• K-ruokakaupat nostavat ostoskassien hintaa – näin paljon muovikassit nyt maksavat

    Asiakkaita ohjataan muovin kulutuksen vähentämiseen muovikassien hinnoittelulla.
    Moni valitsee yhä ostoskassikseen muovikassin. Muovikassia käytetään myös roskapussina, vaikka parempia vaihtoehtoja olisi.
    Moni valitsee yhä ostoskassikseen muovikassin. Muovikassia käytetään myös roskapussina, vaikka parempia vaihtoehtoja olisi. Kuva: Stiina Hovi
    Koti|Kauppa
    13.5.202508:41
    Janiko Kemppi

    Muovikassien hinta nousee K-ruokakaupoissa 13. toukokuuta alkaen. Nousua selittää EU:n asettamat muovikassien vähentämiseen ja muovin kierrätykseen liittyvät tavoitteet, joihin K-ryhmä haluaa vastata omilla toimillaan. Suomi on tavoitteista jäljessä.

    Muovikassin hinta nousee K-Citymarketissa 0,35 euroon sekä K-Supermarketeissa ja K-Marketeissa 0,39 euroon.

    ”Tarvitsemme uusia toimenpiteitä muovikassien kulutuksen vähentämiseksi.”

    Timo Jäske

    K-ryhmä on kampanjoinut muovikassien kulutuksen vähentämiseksi vuodesta 2016 alkaen osana Kaupan liiton ja ympäristöministeriön muovikassisopimusta.

    ’’Yhtenä EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen tavoitteena on, että muovikasseja ostetaan vuosittain enintään 40 kappaletta henkilöä kohden. Meillä on vielä matkaa tavoitteen saavuttamiseen ja tarvitsemme uusia toimenpiteitä muovikassien kulutuksen vähentämiseksi. Toivomme, että muovikassin hinnan nostaminen toimii kannustimena ottaa oma kassi mukaan ostoksille”, K-ryhmän päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske sanoo.

    Hinnanmuutosten lisäksi kassivaihtoehtojen esillepanojärjestystä kassa-alueilla on pyritty muuttamaan niin, että muovikassit eivät ole asiakkaalle ensimmäinen vaihtoehto.

    Jäske muistuttaa, että muovikassi on huono vaihtoehto roskapussiksi.

    ”Roskapussiksi kannattaa valita rullassa myytäviä jätekasseja – ne ovat ohuempia ja sisältävät näin ollen vähemmän muovia sekä ovat myös edullisempi vaihtoehto.”

    Uutena toimenpiteenä K-ryhmä myös käynnistää yhteistyökumppaneilleen Muovihaasteen, jonka tavoitteena on kannustaa tekemään konkreettisia tekoja muovin kierrätyksen edistämiseksi.

    Lisää aiheesta
    • Pienet ruokajäämät eivät enää muovipakkausten kierrätyksessä haittaa.

      Koti | Tiedätkö, miten jogurttipurkit tulisi kierrättää? Uusi ohjeistus: Moni tuhlaa vettä turhaan

    • Uusi hinnoittelu houkuttee kuluttajia vastuullisempiin valintoihin S-ryhmän myymälöissä.

      Koti | Kauppaan ei pian kannata mennä pelkkä lompakko mukanaan ‒ S-ryhmä rukkaa ostoskassien hintoja

    • Mikäli muovikasiin päätyy ostamaan, olisi sitä hyvä käyttää useaan kertaan ennen kuin siitä luopuu esimerkiksi roskapussina. Arkistokuva.

      Kauppa | Tavoitteena alle 40 muovikassia henkilöä kohti vuodessa, Lidl nosti EU:n tavoitteen nimissä hintaa merkittävästi

    • 5–20 säkkiä sidotaan nostolenkistä napakasti yhteen paalilangalla, esittelee Otto Hänninen oikeaa tapaa niputtaa suursäkit.

      Maatalous | Tämä keräys vetää vertoja pullonpalautukselle – Otto hankki kesätienesteillä mopon

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    K-ryhmä
    muovikassi
    ympäristövastuu
    kierrätys
    EU-tavoitteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla