• Asuntomessut saa uuden konseptin vuonna 2028 – vielä tämä kuukausi aikaa hakea tonttia

    Salon asuntomessut 2028 eroaa aiemmista messuista, sillä tällä kertaa ei enää kierretä yhtä tiettyä aluetta.
    Ollikkalaa ympäröi vehreys keskustan palveluiden läheisyydessä.
    Ollikkalaa ympäröi vehreys keskustan palveluiden läheisyydessä. Kuva: Arkkitehtitoimi
    Koti|Rakentaminen
    7.4.202621:00
    Jarmo Hankivaara

    Tonttihakemuksia otetaan vastaan huhtikuun loppuun saakka vuonna 2028 Salossa järjestettäville asuntomessuille.

    Asuntomessut toteutetaan uudenlaisella monipaikkaisella konseptilla. Yhtenäisen messualueen sijaan kuudelle eri alueelle rakentuvat messukohteet tulevat täydentämään jo olemassa olevaa kaupunkikuvaa.

    Messualuetta halkoo joki, joka on väylä merelle mutta sitä pitkin voi liikkua myös messukohteiden välillä.

    Arkkitehtitoimistot ovat luoneet visualisointeja, mitä mahdollisuuksia tonteille on rakentaa. Kuvat eivät siis ole toteutussuunnitelmia.

    Ollikkalan Puusepänpuistossa sijaitsee suurin osa omakotitonteista. Se on puutarhamaisen vehreyden ympäröimä yhteisöllinen asuinalue lähellä keskustan palveluita ja kouluja.

    Ollikkalassa on eniten messukohteita.
    Ollikkalassa on eniten messukohteita. Kuva: Arkkitehtitoimi

    Kauniainen puolestaan on 1920–30-luvuilla rakennettu puutalomiljöö, joka täydentyy kahdella omakotitalolla ja yhdellä paritalolla.

    Kauniaisessa sijaitsee kolme kohdetta.
    Kauniaisessa sijaitsee kolme kohdetta. Kuva: Arkkitehtitoimi

    Asemakatu on joen varrelle keskustan ytimeen rakentuva hybridikortteli, jossa uusi ja vanha rakennuskanta sekoittuvat.

    Asemakadulla uusi ja vanha rakennuskanta lyövät kättä.
    Asemakadulla uusi ja vanha rakennuskanta lyövät kättä. Kuva: ARQ Arkkitehdit

    Lisäksi vanhan kaupungintalon kortteliin tulee lämminhenkisellä puukerrostalo historialliseen jokimiljööseen.

    Moision Rantapuisto on luonnonläheinen alue joen rannalla, jota ympäröi ainutlaatuinen puutalokaupunginosan tunnelma. Yhtenä korjauskohteena on vanha puutalo.

    Koulukalustoon syntyy jokirantaan vanhan tehdasrakennuksen viereen townhouse-tyyppisten talojen muodostama kokonaisuus persoonallisia ja uniikkeja koteja. Omalla veneellä voi suunnata suoraan saaristoon.

    Lisätietoja Asuntomessujen sivulta.

    Artikkelin aiheet
    asuntomessut
    Salo
    rakentaminen
    arkkitehtuuri
    kaupunkisuunnittelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein