• Maailman murheet kaikkoavat, kun Erkki Kalliomäki laittaa maaten Julumetun tuvan lattialle. Julumettu-nimi tuli Erkin pojan tokaisusta, että salista tuloo julumetun suuri.
    Maailman murheet kaikkoavat, kun Erkki Kalliomäki laittaa maaten Julumetun tuvan lattialle. Julumettu-nimi tuli Erkin pojan tokaisusta, että salista tuloo julumetun suuri. Kuva: Johannes Tervo

    Erkki sai pähkähullun idean rakentaa suolle – nyt Kammi-kylä on mykistävä matkakohde

    Vuosituhannen vaihteessa Erkki Kalliomäki sai vision, joka oli monen mielestä järjetön: hän alkoi rakentaa suolle saunaa.
    Tilaajalle
    Koti|Matkailu
    13.6.202605:00
    Jouni Hirn
    Kauhajoki

    Kauhajoen Nummijärvellä pitkospuut johdattavat Ruuhinevan suolle. Perillä suoaukean laidalla seisoo rykelmä erikoisia rakennuksia, joiden valmistamiseen on käytetty ikivanhoja hirsiä, seinälautoja, kantoja, karahkoja, kanervaa ja ties mitä luonnosta kerättyä käppyrää.

    ”Ajatuksena on, ettei kaiken tarvitse olla viimeisen päälle maalattua ja hiottua. Luonnosta saa yhtä hyvää rakennusainesta kuin nykyajan maaleista, lakoista ja kaakeleista”, Kammi-kylän rakentaja, puuseppä ja eläkeläinen Erkki Kalliomäki toteaa.

    ”Pelkillä luonnonmateriaaleilla ei kuitenkaan pärjää. Rakennuksista löytyy myös nykyajan värkkiä, kuten peltikattoa.”

    Kammi-kylässä on Julumetun sali ja tupa, nuotiopaikka, uimalampi sekä kaksi vuokrattavissa olevaa saunaa, joista toinen on savusauna. Kylässä voi vierailla vapaasti milloin tahansa, sillä ovet ovat aina avoimet.

    ”Isä-Paavo sanoi mulle, että tuo neva on iankaikkista susien laidunta, eikä se kelpaa yhtään mininkään ikinä.”

    Kammikylän isäntä Erkki Kalliomäki saunanlämmityshommissa. Illemmalla on tulossa saunavieraita.
    Kammikylän isäntä Erkki Kalliomäki saunanlämmityshommissa. Illemmalla on tulossa saunavieraita. Kuva: Johannes Tervo

    Kalliomäeltä on kysytty lukemattomia kertoja, mikä sai hänet rakentamaan suolle. Tähän kysymykseen ei ole lyhyttä vastausta.

    Kalliomäki tunnetaan ihmisenä, joka kulkee aina vastavirtaan. Hän ei mahdu valmiisiin raameihin, vaan haluaa aina toimia omalla tavallaan. Hänen lapsuuteensa kuuluivat majaleikit. Nummijärven metsissä oli parhaimmillaan kymmenen Erkin kaveriporukan tekemää majaa.

    Pitkospuut Ruuhinevan suolla vievä Erkki Kalliomäen luomaan Kammi-kylään.
    Pitkospuut Ruuhinevan suolla vievä Erkki Kalliomäen luomaan Kammi-kylään. Kuva: Johannes Tervo

    ”Aikuiset hajottivatkin majojamme, koska epäilivät, että poltamme niissä tupakkia. Mutta tilalle tehtiin aina uusia”, Kalliomäki muistelee.

    Hänen Paavo-isällään oli sadan hehtaarin tila, jossa oli neva. Yksi isän lause jäi lähtemättömästi mieleen.

    ”Isä-Paavo sanoi mulle, että tuo neva on iankaikkista susien laidunta, eikä se kelpaa yhtään mininkään ikinä. Myöhemmin esitin itselleni kysymyksen ja olin eri mieltä.”

    Kammi-kylä siijaitsee hiljaisella suoalueella Nummijärven kylällä. Etualalla on Julumetun tupa. Taaempana tupasaunat ja Turvekammin saari.
    Kammi-kylä siijaitsee hiljaisella suoalueella Nummijärven kylällä. Etualalla on Julumetun tupa. Taaempana tupasaunat ja Turvekammin saari.  Kuva: Johannes Tervo

    Kalliomäki kävi nuorena koittamassa onneaan Ruotsissa. Hän oli vuoden päivät töissä Björneborgin valimolla ja Eskilstunan traktoritehtaalla porarina. Suomeen palattuaan hän perusti perheen ja puusepänverstaan.

    ”Teimme velimieheni kanssa vuosikymmeniä puuveneitä ja keinutuoleja. Emme saaneet aikaiseksi tuotetta, joka olisi myynyt tarpeeksi. Yksi huonekalumies sanoikin aikoinaan, että jos jatkat tällaisten tekemistä, pysyt aina köyhänä. Mutta on tässä leipää riittänyt ja joskus syntiäkin”, Kalliomäki veistelee.

    Kammi-kylä on ainutlaatuinen matkailukohde, joka kiehtoo kaikenikäisiä eri puolilta maailmaa.
    Kammi-kylä on ainutlaatuinen matkailukohde, joka kiehtoo kaikenikäisiä eri puolilta maailmaa. Kuva: Johannes Tervo

    Kalliomäki sanoo olevansa savusaunafriikki. Hänen syntymäkodissaan oli vanha nokinen savusauna, ja lisäksi hän on ollut vuosikymmeniä mukana savusaunaporukassa.

    Vuosituhannen alussa hän päätti rakentaa saunan läheiselle Ruuhinevan suolle, Kauhajoen kunnan omistuksessa olevalle maalle.

    ”Menin Kauhajoen kaavoituspäällikön juttusille ja kerroin aikomuksistani. Kysyin, että myisikö kunta palan nevaa saunaa varten. Kaavoituspäällikkö oli fiksu kaveri. Hän valmisteli asian kunnanjohtajan kanssa ja teimme vuokrasopimuksen.”

    Jos Erkin projekti herätti kunnassa kummastelua, se tuli yhtä suurena yllätyksenä myös hänen vaimolleen Raijalle.

    ”Aluksi en ymmärtänyt koko asiasta mitään ja kammi-sanaa en ollut koskaan kuullutkaan. Minulla oli sellainen käsitys, että sauna tulee meidän perheemme käyttöön”, Raija Kalliomäki sanoo.

    ”Eipä kukaan muukaan ymmärtänyt, millainen paikka Kammi-kylästä lopulta tulisi. Se herätti heti kiinnostusta. Eihän se olisi ollut mikään erikoisuus kovalla maalla”, Raija jatkaa.

    Tämän metsoa muistuttuvan puunkappaleen Erkki Kalliomäki löysi potkaistessaan kantoa. Myöhemmin hänen kaverinsa toi metsolle sopivan pään.
    Tämän metsoa muistuttuvan puunkappaleen Erkki Kalliomäki löysi potkaistessaan kantoa. Myöhemmin hänen kaverinsa toi metsolle sopivan pään. Kuva: Johannes Tervo

    Erkki Kalliomäki piti suunnitelmansa aluksi sivullisilta salassa. Kun idea levisi tietoisuuteen, se herätti laajaa kummastelua ja sinetöi kylähullun maineen. Monet eivät voineet käsittää, miksi mies rakentaa suolle, kun hänellä on omaa metsää.

    Sauna rakennettiin ratapölkkyjen päälle. Sitä tehdessään Kalliomäki muisti erään muurarin sanat.

    ”Kun aloimme muurata kotitalomme takkaa, kysyin muurarilta, että millainen siitä tehdään. Muurari sanoi, muurataan nyt tiiliä ja kattellaan, minkämoista jälkeä tuloo. Samaan tapaan tein Kammi-kylän ensimmäisen saunan.”

    Seuraavana Erkki rakensi suolle savusaunan. Siellä istuessaan suunnitelmat lähtivät täyslaukalle.

    ”Yhtenä iltana lämmitin itselleni savusaunan ja istuin ylälauteella. Saunasta tullessa iski vilu. Mietin, että jotain pitäisi tehdä. Sitten tuli mieleen, että tännehän pitää tehdä tupa.”

    Kalliomäki teki suunnitelman Julumetun tuvasta. Kauhajoen kunnan rakennusvalvoja kummasteli papereissa olevia kummallisia nimiä, mutta lupa järjestyi.

    Kalliomäki on luonut Kammi-kylän ympärille tarinoita, joissa yhdistyvät fakta ja mielikuvitus. Yksi liittyy Julmetun tuvan kahteen ulko-oveen.

    ”Keksin tarinan, että emäntä tuloo hurjana sisälle ja huutaa missä olet ollut. Silloin pääsen livahtamaan karkuun jommastakummasta ovesta nevalle.”

    Vuonna 2013 Kalliomäki laajensi tupaa tekemällä Julumetun salin, johon mahtuu 60 henkeä. Tuvan seinäpanelointi on tehty Kalliomäen lapsuudenkodin laudoista ja vuorilaudoitus on korvattu kanervalla. Myös salin huonekalut ovat itse suunniteltuja.

    Julumetun salissa on vietetty syntymäpäiviä, polttareita, kokouksia ja häitä. Joskus väkeä on ollut niin paljon, että salin ovi on saatu hädin tuskin kiinni.

    ”Kerran eräs nainen tuli sanomaan, että hänet on vihitty salaa täällä. He olivat käyneet papin kanssa Julumetun salissa ilmoittamatta siitä kenellekään.

    Myös Kalliomäen oman tyttären hääjuhlaa vietettiin salissa.

    ”Tytär soitti kerran ja pyysi meitä lähtemään Kammi-kylään. Perillä emäntä totesi, että joku tulee pyhäpukimissa ja meillä taitaa olla häät. Tytär oli vihitty meiltä salaa läheisessä Riihikirkossa ja hän tuli sulhasensa kanssa suoraan suolle. Se oli ikimuistoinen kokemus.”

    Kalliomäki on suunnitellut ja rakentanut kylän pääasiassa omin käsin. Kaivinkonetta on käytetty vain Turvekammin saaren ja uimalammen rakentamisessa.

    Alkuvuosina rakentamiseen osallistuivat myös hänen lapsensa Matti ja Mari sekä Allianssi ry:n nuorisovaihdon vapaaehtoistyöntekijät eri puolilta maailmaa.

    ”Täällä kävi monenlaisia työmiestä ja naista. Mieleen on jäänyt Barcelonan kirkon urkuri, joka kaivoi paljain käsin turvetta Julumetun tuvan alustaa tehdessään. Hän ei hän huolinut työhanskoja, joten hänen kätensä menivät rakoille”, Kalliomäki muistelee.

    Alkuvuosina suoalueelle oli vaikeampi kulkea. Raija-vaimo valmisti työväen ruuat kotona ja vei ne leiriläisille vanhoilla lastenvaunuilla. Ruokapöytänä toimi iso kaapelikela.

    Vapaaehtoisten työleirit olivat kalliita, ja rahat alkoivat loppua. Kerran Kalliomäki lähti Kauhajoen pääraitille pyytämään tukea lakki kourassa.

    ”Kävin läpi kylän pankit, kaupat ja yhdistykset ja esitin asiani. Raitin päässä huomasin, että minulla on kaksi tuhatta euroa rahaa.”

    Kahdenkymmenen vuoden aikana Kammi-kylässä on vieraillut kävijöitä 45 eri maasta. Kammi-kylä vetää puoleensa erityisesti luonnonrauhaa ja erikoisia kohteita bongailevia matkailijoita. Erityisen hienoja ovat Kalliomäen mukaan olleet koululaisvierailut.

    ”Koululaisilla on usein evästä mukanaan ja he kirmaavat innoissaan. Kerran opettaja sanoi oppilailleen, että voitaisiin jo lähteä. Lapset sanoivat yhteen ääneen, että ei vielä. Olen huomannut, että nuoretkin rauhoittuvat suolla eivätkä räplää kännykkäänsä.”

    Suomökkiympäristö kuuluu virallisena kulttuurikohteena UNESCO Global Geoparkiin.

    Kalliomäki on ollut aktiivinen luottamus- ja järjestötoimissa. Hänet on palkittu muun muassa Pro Kauhajoki -mitalilla, maaseutumitalilla ja Suomen Kotiseutuliiton kultaisella ansiomerkillä.

    Kalliomäen mukaan Kammi-kylä ei tule koskaan valmiiksi, vaan jää aina keskeneräiseksi. Hänellä olisi ollut paljonkin suunnitelmia sen kehittämiseksi, mutta iän myötä hän on luopunut niistä. Tulevaisuuden turvaamiseksi suotontti ja rakennukset on siirretty Julumettu ry:n omistukseen.

    Kammi-kylän savusaunaan mahtuu kolmetoista henkeä. ”Eräs miesporukka kävi täällä viitenä vuotena perättäin saunomassa. He saunoivat ja painivat suolla koko yön”, Erkki muistelee.
    Kammi-kylän savusaunaan mahtuu kolmetoista henkeä. ”Eräs miesporukka kävi täällä viitenä vuotena perättäin saunomassa. He saunoivat ja painivat suolla koko yön”, Erkki muistelee. Kuva: Johannes Tervo

    Kalliomäki on huomannut, että ihmisten kaipuu luontoon on yhä vahva. Moni alkujaan pidättyväinen kävijä vapautuu suolla ja uskaltautuu lopulta pulahtamaan saunasta suolampeen ja turvekylpyyn.

    Kalliomäki viettää usein tuntikausia Kammi-kylässä lämmittäen saunoja ja tarinoiden sen synnystä. Hiljaisina hetkinä hän laittaa Julumetun salin lattialle maaten ja pistää silmänsä kiinni.

    ”Kerran makasin salin lattialla, kun Kauhajoen pastori tupsahti paikalle. Taidettiin molemmat peljästyä”, hän nauraa.

    Kammi-kylän vieraskirjassa on kymmeniä tuhansia nimiä. Kalliomäki ei olisi kuuna päivänä olisi uskonut, että savusaunasta saa alkunsa koko kansan kohtaamispaikka.

    ”Kammi-kylä on tuonut elämääni paljon sisältöä. Tuhannet kohtaamiset ovat rikastuttaneet minua, ja tunnen usein suurta kiitollisuutta saadessani kohdata hienoja ihmisiä. Tulkaa avoimin mielin. Kiertäkää, katselkaa, kokeilkaa ja jutelkaa seinille. Kaikkea saa koskea, mikään ei mene rikki.”

    Kammi-kylä

    Kammi-kylä sijaitsee Kauhajoen Nummijärvellä. Suolle rakennettu mökkikylä on Erkki Kalliomäen suunnittelema ja pääosin itsensä rakentama.

    Kammi-kylän ensimmäinen sauna valmistui 20 vuotta sitten.

    Kammi-kylä sijaitsee osoitteessa Jokelantie 30. Parkkipaikalta on noin 500 metrin matka pitkospuita pitkin kylään. Alueelle on vapaa pääsy, mutta saunat ovat maksullisia ja varattava erikseen.

    Kylä on herättänyt laajaa kiinnostusta ja toiminut myös musiikkivideoiden kuvauspaikkana. Siellä on kuvattu muun muassa Pate Mustajärven ja Korpiklaanin videoita. Tervas-kappaleen videon kerrotaan jääneen Mustajärven viimeiseksi.

    Artikkelin aiheet
    Kammi-kylä
    Erkki Kalliomäki
    matkailu
    rakentaminen
    suot
    Kantri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 6

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

    • 7

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa