Näin erilaisia järviä Suomesta löytyy – yhteensä niitä on kymmeniätuhansia

Aurinko painuu metsänreunan taakse kuin hehkuva hiillos. Järvi ottaa pinnallaan tanssivan ilotulituksen vastaan tyynenä ja hiljaisena. Rantametsikön kätköissä kukkuu käki.

Veden peilipinta värjäytyy kullan, kuparin ja ruusun sävyihin. Rantakoivujen valkeat rungot hohtavat ilta-auringossa. Lehtien hento kahina tuulessa tuntuu korvissa kuin kaukaiselta kuiskaukselta.

Saunan piipusta kohoavan savun tuoksu sekoittuu kesäiltaan, joka tuntuu venyvän loputtomiin. Laiturin päässä varpaat hipaisevat päivän lämmittämää vettä. Pinnan alla uivat ahvenet, hauet ja lahnat.

Hetkessä kiteytyy suomalainen kesä, johon maamme lukemattomat järvet kuuluvat erottamattomana osana.

Auringonlasku Saimaalla. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Suomea ei turhaan kutsuta tuhansien järvien maaksi. Suomen ympäristökeskuksen mukaan maassamme on noin 57 000 yli hehtaarin kokoista järveä. Kun mukaan lasketaan myös vähintään puolenhehtaarin järvet, saadaan määräksi noin 168 000.

Järvien määrä on ikuinen keskustelunaihe ja jokaisen uuden laskelman tulokset aiheuttavat erimielisyyksiä. Kansantajuinen ja riittävän lavea ilmaus ”tuhansista järvistä” on turvallinen ja varmasti paikkansa pitävä määritelmä.

Määrästä riippumatta yhteistä kaikille järville on se, että ne ovat osa veden ikiaikaista kiertoa sekä tärkeä osa luonnon monimuotoisuutta ja ympäristön hydrologista tasapainoa. Ne sitovat ja vapauttavat hiiltä sekä tasapainottavat veden määrää luonnossa.

Ahvenparven elämää järven pinnan alla. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Järvet ovat elintärkeitä elinympäristöjä lukemattomille kasveille ja eläimille. Niissä ja niiden rannoilla elää suuri osa Suomen lajistosta.

Suomen järvien synty on vuosimiljoonia kestäneiden geologisten prosessien ja luonnonmullistusten yhteistyötä. Vaikka järviä on muodostunut myös meteoriittikraattereihin ja kallioperän siirroksiin, ovat ne isolta osin jääkausien perintöä.

Viimeisen jääkauden aikana koko Suomi oli paksun mannerjäätikön peitossa. Valtava jäämassa liikkui hitaasti, mutta armottomasti, kuluttaen kalliota, murtaen sen heikkousvyöhykkeitä ja kasaten maa-aineksia harjuiksi.

Kun jäätikkö noin 10 000 vuotta sitten suli, jätti se jälkeensä kuoppaisen ja rikkonaisen maiseman, joka tarjosi täydellisen alustan järvien synnylle.

Painanteet täyttyivät vedellä muodostaen järvien verkoston, joka on yhä nähtävissä erityisen selvästi Järvi-Suomessa. Myöhemmin maankohoaminen erotti merenlahtia toisistaan ja katkaisi yhteyden mereen, synnyttäen lisää järviä.

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuistossa Tammelassa. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Ilmasta katsottuna Suomi on kuin valtava mosaiikkitaideteos, jossa vesi täyttää jokaisen mahdollisen kolon.

Maamme järvien koot vaihtelevat vaatimattomista metsälammista valtaviin vesialueisiin. Suurimmat järvistämme, kuten Saimaa, Pielinen ja Inari, ovat niin massiivisia, että niiden suurilla selillä olosuhteet voivat olla jopa merelliset.

Saimaa on järvistämme suurin, labyrinttimainen vesistö, jota kirjovat tuhannet saaret, kapeat salmet ja kymmenien kilometrien laajuiset järvenselät. Saimaassa on yli 13 000 saarta, ja rantaviivaa niin paljon, että se on pidempi kuin monen maan koko rannikko.

Saimaan todellinen erikoisuus on järvessä elävä saimaannorppa, jota ei löydy mistään muualta maailmasta. Norppa jäi eristyksiin järveen jääkauden jälkeen ja kehittyi omaksi alalajikseen.

Saimaan saaria on kaikkineen noin 13 000. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Julma-Ölkky-rotkojärvi Kuusamossa Hossan kansallispuistossa. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Päijänne taas on yksi Suomen merkittävimmistä puhtaan veden lähteistä, ja sen vettä käytetään yli miljoonan suomalaisen, erityisesti pääkaupunkiseudun asukkaan, talousvetenä.

Päijänne on 95 metrin syvyydellään Suomen syvin järvi. Syvin kohta löytyy Ristiselältä, järven pohjoisosasta.

Inarijärvi levittäytyy karuna ja kirkkaana pohjoisen Lapin erämaiden keskellä. Tämä Saamenmeri on paitsi maamme kolmanneksi suurin järvi, myös maailman toiseksi suurin napapiirin pohjoispuolella sijaitsevista järvistä.

Umpeen kasvava järvi, Viialanjärvi, Naantali. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Toisessa ääripäässä ovat pienet, usein nimettömät lammet, jotka voivat olla vain muutaman aarin kokoisia. Nämä perheen pienimmät ovat myös herkimpiä muutoksille.

Järvien hyvä kunto on tärkeä, jotta ne pystyvät selviytymään muuttuvassa ympäristössä. Kun vesistöt voivat hyvin, ne kestävät paremmin ilmaston lämpenemisen, ravinnekuormituksen ja muiden ihmisen aiheuttamien paineiden vaikutuksia.

Vaikka järvi näyttää pysyvältä, se on jatkuvassa muutoksessa. Ajan mittaan sen pohjalle kertyy hiekkaa, savea ja kuollutta kasviainesta.

Vesi mataloituu, kasvillisuus lisääntyy ja lopulta järvi alkaa kasvaa umpeen, muuttuen vähitellen suoksi ja lopulta metsäksi. Näin tulee käymään monille Suomen pienille järville, tosin prosessi on niin hidas, ettei sitä yhden eliniän aikana huomaa.

Harjumaisema Petkeljärveltä Ilomantsista. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Järvi-Suomessa on viime vuosina nähty huolestuttava muutos, jossa vedenpinnat jäävät yhä useammin poikkeuksellisen mataliksi. Syynä ovat etenkin ilmastonmuutoksen myötä yleistyneet vähälumiset talvet ja heikot kevättulvat, jotka eivät enää täytä järviä entiseen tapaan.

Ilmiöstä voi olla tulossa uusi normaali esimerkiksi Saimaalla ja Pielisellä, joissa aiemmin on totuttu pikemminkin tulviin kuin kuivuuteen.

Matalalle jäävä vedenpinta vaikuttaa rantoihin, vesiluontoon ja matkailuun, eikä siihen ole osattu kunnolla varautua alueilla.

Sinilevän lisääntyminen järvissä on huolestuttava ja ikävä ilmiö. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Suomalaisten järvien rehevöityminen ja lämpeneminen on luonut pohjan myös sinilevien yleistymiselle. Sinilevä on järvillä tyypillisesti loppukesän riesa.

Suurin syy sinilevän lisääntymiseen on ravinteiden, erityisesti fosforin ja typen, liiallinen määrä vedessä. Näitä ravinteita päätyy järviin esimerkiksi maataloudesta, jätevesistä ja metsätaloudesta.

Sinilevä aiheuttaa ongelmia erityisesti järvien virkistyskäytölle, sillä osa lajeista tuottaa myrkkyjä, jotka voivat aiheuttaa iho-oireita, pahoinvointia tai vakavampia terveyshaittoja ihmisille ja eläimille.

Sinileväistä vettä ei voi juoda eikä siinä uimista suositella, vettä ei myöskään saa käyttää löylyvetenä, pesuvetenä tai tiskivetenä, mikä hankaloittaa elämää monilla rantamökeillä.

Kirkasvetinen järvi Kolarissa. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Osa järvistä on luonnostaan kristallinkirkkaita, jolloin pohjaan asti ulottuva valo paljastaa kivikot ja vesikasvit tarkasti. Toiset taas ovat tummia ja salaperäisiä, humuksen värjäämiä – veden sävy vaihtelee sitä ympäröivän maaperän mukaan.

Viime vuosikymmeninä monien järvien väri on kuitenkin tummunut. Ilmiö johtuu valuma-alueelta peräisin olevasta humuksesta, jonka määrää ovat lisänneet avohakkuut ja ojitukset.

Järvet muodostavat herkän järjestelmän, joita rehevöityminen, valumavesien ravinteet, metsien käsittely ja ilmastonmuutos muuttavat hiljaa ja usein huomaamattomasti.

Järvet eivät kuitenkaan ole vain uhkien näyttämö – ne ovat toipuvia, sitkeitä ja elinvoimaisia. Kun järvistä pidetään huolta, ne kirkastuvat, hengittävät ja jatkavat elämäänsä.

Juuri siksi järven äärellä pysähtyminen on tärkeää: se muistuttaa, ettei luonto ole itsestäänselvyys, vaan lahja, joka säilyy vain, jos sitä osataan arvostaa.

Järven rannalla vietetyt kesät, saunan lämpö ja veden viileä kosketus ovat sukupolvia yhdistävä kokemus, joka määrittää suomalaista suhdetta luontoon.

Puhtaat, elinvoimaiset järvet ovat paitsi tärkeitä koko elinympäristöllemme myös valtava ilon lähde. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Tämän perinteen sydämessä on puhdas ja elinvoimainen järvi. Ilman puhdasta vettä, terveitä kalakantoja ja hyvinvoivaa ympäristöä mökkielämä menettää merkityksensä.

Järvien suojelu ei ole vain luonnonsuojelua – se on myös kulttuurin, muistojen ja elämäntavan vaalimista, sekä lupaus siitä, että samat ilon täyteiset aamut ja hiljaiset illat järven rannalla odottavat vielä tuleviakin sukupolvia.

Auringonnousu suojärvellä Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Repoveden kansallispuistossa avautuu huikeat järvimaisemat. Kuva: Tuomo Kesäläinen