
Eteläisimmässä Suomessa raparperi on jo nostellut päätään kasvimaasta, ja puutarhaihmiset odottavat vesi kielellä kevään ensimmäistä raparperipiirakkaa.
Tiesitkö, että kevään ensimmäisiä raparpereja voi valkaista? Asiasta vinkkaavat verkkosivuillaan muun muassa Martat.
Raparperi on lehtivihannes, jonka syötävät varret ovat kasvin lehtiruoteja. Niitä pitkin virtaa yhteyttämistuotteita varren päähän muodostuvaan lehteen.
Valkaisun ideana on heikentää lehtivihreän muodostumista ja miedontaa makua. Puuhaan kannattaa ryhtyä aikaisin keväällä, heti kasvun käynnistyessä.
Peittäminen myös nopeuttaa sadon saamista käyttöön.
Valkaistut lehtiruodit sopivat erityisen hyvin sellaisiin leivonnaisiin ja jälkiruokiin, jonne kaivataan vähemmän hapokasta makua ja pehmeämpää rakennetta kuin tavallisessa raparperissa.
Muista, että myös valkaistun raparperin kanssa kannattaa nauttia jotain maitotuotetta, koska sen oksaalihappo sitoo kalsiumia.
Raparperin lisäksi valkaisua voi kokeilla myös vaikkapa humalalla ja suolaheinällä. Myös voikukanlehtiä ja vuohenputken lehtiä voi valkaista, jolloin niiden maku miedontuu.
Martat vinkkaavat toimimaan näin: Peitä raparperi saavilla tai kookkaalla ruukulla heti, kun sen lehdet työntyvät maasta.
Tarkkaile peitteen alla olevaa kasvia parin päivän välein. Lämpimällä säällä lehdet venyvät pituutta yllättävän nopeasti.
Taita kauniinpunaisia varsia käyttöön niiden ollessa 15–30 sentin pituisia. Muista, että raparperin lehtiä ei pidä käyttää, koska ne sisältävät liikaa myrkyllistä oksaalihappoa.
Korjaa raparperista satoa vain keväällä. Poista sen jälkeen peite, minkä jälkeen kasvi pääsee yhteyttämään ja kasvamaan normaaliin tapaan.
Älä valkaise samaa kasvia useana keväänä, jotta sen elinvoima ei kärsi.