
Kun oma perheenjäsen tarvitsee apua raha-asioiden hoitamisessa, saattaa hyvää tarkoittava auttaja sortua virheeseen käyttäessään läheisen verkkopankkia tämän tunnuksilla.
Kenenkään henkilökohtaisia pankkitunnuksia ei saa toisen puolesta käyttää, vaan asiointiin on oltava oikeamuotoinen valtuutus tai käyttöoikeus. Pahimmassa tapauksessa pankin on suljettava verkkopankin käyttö, jos se havaitsee väärän käyttäjän.
Valtuudet pankkiasiointiin voi antaa verkkopankissa, sähköisellä lomakkeella tai pankista riippuen jopa paperisella valtakirjalla. Pitkäaikaiseen asiointiin selkein ratkaisu on sähköisen tilinkäyttöoikeuden perustaminen.
”Pysyvään tarpeeseen suosittelemme tilinkäyttöoikeuden perustamista omalle läheiselle, tai muulle luotetulle henkilölle”, kertoo Nordean asiakaspalvelusta vastaava liiketoimintajohtaja Janne Karjalainen.
Kun tilinkäyttöoikeus on perustettu, valtuutettu henkilö voi hoitaa toisen tilejä ja maksuliikennettä omilla tunnuksillaan.
Lyhytaikaisempaan käyttöön tai tarkemmin rajattuun asiointiin voi laatia valtakirjan, jolla yksilöidyt toimet saa hoitaa toisen puolesta. Valtakirja voi olla sähköisesti täytettävä ja toimitettava, mutta myös vanhanajan paperinen asiakirja kelpaa.
Pankeilla on omat valtakirjapohjansa, joiden käyttäminen saattaa olla pankkiasioinnin edellytys. Valmiiksi muotoiltua lomaketta kannattaa käyttää siksikin, ettei valtakirjasta unohtuisi pankin kannalta oleellisia tietoja.
Kertaluontoista asiointia varten on oma lomakkeensa.
Esimerkiksi Nordealla on omia verkosta ladattavia valtakirjapohjia. Osan voi toimittaa sähköisesti, jolloin valtuuttajan itsensä tulee olla valtakirjan lähettäjä. Kertaluontoista asiointia varten on oma lomakkeensa, jonka suomin valtuuksin voi nimetty henkilö nostaa toisen puolesta käteistä, maksaa laskuja ja saada tilin saldotietoja.
Paperille ilman lomakepohjaa laadittu asiakirja hyväksytään osassa pankeista, kunhan se on oikein ja huolellisesti laadittu. Käytäntö kannattaa tarkistaa omasta pankista etukäteen.
”Ainakin Nordeassa myös vapaamuotoinen, yksilöity valtakirja kelpaa”, Karjalainen valaisee.
”Allekirjoitetusta valtakirjasta on selkeästi käytävä ilmi valtuuttajan ja valtuutetun henkilötiedot, valtuutuksen kesto, antopäivä sekä kohdennetut toimet, joita valtuutettu saa tehdä.”
Valtakirja allekirjoitetaan käsin tai pankin hyväksymässä sähköisessä palvelussa.
Itse annettu valtuutus voi olla voimassa toistaiseksi tai vain määräajan. Valtuutus päättyy viimeistään antajansa kuolemaan, jolloin omaisuuden hallinta siirtyy kuolinpesälle. Antaja voi myös peruuttaa valtuutuksen ja pankkikin voi kieltäytyä sitä noudattamasta, jos syntyy epäilys väärinkäytöksestä.
Valtakirjan voi antaa kuka vain täysivaltainen henkilö. Laatiminen on tosin myöhäistä silloin, jos tilinomistaja ei korkean iän tai sairauden takia kykene ymmärtämään asian merkitystä.
”Jokaisella tulisikin olla oman vanhuuden tai sairastumisen varalta edunvalvontavaltuutus”, Karjalainen suosittelee.
Edunvalvontavaltuutuksella voi itse varautua vanhuuden tai sairauden mukanaan tuomaan toimintakyvyttömyyteen. Tarpeen tullen käyttöön otettava valtuutus mahdollistaa myös pankkiasioinnin valtuuttajan puolesta aina elämän loppuun saakka.