• Jäikö Alivaltiosihteeri viimeiseksi? – Minne katosi käsikirjoitettu huumori?

    Toimittaja kaipaa uuden sukupolven käsikirjoitettua radiohupailua.
    Suomen virallisen ohjelman eli Alivaltiosihteerin rillitrio Pasi Heikura, Simo Frangén ja Jyrki Liikka aloitti viralliset hupalointinsa Radiomafian aalloilla vuonna 1990.
    Suomen virallisen ohjelman eli Alivaltiosihteerin rillitrio Pasi Heikura, Simo Frangén ja Jyrki Liikka aloitti viralliset hupalointinsa Radiomafian aalloilla vuonna 1990. Kuva: Laura Pohjavirta
    Koti|Radio ja TV
    10.8.202509:00
    Kolumni
    Taneli Laine

    Radiossa ei enää naureta käsikirjoitetulle huumorille. Kaipaan sitä, koska ei ole laskettavissa, montako kertaa olen siteerannut esimerkiksi Alivaltiosihteerin viikon luontoääntä eli muutosvastarintaa.

    Kyse tuskin on siitä, ettei vitsillä olisi tilausta, koska podcastit pullistelevat koomikkoja ja naurua. Vain kirjoitettu, suunniteltu, harkittu komedia on kadonnut.

    Satiiri on siirtynyt sosiaaliseen mediaan viidentoista sekunnin pätkiksi. Radiossa viihdyttää spontaani juontajapari, joka tukeutuu fiilikseen ja todellisiin tai suurenneltuihin tarinoihin omista kokemuksista. Onko kirjoitettu komedia liian työlästä, vai onko se vain hiljaisesti luokiteltu vanhentuneeksi?

    Kenties käsikirjoitettu komedia ei sovi enää aikaan, joka vaatii reaktiota, eikä valmistelua. Mutta ehkä juuri siksi sitä tarvittaisiin.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Artikkelin aiheet
    käsikirjoitettu huumori
    Alivaltiosihteeri
    radiohupailu
    komedia
    satiiri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin