

Kissa kerjää ruokaa, tulee sitten kupille, nuuhkaisee kerran ja lähteekin pois. Kuulostaako tutulta?
Yksittäisestä kerrasta ei vielä tarvitse huolestua, mutta jos kissa on syömättä vuorokauden ajan, on syytä hakeutua pikaisesti eläinlääkäriin.
”Päivän ajan voi katsella, mutta ei sen yli”, sanoo jyväskyläläisen Eläinklinikka Almavetin eläinlääkäri ja kissaklinikan perustaja Julia Haukilintu. Kissaklinikka on keskittynyt yksinomaan kissapotilaiden terveyteen ja hoitoon.
Syömättömyys on erityisen vaarallista pennuille ja ylipainoisille kissoille, joilla maksan rasvoittumismuutokset alkavat nopeasti. Maksan rasvoittuminen näkyy jo muutamassa päivässä muun muassa keltaisina limakalvoina ja oranssinkeltaisena pissana.
”Rasvamaksa on kuitenkin palautuva tila, jos siihen puututaan ajoissa ja tarpeeksi aggressiivisesti”, Haukilintu sanoo.
”Ylipainoisilla kissoilla maksan rasvamuutokset alkavat jo nopeasti syömättömyyden jälkeen.”
Kissan syömättömyys on siitä hankala oire, että se voi johtua lukemattomista eri syistä.
Syömisen lopettamisen syynä voi olla muun muassa sairaus, infektio, stressi, helle tai sopimaton ruoka.
Jos kissa tulee vastaanotolle syömättömyyden takia, pyrkii Haukilintu sulkemaan ensimmäisenä pois vierasesineet ja mahdolliset perussairaudet. Jos syytä ei löydy, ovat seuraavana listalla laajemmat verikokeet, kuvantaminen ja tarpeen tullen jopa ruokintaletku.
Jos tutkimuksissa ei löydy mitään hälyttävää, on hoitona ruokahalustimulantti ja pahoinvoinnin estolääke.
”Syömättömyys voi olla seurausta pahoinvoinnista. Kissa ei välttämättä oksenna, mutta sillä on koko ajan kuvottava olo, mikä taas voi johtua esimerkiksi sappisairaudesta.”
Pahoinvointilääkkeen antaminen jo valmiiksi pahoinvoivalle kissalle voi vaatia melkoisia sirkustemppuja. Joskus kissa myös oksentaa lääkkeen ulos. Parin tunnin vaikutusaika on Haukilinnun mukaan useimmissa tapauksissa riittävä.
”Jos oksennus tulee puolen tunnin tai tunnin sisään, ei lääke ole välttämättä ehtinyt vaikuttaa.”
Tällöin kannattaa olla yhteydessä eläinlääkäriin, sillä joissain lääkkeissä on herkemmin yliannostuksen riski.

Joskus syömättömyyden syyksi paljastuu kissan vääränlainen ruokailupaikka.
Ruokapaikan tulisi olla rauhallinen, siisti ja riittävän kaukana hiekkalaatikosta. Ruoka ja vesi on syytä pitää erillään, sillä luontaisesti kissat juovat ja syövät eri paikoissa.
Jos taloudessa on useampi kissa, niitä ei pidä syöttää vierekkäin.
”Ruokailupisteet kannattaa sijoittaa keittiön eri puolille ja mieluusti niin, ettei kissoilla ole näköyhteyttä. Joskus toisen kissan hipaisukin voi keskeyttää ruokailun”, Haukilintu sanoo.
Jokainen kissa ja myös sen ruokailutavat ovat yksilöllisiä. Osa syö pitkin päivää laiduntaen, osa taas rohmuaa toisenkin ruuat kerralla. Tällöin tilanteeseen sopiva ratkaisu voi olla mikrosirulla aukeava ruoka-automaatti.
Koska kissa on luonnostaan saalistaja, tulisi sille tarjota ruokaa pieninä annoksina vähintään 3–4 kertaa päivässä.
”Ruoka tai kaksi kannattaa antaa aktivointilelun tai -kupin kautta. Jos kissalla on tapana herätellä omistajiaan yöllä, kannattaa ruokaa jättää illalla valmiiksi lelupalloon.”
”Jos kissa syö vain raksuja, niin sitten mennään sillä.”
Pelkän nirsoilun takia ei ole syytä hakeutua eläinlääkäriin.
Haukilinnun mukaan jotkut kissat ovat luonnostaan valikoivimpia. Kissalle kannattaa kuitenkin tarjota eri vaihtoehtoja ennen hanskojen heittämistä tiskiin.
Esimerkiksi märkäruokaa on tarjolla niin paloina kastikkeessa, hyytelönä kuin moussena. Märkäruoka ei ole pakollista mutta suositeltavaa etenkin silloin, jos kissalla on pissa- tai munuaisvaivoja.
”Märkäruokaan voi lisätä lämmintä vettä sekaan, niin tuoksut nousevat paremmin. Mutta jos kissa syö silti vain raksuja, niin sitten mennään niillä.”
Usein ajatellaan, että kissa syö, kun sen on nälkä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
”Kissa voi kituuttaa itsensä huonoon kuntoon asti. Jos kissa on syönyt vaikkapa ennen vatsatautia jotain tiettyä ruokaa, se voi todeta, ettei enää koske siihen.”
”Jos kissa oksentaa kerran kuussa, on tilannetta pidettävä silmällä.”
Toinen kissanomistajille tuttu ja yleinen vaiva on oksentelu. Se ei ole yhtä vaarallista kuin syömättömyys, mutta voi kieliä esimerkiksi suolistosairaudesta.
”Yksittäiset kerrat eivät vielä aiheuta huolta. Jos kissa oksentaa kerran kuussa, on tilannetta pidettävä silmällä. Jos oksennuksia tulee tätä useammin, löytyy taustalta usein sappi- tai suolistosairaus.”
Moni ajattelee karvapallojen oksentelun olevan normaalia, mutta tämäkään ei Haukilinnun mukaan pidä paikkaansa. Myös eläinlääkärit saattavat hänen kokemuksestaan vähätellä kissojen oksentelua.
Pitkäkarvaisella kissalla normaali määrä karvapalloja on nollasta kolmeen vuodessa.
”Ainoa niin sanotusti sallittu oksennus koostuu pelkästä heinästä, eikä sisällä karvapalloja tai pidempään sulanutta ruokaa. Joskus kissat syövät huvikseen heinää ilman sen kummempaa syytä.”