Omenatäytteiset croissantit valmistuvat helposti valmistaikinalla
Croissanttaikinasta valmistetut sarvet täytetään omenalla ja vaniljakreemillä.
Croissanttaikina on näppärä valmistaikina, josta voi vikkelästi leipoa erilaisia makeita ja suolaisia sarvia ja muita leivonnaisia. Kuva: Sanne Katainen
Omena-ajan ollessa parhaimmillaan sarvet täytetään simppelisti omenanpaloilla sekä paistonkestävällä vaniljakreemillä, joka tuo sarviin mehevyyttä.
Vanilja-omenasarvet
12 kpl
Ainekset
2 prk croissanttaikinaa
1–2 omenaa
2 tl sokeria
½ tl kanelia
1 prk paistonkestävää vaniljakreemiä
Voiteluun
1 muna
raesokeria tai mantelirouhetta
Valmistusohje
Aloita pesemällä ja tarvittaessa kuorimalla omenat. Poista siemenkodat ja kuutioi hedelmäliha pienehköiksi paloiksi. Sekoita paloihin sokeri ja kaneli.
Levitä croissanttaikinat pöydälle ja leikkaa viivoja pitkin kolmioiksi. Jaa omenapalat ja vaniljakreemi kolmioiden leveään päähän ja kääri leveästä päästä alkaen sarviksi. Nosta
sarvet leivinpaperin päälle pellille. Voitele munalla ja ripottele pinnalle raesokeria tai mantelirouhetta.
Paista sarvia 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Sarvet ovat parhaimmillaan hiukan lämpiminä.
Vinkki: Paistonkestäviä kreemejä löytyy kaupoista eri makuisia. Voit kokeilla sarvissa niistä myös muita makuja.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisitilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myösFacebookissa.