

Vuoden Mummu 2026 on ”Johanna” Georgianna McCollam-Oja, 84, Tampereelta.
Hän muutti Suomeen 24-vuotiaana vuonna 1965 puolisonsa vuoksi. Rakkaustarina on kuin suoraan elokuvasta – hän rakastui suomalaiseen mieheen ja muutti Länsi-Virginiasta tämän perässä pohjolaan.
Ensimmäinen muistikuva Suomesta on, kun lentokone kaartoi Seutulan kentälle peltojen keskelle. Tuolloin hiipi mieleen, mihin oli tullut lähdettyä.
Kulttuurimuutos avoimesta amerikkalaisuudesta sen ajan Suomeen oli iso. McCollam-Ojan tytär kuvaileekin äitiä suomalaisen sisun perikuvaksi. Muutto kielitaidottomana Suomeen purkukuntoiseen, vailla mukavuuksia olleeseen rintamamiestaloon oli haastava kokemus, kuten myös ensimmäinen mökkimatka, suomen kova opettelu ja moni muu asia.
Nykyään ”Johanna” asuu Tampereella omassa kodissaan. Kaksi aikuista lasta ja neljä lastenlasta asuvat lähettyvillä.
Muistisairaus ei ole himmentänyt Johannan uteliaisuutta elämää kohtaan. Hän osallistuu muistiyhdistyksen tarjoamiin tapahtumiin ja virikkeisiin, rollaattorimarssillekin Johanna osallistui Tampereella keväällä 2025.
Perhe on todella tiivis, ja he käyvät yhdessä konserteissa. Taidettakin hän on innostunut maalaamaan muistiyhdistyksen innoittamana, ja siitä on tullut koko perheen yhteinen harrastus.
138 mummua ja pappaa eri puolilta Suomea tavoitteli Vuoden Mummu tai Vuoden Pappa -tunnustusta tietämättään – nyt jo seitsemännen kerran peräkkäin.
Ehdokkaiden ikähaitari oli laaja: nuorin ehdokas oli 69-vuotias ja iäkkäin 96-vuotias. Suurin osa ehdotuksista tuli lapsilta tai lastenlapsilta, mutta joukossa oli myös puolisoiden, kollegoiden, sukulaisten ja ystävien nimeämiä senioreita.
Johannalle tunnustusta ehdotti hänen ystävänsä Eeva Luojus.
”Hän on huippu-henkilö. Olen ollut hänen ystävänään nyt yli kaksi vuotta ja hän on saanut aikaiseksi olemuksellaan minuunkin mielestäni hyviä asioita, vaikka minun pitäisi olla hänelle iloa tuottava”, Luojus kertoo.
Raadin perusteluissa todetaan muun muassa seuraavaa:
”Johannan asenne, positiivisuus ja halu asettautua Suomeen ja oppia kieli, tehdä uraa muun muassa kielenkääntäjänä ja toimittajana ovat hienoja esimerkkejä meille kaikille. Oma rakastava perhe tukena ja turvana kuvaavat hyvin, miten hienosti Johanna on hoitanut myös äitiyden.”

Tunnustuksen jakaa Suomen ensimmäinen vanhusseurapalvelu, valtakunnallinen Seurana oy.
Viime vuonna tunnustuksen voitti koko kylän mummu, koulumummu Satu Palhomaa Hirvensalmelta.