

”Arvostan perinteisiä kädentaitoja ja kunnioitan sitä, että kaikkea kalasta saatavaa orgaanista materiaalia hyödynnetään. Siksi on luontevaa, että käytän kalannahkaa myös taiteessani”, Hietala toteaa.
”Osallistuin vuonna 2004 kalannahan parkituskurssille, johon ohjaaja tuli Ruotsista. Siitä se innostus lähti ja nykyisin opetan myös muita kalan nahkojen parkitsemisessa.”
Tällä hetkellä Hietalalla on työn alla kalannahkainen esiintymisasu performanssitaidefestivaalille Togoon Länsi-Afrikkaan.
”Idea on siinä, että koko prosessi on omissa käsissä; kalojen pyytäminen, parkkiainesten keruu luonnosta, kalannahkojen parkitseminen ja lopulta asun toteutus.”
Asuun kuuluu myös kalasta tehtyjä koruja.
”Tällä hetkellä olen ihastunut kalansuomuihin, joita olen värjännyt luonnonpigmenteillä.”
Kalannahan työstäminen näin suureksi kokonaisuudeksi ei ole helppoa eikä nopeaa hommaa.
”Kalannahan muutos melko hennosta materiaalista kulutusta kestäväksi nahkatuotteeksi on pitkä prosessi. Jokainen kalalaji on omaleimainen. Niillä on erilaiset pintakuviot, värit ja suomut. Oma suosikkini on made, jolla on kestävä nahka ja pienet suomut”, Hietala kertoo.
Kyse on jo lähes unohdetusta perinnekäsityöstä, jossa monta asiaa voi mennä pieleen. Lyhyesti kuvattuna raakanahka puhdistetaan ensin huolellisesti kaapimalla nahasta pois lihajäänteet ja poistamalla suomut.
”Kalannahan muutos melko hennosta materiaalista kulutusta kestäväksi nahkatuotteeksi on pitkä prosessi.”
Varsinaisessa parkituskäsittelyssä nahka kyllästetään parkitusaineilla, joka muuttaa raakanahan joustavaksi ja kestäväksi nahaksi. Kasviparkituksella käsiteltävien kalannahkojen valmistusprosessin pituus on yleensä 3 - 5 viikkoa. Rasvaparkitseminen vie keskimäärin viikon.
Kasviparkitsemiseen on kaikilla omat tyylit ja jipot. Käytetty kasvi voi olla esimerkiksi pajua, kuusen ja lepän kaarnaa, mustaa teetä tai mimosajauhetta. Mimosajauheessa on noin 80 prosenttia parkkihappoa eli tanniinia, se on vahvaa suhteessa esimerkiksi pajunkuoriin.
Kasviparkitut nahat saavat parkitessa kasvin mukaisen sävyn, kuten ruskean pajusta ja vaaleanpunaisen mimosajauheesta. Rasvaparkitut säilyvät kalanvärisinä.
Parkituksen jälkeen nahat vielä rasvataan, kuivataan ja pehmitetään.
Kalannahan ainoa ongelma on oikeastaan sen pienuus.
”Jos haluaa tehdä ison asun, nahkoja tarvitaan paljon.”