

Korpelan suvussa muuraustyöt kulkevat verenperintönä. Suvun kädenjälki on näyttäytynyt myös Ruotsin kuninkaan räätälille.
”Viidennessä polvessa mennään, mutta kuudetta tuskin on tulossa. Perinteinen käsityöammatti on muuttanut muotoaan, joten ala palaa hiipuvalla liekillä. Tulijoita ei ole ruuhkaksi asti ja tähän vaikuttaa osaltaan myös koulutuksen muuttuminen. Ennen muurari oli ammatti, joka siirtyi kisällioppina isältä pojalle. Nyt puuttuvat sekä muurari-isät että muurareiksi haluavat pojat”, pyhäjokinen Heikki Korpela, 58, kiteyttää.
Vaikka aika on muuttanut myös muurarin arkea, niin yhä edelleen Korpela tuntee olonsa lastan ja laastin parissa kotoisaksi.
”Tähän olen kasvanut ja matka muurarin haalareissa on ollut muutenkin kaikin puolin värikäs”, Korpela luonnehtii.
”Ennen muurari oli ammatti, joka siirtyi kisällioppina isältä pojalle. Nyt puuttuvat sekä muurari-isät että muurareiksi haluavat pojat.”

Heikki Korpelasta varttui täysverinen ammattilainen isänsä Erkki Korpelan opissa.
”Apupoikana aloitin, joten teinivuodet kuluivat lähinnä tiiliä kantaen. Kisällin rooli oli kuitenkin tärkeä. Kun hommat hoituivat mallikkaasti, sain lisävastuuta. Opettelin perinteisen rappaustekniikan ja pääsin muuraamaan jopa seinänpätkiä”, Korpela kertoo.
Isä neuvoi kaikessa ja opetti siinä samalla myös alan syvimmät salat.
”Olin tavattoman ylpeä, kun sain tehdä elämäni ensimmäisen kalkkilaastin rappauksen. Se on nimittäin taito, jota ei opita kirjoista.”
Aikoinaan ja vielä nykypäivänäkin muurarit ovat kylissä ja taloissa odotettuja vieraita.
”Muurarit pitävät talon leivässä ja lämmössä, joten tulisijan tekijät ovat hyvin arvostettu ammattikunta. Kädentaitajien arvostus säilyi, vaikka työmaat muuttuivat tavallisista tuvista isompiin kohteisiin.”
Muurareiden huippuaikaa elettiin muun muassa 1980-luvulla, jolloin Suomeen nousi lukuisia uusia koulurakennuksia.
”Moniin hormeihin jäi meidänkin perheen laastin jälki.”
”Tässä ammatissa on aina eletty aikakauden ja sen trendien mukaan.”
Mieleen painuneiden toimeksiantojen lista on Korpelalla runsas.
”Kokemuksista mielenkiintoisin sijoittuu Ruotsiin. Olihan se suuri kunnia tehdä takka kuninkaan pääräätälille ja jättää pyhäjokisen muurarisuvun kädenjälki myös hovin nähtäville.”
Alunperin Korpelan muurarisuku kunnostautui erityisesti takkamuurareina. Tulisijoilla, kuten puuhelloilla ja uuneilla aloitettiin, mutta ajan myötä tehtäväkenttä laajeni kaikkiin muurausalan töihin.
”Tässä ammatissa on aina eletty aikakauden ja sen trendien mukaan. Esimerkiksi 1980-luvulla muurareita työllisti tiilirakentaminen. Yksi suurimmista muurauskeikoista sijoittuu Suomen Masalaan, jossa olimme muuraamassa rivitalokohdetta. Siinä sai laastia pyyhkiä, sillä urakka nieli kokonaisuudessaan 80 000 tiiltä”, Korpela muistelee.
Vuonna 1987 perheessä siirryttiin uuteen aikakauteen.
”Olin parikymppisestä saakka tehnyt kaikki käsipelillä, joten ajattelin, että haluan tehdä muutakin kuin muurata seiniä tai hormeja. Niinpä käärin hihat, suunnittelin linjaston ja ryhdyin takkatehtailijaksi.”

Vanamo-takkamallisto on saanut markkinoilla hyvän vastaanoton.
”Tuoteperhe on kasvanut kysynnän mukaan. Takkojen ohella valmistamme myös puuhelloja. Alkuvuodesta saimme markkinoille poltettavalla uunilla olevan hellamallin. Puuhellat ovat nyt kovassa nosteessa, joten tätä ajatellen suunnittelimme mallin, joka soveltuu myös pieniin tiloihin.”
Korpela iloitsee myös takkojen uudesta tulemisesta.
”Pienoista nousua on havaittavissa, vaikka meneillään on takattoman rakentamisen aikakausi. Ajan myötä tulisijojen rooli on kuitenkin muuttunut. Ennen hellat ja uunit olivat talon sydän, mutta nykypäivänä tulisijat ovat myös osa varautumista. Esimerkiksi takka ei ole enää pelkkä sisustuselementti, vaan tärkeä apulämmönlähde”, yrittäjä muistuttaa.
Vaikka tulisijojen valmistus on siirtynyt omilta harteilta linjastolle, yhä työssä tarvitaan myös muurarille olennaista ammattisilmää.
”Jokaisella muurarilla, kuten myös takkatehtailijalla on omat työtapansa ja onnistumisen salaisuutensa. Tärkeintä on tehdä tuote, joka ei hae paikkaansa, vaan vastaa käyttäjän tarpeita.”
Noudata takan käyttöohjeita
Liika puunkäyttö voi vaurioittaa tulisijaa
Ylilämmittäminen ei tuo hyötyä varaavaan takkaan
Lämmitä vain yksi pesä kerrallaan, kovilla pakkasilla aamulla ja illalla
Lämpöarvoltaan paras puu on koivu
Älä sytytä sytytysnesteellä, sytytyspalat ja tuohi ovat turvallisimpia