta 2016 ja kahdeksasluokkalaisia 2018 lähtien.
Syksyn 2024 mittauksiin osallistui yli 111 000 oppilasta eli lähes 90 prosenttia kyseisten vuosiluokkien oppilaista.
Yli 38 prosentilla 5. ja 8. luokan oppilaista fyysinen toimintakyky on huolestuttavalla tasolla.
Mittaukseen kuuluu kuusi osiota: 20 metrin viivajuoksu, vauhditon viisiloikka, pallon heitto ja kiinniotto, ylävartalon kohotus, etunojapunnerrus sekä kolme liikkuvuutta mittaavaa liikettä.
Vajaan kymmenen vuoden mittaushistorian aikana lasten ja nuorten kunto on laskenut. Merkittävällä joukolla fyysinen toimintakyky aiheuttaa jonkinasteisia haasteita.
”Koulupäivän jälkeen ei välttämättä ole enää virtaa puuhata ulkona, leikkiä kavereiden kanssa tai mennä harrastuksiin”, sanoo apulaisprofessori Mikko Huhtiniemi Jyväskylän yliopistosta.
Huoli ei koske vain nykyhetkeä. Jos voimat eivät meinaa riittää peruskouluun, mistä niitä löytyy myöhemmin opiskeluihin ja työelämään?
Move-mittaus tarkastelee kestävyys- ja lihaskuntoa, motorisia taitoja sekä liikkuvuutta, mitkä yhdessä muodostavat fyysisen toimintakyvyn.
”Tutkimuksissa on todettu, että näillä asioilla, erityisesti kestävyyskunnolla, on hyvä ennustearvo terveyteen ja tulevaan toimintakykyyn”, Huhtiniemi kertoo.
Lapsuus- ja nuoruusiän hyvä kunto vaikuttaa tutkimusten mukaan toiminta- ja työkykyyn sekä sairauksien riskitekijöihin vielä eläkeiän kynnykselläkin.
Suvi Haanpää on työskennellyt liikunnanopettajana yli 20 vuotta, ja valtaosan tuosta ajasta täällä Meri-Porin yhtenäiskoulussa. Hänen kollegansa Tino Nieminen on ollut alalla vasta pari vuotta, sillä hän valmistui liikunnanopettajaksi keväällä 2023.
Haanpää on uransa aikana nähnyt, että nuorten fyysinen toimintakyky on laskenut, vaikka ei toki jokaisen.
Edelleen on olemassa se joukko, joka liikkuu paljon ja urheilee tavoitteellisesti. Sen lisäksi on nuoria, jotka liikkuvat todella vähän tai käytännössä eivät lainkaan.
Parinkymmenen vuoden takaiseen verrattuna suurin ero on se, että keskivertoliikkujat tuntuvat puuttuvan lähes kokonaan.
”Kai se on tämä nykymeno, että on kaikkea muuta tekemistä. Sellainen omatoiminen liikkuminen puuttuu vapaa-ajalta”, Haanpää sanoo.
Meri-Porin yhtenäiskoulu sijaitsee 15 kilometrin päässä Porin keskustasta. Oppilaita tulee koululle niin suurelta alueelta, että iso osa heistä on niin sanottuja kuljetusoppilaita.
Jos koulut olisivat pienempiä ja niitä olisi tiheämmin, olisi useammalla oppilaalla mahdollisuus vaihtaa bussikyyti kävelyyn tai pyöräilyyn.
”Jos autossa istutaan paljon pitkien koulu- ja harrastusmatkojen takia, se on vääjäämättä pois aktiivisesta ajasta. Harvemmin asutuilla seuduilla voi myös olla vähemmän harrastusmahdollisuuksia”, apulaisprofessori Huhtiniemi pohtii.
Meri-Porin yhtenäiskoulun yhdeksäsluokkalaiset Liisa Reunamo ja Juuso Meriläinen asuvat niin lähellä, että he kulkevat kouluun kävellen tai pyörällä. Elli Laitisen koulumatka on puolestaan noin 18 kilometriä ja taittuu bussilla.
”On se vähän ärsyttävää, varsinkin kun aamulla bussiin pitää lähteä sen verran aikaisin. Jos asuisi lähempänä, ei tarvitsisi herätä niin varhain”, Laitinen sanoo.
”Jos tuntuu vähän pahalta, niin jätetään kesken.”
Läpi historian osa oppilaista on yrittänyt laistaa liikuntatunneilta. Yksi valittaa polvikipua, toinen ei halua uimaan ja kolmas kysyy, onko pakko mennä suihkuun, jos ei tullut hiki.
Tino Nieminen on huomannut, että nykyään oppilaiden asenne on nyrjähtänyt. Tällaiseen eivät opettajaopinnotkaan kunnolla valmistaneet.
”Lapset ja nuoret eivät enää ponnistele tulosten ja tavoitteiden eteen eikä vie itseään rajoille asti. Jos tuntuu vähän pahalta, niin jätetään kesken”, Nieminen sanoo.
Haanpää on huomannut saman.
”Itsensä piiskaaminen hyvällä tavalla on jäänyt. Pelätään kehon normaaleja toimintoja kuten hengästymistä ja hikoilua.”
Liikuntaryhmissä on toki eroja, mutta monesti liikunnanopettajien täytyy ihan tosissaan kannustaa ja motivoida oppilaita.
”On ollut pakko madaltaa vaatimustasoa. Ennen sanottiin että koitas nyt vähän. Nykyään kysytään että viitsisitkö”, Nieminen sanoo.
Kukaan ei ole käskenyt opettajia hyssyttelemään, mutta puhetapa on yleistynyt. Vaikka oppilas kävelisi 1 500 metrin testijuoksussa kädet taskussa ja syljeskelisi menemään, maaliviivalla saatetaan sanoa, että hienosti jaksoit loppuun saakka.
”Tämä on koululiikuntaa eikä kilpaurheilua, mutta osa nuorista ei uskalla, osaa tai halua ponnistella”, Nieminen sanoo.
”Ei ennen oltu näin paljon paikallaan.”
Tällaista artikkelia ei voi 2020-luvulla kirjoittaa ilman mainintaa älylaitteista ja sosiaalisesta mediasta. Monilla aikuisillakin on hankaluuksia pitää ruutuaikansa järkevissä rajoissa, joten ei ole ihme, että nuoretkin mieluusti uppoavat digitaaliseen maailmaan.
Nieminen on huomannut, että arkiliikunnan vähäisyys ja pitkät ajat puhelimen tai tietokoneen ääressä vaikuttavat jo aktiivisesti urheilua harrastaviinkin. Pahimmillaan se voi johtaa esimerkiksi rasitusmurtumien yleistymiseen.
”Futistreenien jälkeen tullaan kotiin. Kaikki muu aika ollaan selällään tai istutaan, ja tukilihakset ovat liikkumatta. Ei ennen oltu näin paljon paikallaan”, Nieminen sanoo.
Liikunnanopettajat saavat käsiinsä koonnin koulun Move-mittauksista. Sitä voi sitten verrata vaikka koko Suomen tuloksiin.
Opetukseen Move ei sinällään vaikuta, Suvi Haanpää ja Tino Nieminen sanovat. Tarkasteltavia taitoja harjoitellaan joka tapauksessa ympäri vuoden.
”Eniten Movesta on hyötyä oppilaalle itselleen. Joku saa siitä kipinän, haluaa parantaa tulosta ja alkaa vaikka lenkkeillä”, Haanpää sanoo.
Parissa viikkotunnissa ei vielä aerobista kuntoa kasvateta. Liikunnanopettajat ajattelevatkin, että heidän tärkein tehtävänsä on näyttää oppilaille, millaisia liikunnan mahdollisuuksia on olemassa.
Yksilötason lisäksi tulokset lähetetään myös koteihin. Ei kuitenkaan tiedetä tarkasti, kuinka hyvin viesti tavoittaa vanhemmat, huomauttaa apulaisprofessori Mikko Huhtiniemi.
”Samalla kannustetaan käymään kotona keskustelua perheen liikuntatottumuksista”, Huhtiniemi lisää.
Huoltajien suostumuksella myös kouluterveydenhoitaja ja -lääkäri saavat nähtäväkseen oppilaan tulokset. Niitä voidaan tarkastella laajoissa terveystarkastuksissa.
Tilastoja voidaan hyödyntää myös kunnan tai koko maan tasolla, kun tehdään päätöksiä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista.
Liisa Reunamolle (edessä) Move-mittauksisa vaikeinta olivat punnerrukset, samoin Elli Laitiselle. Heidän ja Juuso Meriläisen mieluisin osio oli 20 metrin viivajuoksu. Kuva: Jussi PartanenMiltä Move sitten nuorista tuntuu? Vastauksia on varmasti yhtä monta kuin osallistujiakin.
”Se oli mielestäni vähän painostava. Testissä pitää koettaa olla vähän parempi kuin muut ja vähän parempi kuin itse on”, Liisa Reunamo sanoo.
Pienestä hankaluudesta huolimatta Reunamo, Elli Laitinen ja Juuso Meriläinen onnistuivat viime vuoden mittauksissa mielestään hyvin.
Meriläiselle hankalin osio oli liikkuvuus, Reunamolle ja Laitiselle punnerrukset. Kaikkien suosikki oli 20 metrin viivajuoksu eli piip-testi.
Viime syksyn Move-vertailuissa Länsi-Uudenmaan, Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueilla oli vähiten oppilaita, joiden toimintakyky on alhainen.
Sen sijaan eniten alhaisen toimintakyvyn oppilaita oli Keski-Pohjanmaan, Satakunnan ja Kymenlaakson hyvinvointialueilla.
Satakunnan huono sijoittuminen herättää liikunnanopettajissa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Onko nuorille tarpeeksi liikuntamahdollisuuksia? Ovatko opettajat osanneet tarjota lajeja, joihin oppilaat haluaisivat tarttua vapaa-ajalla? Eikö liikunta kiinnosta satakuntalaisia? Saavatko nuoret perheistään tukea liikuntaan?
Ysiluokkalaisten mielestä liikuntaharrastukseen tarvitaan ennen kaikkea omaa kiinnostusta, sitä ei kukaan ulkopuolinen voi pakottaa.
Hyväksi kannustimeksi on nuorten mielestä osoittanut Porin nuorisopassi, jonka avulla he pääsevät ilmaiseksi esimerkiksi uimaan ja kuntosalille.
”On hyvä, että saa ilmaiseksi tai alennuksella mahdollisuuden harrastaa. Mutta jos haluaa vaikka alkaa harrastaa koripalloa, siihen tarvitaan oma motivaatio”, Liisa Reunamo sanoo.
”Lasten pitää saada kokeilla rajoja, kiipeillä ja rikkoa vaatteita liikkuessa.”
Matalan kynnyksen liikuntaharrastukset ovat liikunnanopettajien mielestä avainasemassa lasten ja nuorten liikuttamisessa.
Porin kouluissa järjestetäänkin iltapäivisin monenlaisia, ilmaisia kerhoja. Liikunnan lisäksi niissä voi harrastaa vaikkapa musiikkia tai kädentaitoja.
Meri-Porissa ja monessa maalaispitäjässä nuoret kärsivät pitkistä välimatkoista. Jos julkinen liikenne ei toimi eivätkä aikuiset tarjoa kyytiä, ovat jopa kymmenien kilometrien päässä olevat harrastukset tavoittamattomissa.
Elli Laitinen harrastaa tanssia Porin keskustassa.
”Matkaan menee puoli tuntia, eli joltain pitää aina saada kyyti”, Laitinen sanoo.
Juuso Meriläinen harrasti ennen sählyä, mutta on nyt lopettanut sen. Kuntosalilla hän käy 3–4 kertaa viikossa.
Myös Liisa Reunamo on hiljattain lopettanut lentopallon. Salilla tai juoksemassa hän käy pari kertaa viikossa.
”Ja harrastan ratsastusta. Siitä kyllä on ollut vähän taukoa, kun hevonen kuoli”, Reunamo kertoo.
Tallille on matkaa onneksi vain pari kilometriä ja juosta voi missä tahansa. Lentopalloharjoituksiin sen sijaan oli matkaa parikymmentä kilometriä.
Suvi Haanpää ja Tino Nieminen uskovat, että nuorten liikuntainto saadaan vielä nousuun. Kuva: Jussi PartanenVaikka lasten- ja nuorten fyysinen toimintakyky näyttää laskevan, eivät liikunnanopettajat suinkaan aio heiluttaa valkoista lippua antautumisen merkiksi.
”Pitää löytää liikunnasta jotain, mikä iskee nuoriin. Se on sitä hauskuutta ja iloa, ei pelkkää puurtamista”, Suvi Haanpää sanoo.
Myös apulaisprofessori Mikko Huhtiniemi tarkastelee tuloksia positiivisen kautta. Parina viime vuonna tuloksissa on näkynyt merkkejä pienestä toimintakyvyn paranemisesta.
”Viime vuosina on kiitettävästi kiinnitetty huomiota liikkumiseen. Toimintakulttuuri on muuttunut, liikkumista mahdollistetaan koulupäivän aikana ja oppilaita kannustetaan aktiiviseen koulumatkakulkemiseen.”
Mitään yksittäistä taikakeinoa nuorten liikkumisinnon kohottamiseen ei ole, vaan sitä pitää tukea monesta suunnasta.
”Itse ajattelen, että lähtökohta on kotona perheissä. Varhaisvuosilla on valtava merkitys siihen, millainen suhtautuminen liikkumiseen ja aktiiviseen arkeen syntyy”, Huhtiniemi sanoo.
”Lasten pitää saada kokeilla rajoja, kiipeillä ja rikkoa vaatteita liikkuessa. Pienillä jutuilla osoitetaan lapselle, että on ok liikkua, puuhata, hikoilla ja vähän kamppailla itseään vastaan. Ja joskus epäonnistua ja kokeilla uudestaan.”
- Osaston luetuimmat
