Sitruunasta on moneksi: 4 maukasta reseptiä arkeen
Sitruuna tuo ruokiin kirpeää raikkautta ja auringon tuntua ympäri vuoden. Näissä resepteissämme se pääsee loistamaan niin suolaisissa suosikeissa kuin makeissa herkuissakin.
Tilaajalle
Sitruunalla voi maustaa niin suolaisia kuin makeitakin ruokia. Kuva: Sanne Katainen
Monikäyttöinen, erittäin hapan sitruuna on hedelmä, jonka soisi kuuluvan jokaisen kodin perusraaka-aineisiin. Sitruunan hapan mehu ja erittäin aromaattinen kuori sopivat monipuolisesti ruoanlaittoon, leivontaa ja säilöntään.
Sitruuna kuuluu oleellisesti broilerin ja kalan maustajaksi. Siitä voi tehdä myös mainioita kastikkeita ja tahnoja, niin ruoille kuin leivonnaisillekin. Monien lempileivonnaisia ovatkin juuri happamanmakeat, sitruunaiset kakut, tortut ja piirakat.
Uunilohi on suomalaisten suosikki, ja sitruunan kanssa se maistuu mainiolta. Leivinpaperiin kääritty kala kypsyy hellävaraisesti maukkaaksi ja meheväksi. Sitruuna, kasvikset ja kermaviilipohjainen kastike takaavat suosion.
Broilerikeitto on helppo arkiruoka, joka saa hiukan ekstratwistiä, kun sen viimeistelee sitruunalla maustetulla kananmunalla. Keiton ruokaisuutta lisäävät kaura- tai ohrajyvät, jotka sopivat ruokaan mainiosti.
Luomuna vai ei?
Ruokaohjeissa sitrushedelmät suositellaan käytettävän luomuna, jos ohjeessa käytetään myös hedelmän raastettua kuoriosaa. Tavanomaiset sitrushedelmät on voitu käsitellä erilaisilla pintakäsittely- tai homeenestoaineilla, esimerkiksi imatsaliililla tai pyrimetaniililla. Irtomyynnissä olevissa sitrushedelmissä näistä aineista on vaikea saada tietoa. Jos siis haluat välttää mahdollisia sitrushedelmien säilöntäaineita, niin ruoanlaitossa luomu on hyvä valinta. Sitruksia syötäessä hedelmän voi pestä ennen kuorimista, ja pestä kädet kuorimisen jälkeen ennen hedelmälihaan koskemista.
Lähde: ProLuomu
Itä-Euroopasta kotoisin olevat syrnikit, eli rahkaletut, ovat nostaneet suosiotaan sen jälkeen, kun niitä tuli myyntiin kauppojen valmisruokaosastoille pinaattilettujen viereen. Syrnikkejä on superhelppo tehdä, kunhan muistaa, että ne palavat herkästi. Malta siis pitää paistolämpötila mietona, ja käytä mielellään pinnoitettua pannua. Tällä kertaa maustoimme rahkaletut sitruunankuorella ja ne sopivat mainiosti viikonloppuaamiaiselle, brunssille tai iltapalaksi koska tahansa. Jos syöjiä on enemmän kuin kaksi, niin voi olla viisasta kaksinkertaistaa annos, sen verran herkullisia nämä ovat.
Sitruunaruudut maistuvat voimakkaasti happamanmakealta, joten tämä herkku on todellisille sitrusfaneille. Keksipohja tuo ruutuihin kaivattua makeutta ja rakennetta. Mahtavan makuisia ruutuja voi tarjota pieninä paloina, sillä useimmille tätä voimakasta makua riittää pala tai kaksi. Voit valmistaa sitruunaruudut joko irtopohjaisessa kakkuvuoassa, tai muussa tasapohjaisessa uunivuoassa, kunhan taittelet sen pohjalle ja reunoille leivinpaperin.
Yksinkertainen broilerikeitto saa mehevyyttä ja makua sitruunalla maustetusta kananmunasuuruksesta. Kuva: Sanne Katainen
Sitruunainen broilerikeitto
4 annosta
Ainekset
1 pkt (340 g) broilerinohutleikkeitä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 porkkanaa
10 dl vettä
1 kanaliemikuutio
2 dl ruokakauraa tai -ohraa
(ripaus suolaa)
¼ tl mustapippuria
1 dl sitruunanmehua
2 kananmunaa
½ ruukkua lehtipersiljaa
Valmistusohje
Paista broilerit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna sipulit ja porkkanat. Paloittele kypsät lihat.
Kiehauta vesi kattilassa. Lisää fondi ja ruokakaura tai -ohra. Keitä noin 5 minuuttia. Lisää kasvikset, lihat ja mausteet. Jatka keittämistä toiset 5 minuuttia, tai kunnes kaura tai ohra on kypsää.
Sekoita keskenään sitruunanmehu ja munat. Ota 1 dl keiton lientä ja kaada se hitaasi sitruuna-munaseokseen samalla koko ajan vatkaten. Lisää seos keittoon ja kuumenna, mutta älä keitä enää, jotta munat eivät juoksetu. Viimeistele keitto lehtipersiljalla.
Tarjoa keiton kanssa leipää.
Paperikääre kypsentää kalan hellävaraisesti. Kasvikset, sitruuna ja simppeli kermaviilikastike sointuvat kalan kavereina. Kuva: Sanne Katainen
Lohta en papillote eli lohta paperikäärössä
4 annosta
Ainekset
noin 800 g lohi- tai kirjolohifileetä
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria myllystä
1 fenkoli
1 sipuli
1 (luomu)sitruuna
1 dl kapriksia
Lisäksi
1 tlk kermaviiliä
2–3 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa ja mustapippuria
tilliä, persiljaa tai ruohosipulia
Valmistusohje
Pyyhi kala puhtaaksi ja poista tarvittaessa ruodot. Laita kaksi reilua (noin 30 x 60 cm) leivinpaperinpalaa uunipellille. Nosta filee arkkien toiseen reunaan nahkapuoli alaspäin. Mausta kala suolalla ja pippurilla.
Viipaloi fenkoli. Kuori ja suikaloi sipuli. Viipaloi sitruuna. Nosta fenkolit, sipulit sekä oliivit kalan kylkeen. Purista kalan päälle hiukan sitruunamehua ja nosta viipaleet kalan päälle.
Käännä tyhjä leivinpaperi kalan päälle ja sulje paperin reunat huolellisesti rypistelemällä.
Kypsennä fileetä 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Kalan kypsyessä sekoita kermaviiliin sitruunamehu, mausteet ja halutessasi yrttejä.
Nosta kala tarjolle leivinpaperissaan. Sen kanssa maistuu muusi tai keitetyt perunat.
Vinkki: Paperikääreessä voit valmistaa myös ruodotonta vaaleaa järvikalaa.
Mittaa kaikki aineet sitruunaa lukuun ottamatta kulhoon. Pese sitruuna ja raasta 2 tl sen keltaista kuoriosaa taikinan joukkoon. Sekoita, ja anna taikinan turvota hetki.
Kuumenna lettu- tai paistinpannulla rasvaa. Nostele kahta lusikkaa apuna käyttäen taikinasta nokareita pannulle. Tasoita pinnat. Paista keskilämmöllä noin 2–3 minuuttia per puoli. Käännä lastalla, kun alapuoli on saanut sopivasti väriä.
Tarjoa sitruunaisten rahkalettujen kanssa esimerkiksi hilloa, marjoja tai hedelmiä, jäätelöä tai vaniljakastiketta.
Vinkki: Syrnikkitaikina palaa herkästi, joten käytä keskilämpötilaa, paistamisessa rasvaa sekä mielellään pinnoitettua pannua.
Sitruunaruudut ovat saaneet innoituksensa amerikkalaisesta lemon bar -leivonnaisesta. Voimakkaasti happamanmakealta maistuvaa leivonnaista riittää pieni pala. Kuva: Sanne Katainen
Sitruunaruudut
20 annosta
Ainekset
200 g digestive- tai kaurakeksejä
75 g voita tai leivontamargariinia
2 (luomu)sitruunaa
6 kananmunaa
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl ranskankermaa
Lisäksi
nonparelleja tai koristerakeita
Valmistusohje
Jauha keksit muruksi ja sekoita joukkoon sulatettu rasva. Taputtele seos tiiviisti leivinpaperilla vuoratun ø 24 cm irtopohjavuoan pohjalle.
Raasta sitruunoiden keltainen kuoriosa ja purista mehut. Mehua tulisi olla noin 1 ½ dl.
Vatkaa munat ja sokerit keskenään. Lisää ranskankerma ja sitruunankuoriraaste sekä -mehu. Kumoa täyte pohjan päälle. Paista 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, tai kunnes täyte on hyytynyt. Anna jäähtyä ennen kuin leikkaat pieniksi annospaloiksi. Koristele palat halutessasi koristerakeilla tai nonparelleilla. Säilytä sitruunaruudut jääkaapissa.
Vinkki: Jos sinulla ei ole irtopohjaista kakkuvuokaa, niin voit käyttää myös muuta uunivuokaa, kunhan taittelet sen pohjalla ja reunoilla on leivinpaperin. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi, niin leivonnainen on helpompi nostaa paperin avulla vuoasta ennen leikkaamista. Voit leikata sitruunaruudut minkä muotoisiksi haluat. Leivonnaisen sitruunan maku on voimakas, joten pienet palat ovat riittäviä.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisitilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myösFacebookissa.