• Näin suojaat liian aikaisin versoneet sipulikukat ‒ ”valekevät” voi huijata kasveja

    Leuto sää voi narrata kasveja versomaan, vaikka kevääseen on vielä aikaa.
    Tilaajalle
    Lumikello voi kukkia lumen keskellä, koska se alijäähdyttää kasvinesteensä sokerin avulla.
    Lumikello voi kukkia lumen keskellä, koska se alijäähdyttää kasvinesteensä sokerin avulla.  Kuva: Säde Aarlahti
    Koti|Piha ja puutarha
    27.2.202521:30
    Terhi Pape-Mustonen

    Maaliskuu alkaa vuoden aikaan nähden lämpimissä tunnelmissa. Ilmatieteenlaitoksen pitkän aikavälin ennuste kertoo, että tavanomaista leudompaa säätä on luvassa myös jatkossa.

    Puutarhan kasvit voivat reagoida lämpimään säähän luonnonkasveja voimakkaammin, sillä monet niistä ovat kotoisin Suomea aikaisemman kevään maista.

    Etelä-Suomessa lunta on hyvin vähän ja lämpötila keikkuu plussan puolella. Esimerkiksi sipulikasvit voivat alkaa kasvattaa sen vuoksi vartta ja lehtiä.

    ”Kevään sipulikukista ei kannata kuitenkaan huolestua”, Puutarhaliiton hallituksen puheenjohtaja Reijo Kujala kertoo.

    ”Niiden lehdet kestävät hyvin pientä pakkasta. Kukat odottavat kyllä enemmän lämpöä, ennen kuin riehaantuvat varsinaisesti kasvamaan.”

    Varhaisen kasvun ongelmaksi voivat muodostua kanit ja rusakot. Ne syövät mielellään sipulikukkien vihreät versot, ellei kyseessä ole narsissi, joka ei pitkäkorvaisille maistu.

    Kukat kannattaa suojata verkolla. Lisäksi niitä suojaamaan voi koota jonkin verran katetta.

    Vaikka keli lämpenee, ajankohta on vielä hyvä omenapuiden leikkaukseen. Oksien poistoa voi tehdä siihen asti, että nestevirtaukset alkavat ja puiden silmut turpoavat.

    ”Seuraava hyvä hetki leikkauksille on heinäkuun loppu ja elokuu”, Kujala kertoo.

    Talvehtivan pionin tunnistaa punertavista versoista. Kasvi ei kestä märkyyttä, vaikka on muuten hyvin luotettava kukkija.
    Talvehtivan pionin tunnistaa punertavista versoista. Kasvi ei kestä märkyyttä, vaikka on muuten hyvin luotettava kukkija. Kuva: Sanne Katainen

    Yksi leudon talven ongelma on jääpolte, joka voi pahimmillaan mädättää kasveja. Kun lumi sulaa ja jäätyy uudelleen jääkerrokseksi, sen alle jäävät kasvit voivat kärsiä hapenpuutteesta.

    ”En ole vielä tänä talvena havainnut jääpoltetta, mutta nyt sitä voi muodostua”, Kujala kertoo.

    Jääpoltetta voi torjua rikkomalla esimerkiksi kukkapenkin päälle muodostuneen jääkerroksen tai sulattamalla sen lämpimällä vedellä.

    Jotkin kasvit, esimerkiksi pionit, ovat erityisen arkoja märkyydelle. Se kannattaa ottaa huomioon jo istutusvaiheessa: arat kasvit kannattaa istuttaa hiekansekaiseen kohopenkkiin. Myös puutarhan salaojitusta ja kaatoja kannattaa miettiä, kun sademäärät lisääntyvät ilmastonmuutoksen johdosta.

    Kujala kertoo, että hänellä on omassa puutarhassaan erittäin hyvä esimerkki ongelmasta, jonka oikutteleva kevät voi kasville aiheuttaa.

    ”Minulla on Keski-Suomessa hyvin harvinainen tulppaanipuu, jonka joka ainoa silmu paleltui viime keväänä pakkasissa. Puu toipui sivusilmujensa ansiosta. Aina ei siis pidä huolestua, vaan luonto korjaa tilanteen.”

    Tulppaanipuu on magnolioiden sukulainen ja kehityshistorialtaan hyvin vanha. Jo liitukauden sata miljoonaa vuotta vanhoista fossiilikerrostumista on löytynyt tyypillisiä tulppaanipuun lehtiä, Mustialan puutarhan sivuilla kerrotaan.

    Laji oli yksi ensimmäisistä Amerikan mantereelta Eurooppaan tuoduista puulajeista. Suomessa se kasvaa aivan olosuhteidensa äärirajoilla.

    Takatalvi voi yllättää myös muuttolinnut, kuten tämän lukijan kuvan kottaraisen viime vuonna.
    Takatalvi voi yllättää myös muuttolinnut, kuten tämän lukijan kuvan kottaraisen viime vuonna. Kuva: Ari Ahlfors

    Varsinainen kevät alkaa Suomessa yleensä huhtikuussa, jolloin vuorokauden keskilämpötila on 0 ja +10 asteen välillä. Termisen eli lämpötilaan perustuvan kevään aikana lumet sulavat ja terminen kasvukausi pääsee alkuun.

    Aukeilta mailta lumipeite häviää 2–3 viikon kuluttua termisen kevään alkamisesta ja metsistä keskimäärin kaksi viikkoa myöhemmin.

    Ilmastonmuutos vaikuttaa kevään aikaistumiseen monissa maissa, esimerkiksi Iso-Britanniassa. Cambridge Universityn vuoden 2022 tutkimuksen mukaan kevätkukkien kukinta alkaa nyt noin kuukautta aikaisemmin kuin vuosina 1753‒1986.

    Lisää aiheesta
    • Tulppaanien historia on yksi puutarha-alan värikkäimpiä. Oman osansa tulppaanihuumasta ovat saaneet niin hallitsijat, sotilaat kuin pörssikeinottelijatkin.

      Piha ja puutarha | Yhdestä tulppaanin sipulista saatettiin maksaa talon hinta 1630-luvulla ‒ tiedätkö, miten saat kaunottaren kestämään maljakossa parhaiten?

    Artikkelin aiheet
    sipulikukat
    valekevät
    puutarha
    ilmastonmuutos
    kasvien suojaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle