Se alkoi yhden pariskunnan unelmasta ja innostuksesta pioneihin. Sari Kantelo ja Juha Laine ovat pitkän linjan puutarhaharrastajia, joiden kotipiha alkoi kymmenen vuotta sitten tuntua ahtaalta. Niinpä he saivat villin idean laajentaa puutarhaosaamistaan myös muiden Mynämäen asukkaiden iloksi.
Tähän antoi mahdollisuuden kunnan viljelemätön pelto, joka avautui heti Kantelon ja Laineen tontin rajalla.
”Niinpä sitten eräänä päivänä marssin kunnantalolle kysymään, voisiko maapalalle rakentaa pionipuiston”, Sari muistelee.

Alkuhämmennyksen ja pienen selvittelytyön jälkeen lupa puistolle heltisi, ja Sari ja Juha solmivat kunnan kanssa vuokrasopimuksen 5000 neliön alueesta, joka tultaisiin vuokralaisten toimesta muuttamaan puistoksi.
”Koko idean mahdollisti se, että tähän suunnitelmaamme uskoi myös tuttu paikallinen maanrakennusyrittäjä Kauko Kylänpää. Hän lupautui kaivinkoneineen mukaan talkoisiin”, Juha kiittelee.

”Ymmärsimme hyvin, että ruohottuneen sekä multa- ja kiviröykkiöiden täplittämän maapalan muokkaamiseen eivät riittäisi pelkät kottikärryt ja lihasvoima.”
Yhdessä Kaukon kanssa Sari ja Juha alkoivat vähissä erin tasoittaa maapohjaa, muokata sinne pieniä, maisemaa elävöittäviä korkeuseroja ja lopulta rakentaa myös varsinaisia istutusalueita. Neljän vuoden kuluttua, vuonna 2022, juhlittiin viimein pionipuiston avajaisia.
”Teemme tätä omin voimin ja omilla resursseillamme. Mutta on mukavaa, että voi omalla harrastuksellaan tuottaa iloa myös muille. Haluamme, että kukkien kauneudesta pääsevät nauttimaan kaikki.”
Puiston sielu on alusta alkaen rakentunut nimenomaan pionien ympärille, mutta perustusvaiheessa kukkapenkkeihin istutettiin myös paljon muita perennoja. Näin saatiin säästettyä kustannuksissa ja luotua nopeasti rehevyyttä.

Pionien määrää on kasvatettu pikkuhiljaa. ”Tällä hetkellä puistossa taitaa kasvaa jo noin 800 pionia, joista noin puolet eri lajikkeita” Juha toteaa.
Kukkivasta, värikkäästä puistosta on tullut mieluisa käyntikohde lähiseudun asukkaille, pienillä maalaispaikkakunnilla kun ei vastaavia, julkisia istutuksia juuri ole totuttu näkemään.
”Kesäkaudella monet seniorit piipahtavat puistoon lähes joka päivä” Sari sanoo hymyillen. ”Ja piknik-pöydän ääressä näkee usein vierailijoita omine eväineen.”

Tulevaisuudessa puistoon on tarkoitus istuttaa lisää etenkin pionien luonnonlajeja. Niiden saamiseksi on kuitenkin tehtävä hieman salapoliisityötä, sillä taimia löytää lähinnä vain erikoisuuksiin keskittyneiltä taimistoilta.
”Harvinaisuuksien etsiminen ja löytäminen on tämän harrastuksen suola”, Sari virnistää.
Pariskunta viettää puistossa lähes kaiken vapaa-aikansa, mutta vuodet ovat opettaneet, että fyysisellä aherruksellakin on rajansa.

”Puistossa riittäisi kitkemistä, ruohonleikkuuta ja kasvien huoltoa loputtomasti, mutta teemme siellä niin paljon, kuin tuntuu hyvältä”, Sari kertoo. ”Sitten kun raja tulee vastaan, lepäämme. Puistosta löytyy siis myös rikkaruohoja.”
”Teemme tätä omin voimin ja omilla resursseillamme. Mutta on mukavaa, että voi omalla harrastuksellaan tuottaa iloa myös muille. Haluamme, että kukkien kauneudesta pääsevät nauttimaan kaikki”, kiteyttävät Sari ja Juha yhteen ääneen.