• Hyödynnä syksyn parhaat raaka-aineet: Neljä herkullista ja helppoa reseptiä

    Nyt nautitaan syksyn mehevästä sadosta. Keittiöön nostetaan kasvimaalta juurekset, poimitaan omenat puun alta sekä pirteät puolukat metsästä. Kotimaisissa raaka-aineissa on maku kohdillaan.
    Tilaajalle
    Hyödynnä syksyn satoa herkullisiin ruokiin.
    Hyödynnä syksyn satoa herkullisiin ruokiin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Ruoka
    11.9.202508:00
    Anneli Pessala

    Keitto on sadonkorjuuajan ruokaa parhaimmillaan. Isosta kattilallisesta riittää toiseksikin päiväksi. Yleensä keiton maku tulee vain täyteläisemmäksi uudelleen lämmitettynä.

    Linssi on keittiön halpa ja nopea hätävara. Punaisesta linssistä ruoka kypsyy nopeasti, alle puolessa tunnissa. Yrteillä ja tomaatilla maustettu keitto maistuu välimerelliseltä kotimaisilla juureksilla täydennettynä.

    Maukas gratiini valmistuu kukkakaalista ja parsakaalista. Yrteillä maustetussa vedessä kaalit keitetään ensin puolikypsiksi. Keitinliemestä saadaan mausteinen liemi kuorrutuskastikkeeseen. Punaleimainen emmentaljuustoraaste sulaa hyvin kastikkeeseen ja antaa rutkasti makua. Kaaligratiini maistuu lisukeruokana tai omana ateriana tuoresalaatilla ja uunimakkaralla höystettynä.

    Syksyn puolukkasadosta leivotaan kahvipöytään suolaisen makea piiras. Murotaikinapohjaan lisätty kardemumma antaa pullataikinasta tuttua lisämakua. Täytteeseen kuutioidaan narskuvaa leipäjuustoa pehmentämään puolukoiden happamuutta. Tarjoa piirakka vastapaistettuna, hiukan jäähtyneenä.

    Yllättävä makuelämys on piilotettu omenapaistokseen. Sen saa aikaan omenalohkojen sekaan ripoteltu sinihomejuustomuru. Suolaisen juuston ja makean toscan yhdistelmä tuottaa miellyttävän makuyhdistelmän. Paistoksen pinnan perinteinen kauratosca on korvattu mantelikuorrutteella.

    Annokseen kuuluu ehdottomasti vaniljajäätelö. Kylmä jäätelö ja lämmin omenapaistos päättää syksyisen aterian juhlavasti.

    Kuivaa yrttien aromit talteen

    Kerää yrtit aurinkoisella säällä, kun kaste on ehtinyt kuivua.

    Tee mausteyrteistä kimppuja ja ripusta kuivumaan ilmavaan, lämpimään paikkaan.

    Voit myös levittää yrtit ritilälle sisällä ja kuivata ne huoneilmassa.

    Jos kuivaat kuivurissa, erottele lehdet varsista ja kuivaa varret erikseen. Varret kuivuvat hitaammin kuin hennot lehdet. Laita löyhästi ritilälle yrttejä ja käytä alhaista lämpöä. Yrttien kuivatuslämpötila ei saa olla yli 30 astetta.

    Säilytä kuivat yrtit valolta suojassa tiiviissä purkissa.

    Mozzarellapalloset, basilika sekä paahdetut siemenet tuovat välimerellisen tuulahduksen linssi-kasviskeittoon.
    Mozzarellapalloset, basilika sekä paahdetut siemenet tuovat välimerellisen tuulahduksen linssi-kasviskeittoon. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Linssi-kasviskeitto

    6 annosta

    Ainekset

    • 4 rkl rypsiöljyä
    • 1–2 (150 g) sipulia
    • 3 valkosipulin kynttä
    • 1–2 (200 g) naurista
    • 3 (300 g) porkkanaa
    • 2 tl garam masala -mausteseosta
    • 1 l vettä
    • ½ rkl suolaa
    • 2 rkl sitruunamehua
    • 2 tl sokeria
    • 1 tl mustapippurirouhetta
    • 2 rkl tuoretta inkivääriraastetta
    • 500 g kypsiä tomaatteja tai valmista tomaattimurskaa
    • 3 dl punaisia linssejä
    • 1 dl kookosmaitoa tai kaurakermaa

    Tarjoiluun

    • tuoretta basilikaa
    • pieniä mozzarellapalloja
    • siemensekoitusta

    Valmistusohje

    1. Pilko kuoritut sipulit, valkosipulit, porkkanat ja nauriit. Kuullota kasviksia isossa kattilassa öljyssä noin viisi minuuttia.
    2. Lisää mausteseos ja kuullota vielä hetki. Lisää vesi, mausteet, raastettu inkivääri ja pilkotut tomaatit.
    3. Huuhdo linssit siivilässä kylmällä, juoksevalla vedellä ja lisää kattilaan. Anna kiehua kannen alla noin puoli tuntia, välillä sekoittaen.
    4. Lisää keittoon kaurakerma tai kookosmaito ja kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku ja kypsyys. Jos keitto tuntuu liian sakealta, lisää nestettä ja kuumenna. Halutessasi soseuta keitto.
    5. Ripota annoksen pinnalle hienonnettua basilikaa, siemeniä sekä pieniä mozzarellapallosia. Tarjoa ruisleivän kanssa.
    Parsakaali- ja kukkakaalinuput ovat saneet pinnalleen herkullisesti valuvan juustokastikekuorrutteen.
    Parsakaali- ja kukkakaalinuput ovat saneet pinnalleen herkullisesti valuvan juustokastikekuorrutteen. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Kaaligratiini

    4 annosta

    Ainekset

    • 400 g parsakaalia
    • 600 g kukkakaalia
    • 1 iso sipuli
    • 5 dl vettä
    • 1 tl suolaa
    • ½ tl valkopippuria
    • kourallinen yrttejä; ruohosipulia, persiljaa, timjamia

    Kuorrutuskastike

    • 3 dl kasvisten keitinlientä
    • 5 rkl vehnäjauhoja
    • 2 dl ruokakermaa
    • 1½ dl emmental punaleima juustoraastetta
    • 1 rkl tuoretta timjamia
    • 2 rkl ruohosipulia

    Valmistusohje

    1. Paloittele kasvikset. Keitä suolalla ja yrteillä maustetussa vedessä puolikypsiksi. Laita kasvikset voideltuun uunivuokaan.
    2. Siivilöi keitinliemi ja mittaa 3 dl kattilaan. Sekoita jauhot ruokakerman joukkoon ja lisää kuumaan keitinliemeen. Lisää hetken kuluttua juustoraaste ja sekoita, kunnes juusto sulaa. Mausta hienonnetulla, tuoreella timjamilla ja ruohosipulilla.
    3. Kaada kasvisten päälle ja kypsennä uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia.
    Parhaimmillaan juusto-puolukkapiiras on vastapaistettuna, hiukan jäähtyneenä.
    Parhaimmillaan juusto-puolukkapiiras on vastapaistettuna, hiukan jäähtyneenä. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Juusto-puolukkapiiras

    10 annosta

    Ainekset

    Pohja

    • 100 g voita
    • 1 dl sokeria
    • 1 muna
    • 2½ dl vehnäjauhoja
    • 1 tl kardemummaa
    • 1 tl leivinjauhetta

    Täyte

    • 250 g leipäjuustoa
    • 3 dl puolukoita
    • 3 munaa
    • 1 prk kermaviiliä
    • 1 dl sokeria
    • 2 tl vaniljasokeria

    Valmistusohje

    1. Vaahdota voi ja sokerit. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
    2. Taputtele taikina voideltuun, halkaisijaltaan noin 27 cm:n piirasvuoan pohjalle ja reunoille noin 5 cm:n korkeudelle. Levitä kuutioitu juusto ja puolukat pohjalle.
    3. Vatkaa munien rakenne rikki haarukalla ja sekoita joukkoon kermaviili sekä sokerit. Kaada seos vuokaan.
    4. Kypsennä 200 asteessa noin 40 minuuttia. Peitä leivinpaperilla paistamisen loppupuolella, ettei piiras tummu liikaa. Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.
    Jäätelöpallo kruunaa mantelikuorrutteisen omenapaistosannoksen. Kehäkukan terälehdet tuovat annokseen syksyisen väripilkun.
    Jäätelöpallo kruunaa mantelikuorrutteisen omenapaistosannoksen. Kehäkukan terälehdet tuovat annokseen syksyisen väripilkun. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Aateliset toscaomenat

    6 annosta

    Ainekset

    • 8 (600 g) pientä tai 4 isoa omenaa
    • noin 100 g sinihomejuustomurua

    Tosca

    • 50 g voita
    • 100 g mantelilastuja
    • 1 dl sokeria
    • 1 tl inkivääriä, kardemummaa tai kanelia
    • 2 rkl vehnäjauhoja
    • 3 rkl maitoa

    Tarjoiluun

    • vaniljajäätelöä

    Valmistusohje

    1. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Lohko omenat ja lado uunivuokaan tai annosvuokiin. Ripottele päälle hienonnettu sinihomejuustomuru.
    2. Mittaa toscan ainekset kattilaan, kuumenna sekoittaen ja kiehauta. Kaada seos omenoiden päälle uunivuokaan tai lusikoi annosvuokiin.
    3. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin puoli tuntia. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.
    Artikkelin aiheet
    syksyn raaka-aineet
    reseptit
    kausiherkut
    kasvisruoka
    jälkiruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle