• Maksoimme vuosisadat kirkkoveroa hauen mötkäleillä, viljalla ja työllä

    Kirkon verotusoikeus on satoja vuosia vanha ja aiheuttanut välillä närää. Vasta 1960-luvulla se tehtiin osaksi ennakkoperintää.
    Tilaajalle
    Kirkko tuli Suomeen lähemmäs 1 000 vuotta sitten. Toimintaa alettiin rahoittaa ”kymmenyksillä”.
    Kirkko tuli Suomeen lähemmäs 1 000 vuotta sitten. Toimintaa alettiin rahoittaa ”kymmenyksillä”. Kuva: Tuomo Kesäläinen
    Koti|Kodin talous
    6.4.202621:00
    Jarmo Hankivaara

    Kirkon verotusoikeus on paljon vanhempaa perua kuin Suomen valtio. Kirkko on verottanut nykyisen Suomen alueella asuvia siitä saakka, kun kristinusko rantautui Ruotsista nykyisen Suomen alueelle ja vakiinnutti asemansa joskus 1100-luvulta lähtien.

    Kirkko alkoi kerätä veroina ”kymmenyksiä” esimerkiksi maatalouden tuotannosta. Veroiksi kelpasivat vaikkapa vilja, voi, turkikset, riista ja vaikkapa luonnonkalat sekä työsuoritukset.

    Ruotsin lujittaessa otettaan kirkon verotus vakiintui, ja uskonpuhdistuksen jälkeen valtio alkoi ottaa oman osuutensa kirkon tuloista.

    Tarina piispa Henrikistä ja tätä kumauttaneesta talonpoika Lallista on jokaiselle tuttu. Se voi todellisuudessa olla tarua mutta kertoo myös mahdollisena kansantaruna jotain kansan halukkuudesta jakaa tulojaan kirkollisen vallan kanssa jo menneinä aikoina.

    Kirkolle maksettiin pitkään veroa luonnontuotteina.
    Kirkolle maksettiin pitkään veroa luonnontuotteina. Kuva: Hanne Manelius

    Nykyisen kaltainen kirkollisvero on varsin uusi tulokas palkkakuitin sarakkeissa.

    Vasta vuodesta 1960 lähtien kirkollisvero tuotiin ennakkoperinnän piiriin, eli toisin sanoen kirkollisvero peritään seurakuntien jäsenien tuloista automaattisesti palkan yhteydessä.

    Uudistus korvasi aiemman, vuonna 1923 syntyneen käytännön, jonka mukaan vero maksettiin kirkolle erillisenä maksuna. Tällöin veroja jäi helpommin maksamatta ja rästiin, mikä aiheutti riitoja.

    Kymmenysvero elää yhä kansa suussa.

    Niin olisi varmasti nykyäänkin. Jos nykypäivänä seurakuntalainen saisi vuoden alussa noin 400 euron suuruisen maksusuorituksen, osalla rahat hupenisivat tarpeelliseen tai tarpeettomaan ennemmin kuin tilisiirtoon. Karhuaminen aiheuttaisi paljon pahaa verta.

    Vuoden 1960 uudistuksen jälkeen verorästien määrä putosi murto-osaan ja kirkosta eroaminen pysyi vähäisenä 2000-luvun alkuun saakka.

    Jos seurakunnan jäsenmaksu maksettaisiin tilisiirtona, rahat kuluisivat helposti elämän välttämättömyyksiin ennen maksupäivää.
    Jos seurakunnan jäsenmaksu maksettaisiin tilisiirtona, rahat kuluisivat helposti elämän välttämättömyyksiin ennen maksupäivää. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Aika ajoin nousee keskusteluun, pitäisikö myös muilla Suomessa rekisteröidyillä uskontokunnilla kuin Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla olla verotusoikeus – tai yhdenmukaisuuden vuoksi luopua siitä kokonaan.

    ”Esimerkiksi katolinen kirkko lähettää jäsenilleen jäsenmaksupyynnön. Osa maksaa sen, osa ei”, toteaa Jussi Sohlberg Kirkon tutkimuskeskuksesta.

    Hän melkoisen varma, etteivät pienten uskontokuntien seurakunnat verotusoikeutta edes haluaisi. Heille verotuksen hoito olisi hankalaa ja kallista.

    ”Esimerkiksi ortodoksiselle kirkolle valtio korvaa veronkeruukuluja.”

    Muinainen ”kymmenysvero” elää yhä kansan suussa ja osaksi käytännössäkin.

    Suomessa esimerkiksi myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko (mormonit) sekä helluntaiherätys ja useat vapaiden suuntien kristityt maksavat vapaaehtoisesti kymmenykset – ainakin ideaalitasolla mutta käytännössä tuskin jokainen.

    ”Sellainen tuntuma minulla kuitenkin on, että kulttuuri on siellä erilainen ja jäsenistö sitoutuneempaa kuin evankelis-luterilaisessa kirkossa.”

    Artikkelin aiheet
    kirkkovero
    verotus
    Suomen evankelis-luterilainen kirkko
    uskontokunnat
    historia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle