Hilma Mesimäki (vas), Viivi Kauppinen sekä Iisa ja Hermanni Mesimäki ovat toipuneet raskaasta talvesta. Kuva: Taina RenkolaVirratViivillä piti olla tavallinen työaamu karjanhoitajana, kun kipu iski – nopea reagointi raskauden alussa pelasti
Uuden elämän synty on äärimmäinen onni, mutta joskus kaikki voi olla hiuskarvan varassa.TilaajalleSe oli aivan tavallinen syyskuinen aamu, kun Viivi Kauppinen oli lähdössä töihin karjatilalle.
Hän ja puoliso Hermanni Mesimäki huomasivat jotain olevan vialla. Raskaus oli alkukuukausilla ja laskettu aika vasta helmikuun alussa. Viivin alavatsa oli todella kipeä, mutta hän ei olisi tahtonut jättää työnantajaa pulaan.
Hermanni kíihtyi, että ”mitä oikein meinaat, nyt lähdetään päivystykseen”.
Kauppinen pääsi raskauspäivystykseen ja otettiin saman tien sisälle sairaalaan. Perheen toinen lapsi oli vaarassa syntyä niin aikaisessa vaiheessa, että selviytyminen oli epätodennäköistä.
Viiville alkoi kahden kuukauden vuodelepo, joka laittoi tulevien tilallisten elämän sekaisin.
Nyt reilut puoli vuotta myöhemmin muutaman kuukauden ikäinen Iisa Aino Maria Mesimäki makaa sohvalla autuaan tietämättömänä traagisista alkuvaiheista.
Isosisko Hilma Mesimäki häärii ympärillä. Tytöt ovat jo tilan kahdeksatta polvea.
Perhe päätti muuttaa tilalle, kun Hilma Mesimäki (vas) oli syntynyt ja Hermannin vanhemmat sitä ehdottivat. Kuva: Taina RenkolaSyksyllä 30 vuotta täyttävästä Hermanni Mesimäestä tulee tilan seitsemäs isäntä suoraan alenevassa polvessa, kunhan sukupolvenvaihdoksen paperit saadaan maaliin noin vuoden päästä.
”Viime vuosina historia on alkanut kiinnostaa”, hän toteaa ja kaivaa esille suvun historiaa valottavan kirjan.
Siitä selviää, kuinka tilan perustaja Heikki Joensuu saapui tänne vuonna 1834 ja ryhtyi viljelemään maata. Taloa kutsuttiin Mesimäeksi ilmeisesti sen ensimmäisen tilan asukkaan, vuonna 1797 tähän asettuneen Mikko Jaakonpojan eli "Mesi-Mikin" vuoksi.
Vuonna 1860 esi-isä ottivat vaihtaa sukunimekseen talon nimen, kuten usein tehtiin. Samaisena vuotena Venäjään kuulunut autonominen Suomi sai oman rahan, markan, ja hirvittävät nälkävuodet olivat vain muutaman vuoden päässä.
Siitäkin koettelemuksesta Mesimäet selvisivät.
Hermanni Mesimäen esivanhemmat vaihtoivat 1800-luvulla sukunimekseen talon nimen, kuten moni teki. Kuva: Taina RenkolaHermanni syntyi 1996 ja sai kasvaa kolmen siskon kanssa maaseudun rauhassa. Lähitienoilla oli samanikäisiä leikkikavereita. Jossain vaiheessa heillekin kävi ilmeiseksi, että Hermanni saattaisi olla ainut, joka porukasta jäisi lapsuuden maisemiin maatilaa jatkamaan.
Ajopelit kävivät tutuiksi jo hyvin varhain.
”Traktori tahtoi sammua painotunnistimen vuoksi, jos rengas osui töyssyyn ja takapuoli nousi penkistä”, mies naurahtaa.
Vanhemmat eivät painostaneet jatkamaan viljatilaa, vaan päinvastoin. Jossain vaiheessa he sanoivat, että muutakin voi elämässä tehdä.
Hermannin vanhemmat luopuivat sikojen pidosta 1994 ja alkoivat keskittyä luomuviljelyyn. Kuva: Taina Renkola
Tyttäret ovat jo kahdeksatta sukupolvea samalla tilalla. Kuva: Taina RenkolaHermanni kävi Kauhajoella maatalousoppilaitoksen, osti kaivinkoneen ja teki maansiirtotöitä jonkin aikaa.
Vähitellen hän alkoi kuitenkin ottaa enemmän ja enemmän vastuuta viljatilan töistä. Tekemistä riitti, vaikka perheellä oli ollut jo parikymmentä vuotta palkollinen.
Kun karja lähti tilalta 1994, peltoa oli viljelyksessä 26 hehtaaria. Jo seuraavana vuonna vanhemmat päättivät aloittaa luomukasviviljelyn aluksi noin 18 hehtaarilla. Toiminta on laajentunut vuosien saatossa ja vuokramaiden kanssa viljaa kasvaa nyt jo noin 400 hehtaarin alalla, lähinnä kauraa ja rypsiä.
Taustalla vasemmalla on Hermannin vaarin 1970-luvulla rakentama talo. Oikealla näkyy hieman tilan vanhinta rakennusta, jossa on osia 1700-luvulta. Kuva: Taina RenkolaHermanni näyttää vanhaa ilmakuvaa tilasta. Siinä näkyy vielä hirsinen perinnetalo, jonka paikalle isänisä rakennutti vuonna 1971 nykyisen omakotitalon. Vanha päärakennus jatkaa elämäänsä Virroilla sekin, mutta eri tontilla.
”Isä oli purkamassa sitä, kun joku mies tuli pihaan ja kysyi, saisiko hän rakennuksen. Tämä purki talon hirret ja vielä maksoikin siitä.”
Taloryhmän vanhin, 1700-luvulla rakennettu mökki on yhä paikoillaan. Siinä Mesimäet pitävät toimistoa.
”Luomussa etenkin varastokirjanpito pitää olla tarkasti tehty. Luomutarkastaja käy kerran vuodessa.”
Pihan toisella puolella on vanha sikala, joka on sittemmin muutettu konehalliksi. Pariskunta on harkitsee, että jossain vaiheessa siellä voisi viettää vaikka häitäkin – omia tietenkin. Kihloihin ehdittiin vuosi sitten.
Kuopus kastettiin Iisa Mesimäeksi huhtikuun puolivälissä. Kuva: Taina RenkolaHelmikuussa tuli yhdeksän vuotta siitä, kun Hermanni ja Viivi tutustuivat Maajussit-ryhmässä Facebookissa.
Ryhmähän ei ole mikään senssipalsta, mutta tällä kertaa kiinnostus syntyi ja viestittelyä jatkettiin privaatisti. Viivi pyysi käymään kahvilla kotonaan Saarijärvellä.
”En edes tiennyt, missä Saarijärvi on. Lähdin käymään kahvilla, ja seuraavana päivänä ajoin sinne puolentoista tunnin matkan uudelleen”, Hermanni kertoo.
Lähdin käymään kahvilla Saarijärvellä, ja seuraavana päivänä ajoin sinne puolentoista tunnin matkan uudelleen.
Juttu luisti ja kemiat kohtasivat. Yhteydenpito jatkui viestittelyin ja tapaamisin, ja muutaman vuoden kuluttua agrologiksi valmistunut Viivi hakeutui karjanhoitajan hommiin lähemmäs Hermannia Etelä-Pohjanmaan alueelle.
”Muutimme yhteen Peräseinäjoelle, kun Viivi alkoi odottaa Hilmaa. Asuimme vuoden siellä, kunnes vanhemmat rupesivat kyselemään, josko muuttaisimme tänne.”
Muutto tilalle ja sukupolven vaihdos hieman myöhemmin alkoivat tuntua hyvältä vaihtoehdolta.
Elämän palikat menivät uusiksi sinä aamuna, kun Viivi otettiin sairaalaan toisen lapsen tehdessä tuloaan aivan liian aikaisin.
Käytännössä hän makasi sairaalan sängyssä kaksi kuukautta. Kolme viikkoa oli oltava pää alempana kuin jalat – ja kun operaatiossa laitettiin kohdunkaulaan tukilanka, kaksi ja puoli vuorokautta oli lupa ainoastaan kääntyä kyljeltä kyljelle. Toimenpiteen oli tarkoitus vähentää ennenaikaisen synnytyksen riskiä.
Elämä pyöri sängyn ja vessan ympärillä.
”Katselin huonoja sarjoja sekä kudon villasukkia ja pipoja.”
Katselin huonoja sarjoja sekä kudon villasukkia ja pipoja.
Kuukauden jälkeen hän pääsi ensimmäistä kertaa käymään ulkona ja viimeiset kaksi viikkoa myös sairaalan ruokalassa.
Alussa Hermanni kävi Tampereella katsomassa Viiviä päivittäin, ja Hilma tuli mukaan pari kertaa viikossa. Naapurikunnassa asuvien Hermannin vanhempien panos oli tarpeen, jotta arki saatiin pyörimään.
Hilma otti yllättävän hyvin äidin poissaolon, mutta kipuiluakin oli. Hermanni vietti lukusia öitä tuolissa Hilman sängyn vieressä tyttöä silitellen ja rauhoitellen.
”Tuo aika hitsasi minua ja Hilmaa yhteen”, Hermanni toteaa.
Viivin viettämät kuukaudet sairaalassa lujittivat Hermannin ja Hilman suhdetta. Kuva: Taina RenkolaLääkärit pelkäsivät kotiuttamisen aiheuttaman stressin laukaisevan synnytyksen. Siksi sairaalassa oloa pitkitettiin, kunnes lapsen selviytymisen mahdollisuuden olivat riittävän suuret.
Loppujen lopuksi Iisa tuli maailmaan vain joitain viikkoja ennen laskettua aikaa 27. tammikuuta mutta sellaisella vauhdilla, että ponnistaminen alkoi heti, kun ambulanssista päästiin sairaalan ovien sisäpuolelle.
Niin ovat lapset erilaisia: esikoista synnytettiin pari vuorokautta ja lopulta leikattiin.
Hilma (vas.) sai pikkusiskon helmikuussa. Iisa oli syntymässä jo raskauden alkuvaiheessa, mutta loppujen lopuksi kävi onnellisesti. Kuva: Taina Renkola
Hilma (vas.) osasi ottaa äidin pitkän poissaolon paremmin kuin olisi osattu arvata. Kuva: Taina RenkolaLoppujen lopuksi mitään syytä ei löytynyt, miksi Iisa oli syntyä niin varhaisessa vaiheessa. Pariskunnan muistissa on yhä myös ensimmäinen raskaus, joka päättyi keskenmenoon.
Kaikkien näiden kokemusten jälkeen voisi kuvitella, että lapsenteko oli nyt tässä. Pariskunta katselee toisiaan.
”Nyt ei pysty sanomaan juuta tai jaata. Jos kysyt kahden vuoden päästä, niin annamme paremman vastauksen”, he pohtivat.
Kestää aikansa, ennen kuin elämä asettuu vanhoihin uomiinsa. Vähin erin Viivin peruskunto kohenee ja Hermannikin ehtii taas joskus kavereiden kanssa saunomaan ja metsälle.
Suomenpystykorva Juju katsoo viisaan näköisenä vieressä sen näköisenä, että on sitä odotettukin.
Suomenpystykorva Juju varttui Helsingissä ja päätyi Viivin sukulaiselta Virroille muutaman vuoden iässä. Metsästysvaistot ovat heränneet vähitellen. Kuva: Taina RenkolaPerhe Mesimäki ja Kauppinen
Hermanni Mesimäki, 29, ja Viivi Kauppinen, 31 sekä 2,5-vuotias Hilma sekä 4-kuukautinen Iisa Mesimäki.
Asuvat Virtain Kurjenkylässä.
Hermanni on tilan tuleva 7. isäntä, kun sukupolvenvaihdos toteutuu. Viivi on kotoisin Saarijärveltä.
Luomuun keskittyvällä viljatilalla on yli 400 hehtaaria viljelyksessä, pääosin kauraa ja rypsiä.
Viivi harrastaa ratsastusta ja Hermanni metsästystä.
Muokattu 23.5. klo 10.30: Korjattu otsikkoon ja tekstiin Viivi Kauppisen ammatti lomittajasta karjanhoitajaksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat