Rakastamani jälkiuunileivän kanta on poissa — kenties ikuisesti

Pelkäsin niin olevan, ja kollegan tuore juttu sen vahvisti, jälkiuunileivän reikäleipäversio on poistunut Fazerin tuotannosta.

Se oli paras leipä mitä tiedän. Ja tarkkaan ottaen parasta on leivän reuna. Lapsena veistin sitä pelkästään pitkän siivun ja harmitti kun se loppui. Söin melkein koko leivän reunan jos annettiin.

Nyt tuohon lapsuuden onnelliseen mielentilaan en pääse enää ainakaan Oululaisen jälkiuunileivän avulla. Sitä on enää tarjolla paloina. Syyksi ilmoitetaan, että kysyntää ei ole.

Notta ristus, täällä on!

Kai se sitten on nykyaikaa, että palaleipä vetää, mutta reikäleipä ei. Sitä kun pitäisi itse leikata veitsellä.

Toki reikäleipäkin oli valmiiksi halkaistu kahtia. Siksi se oli helppo repiä käsin sopiviksi paloiksi. Eli peruste ontuu.

Eipä ison ruokatalon kannata tai tarvitse yhden ihmisen lapsuusmuistojen takia mitään pitää tuotannossa. Mutta arvelen, että en ole ainoa, jolla siihen liittyy lämpimiä muistoja. Leipää kuitenkin leivottiin vuodesta 1947 lähtien.

Lisäksi asiaan liittyy muitakin arvoja.

Oululainen tuskin oli maailman ainoa jälkiuunileipä. Varmasti sitä saa reikäleipänä vielä pienemmiltä tuottajilta. Harvoin vaan sattuu osumaan kohdalle, kun Fazerin jakelu kattoi koko Suomen.

Kun suuri ruokatalo, eli Oululaisen valmistaja Fazer, lopettaa perinteisen tuotteen valmistuksen, se kaventaa ruokakulttuuria. Tässä tapauksessa ennen arkinen asia on muuttunut harvinaiseksi erikoisuudeksi.

Minulle ainakin yrityksen valikoiman laajuus ja ruokakulttuurin tukeminen ovat tärkeitä asioita, silloinkin kun valitsen muita tuotteita. Nyt reikäleivän katoaminen takoo takaraivossa pitkään kun katselen Fazerin tuotteita.

Jos tiedät hyvän jälkiuunileivän reikäleipäversion, hyvät vinkit kiinnostavat. Yhden hyvän sainkin jo sen jälkeen, kun tämä kolumni julkaistiin paperilla joku viikko sitten.

Mutta lisää kaivataan, haluan lapsuuteni muistot takaisin!