

Oripään lähikunnassa yli 30 vuotta asunut taiteilija Johanna Oras hihkaisee innostuneena heti haastattelutuokion alkuun, että on tulossa Okraan.
”Olen suunnitellut Koski TL:n osaston ja itse asiassa tässä on nyt parisen vuotta viritetty erittäin hyvää yhteistyötä Kosken kunnan kanssa. Tätä kuntaa aletaan nimittäin nyt toden teolla markkinoimaan matkailukohteena.”
”Kyllähän kaikkien vieraiden kannattaa ehdottomasti käydä oman galleriani lisäksi myös muiden luona. Yrjö Liipolan taidemuseo löytyy Koskelta kuten myös Olavi Hurmerinnan taidekokoelma. Myös Kosken kartanolla ja Suomen Niittysiemenellä kannattaa vierailla”, Oras muistuttaa ja jättää kuulijalle mielikuvan, että Koskea ei todella kesälomamatkalaisen kannata ohittaa.
Eikä taiteen ystävien myöskään Okrassa Kosken kunnan osastoa.
”Osaston taustaseinä on tuloste maalauksestani, jossa on innoittajana koskelainen kaurapelto. Sillä tavalla osastolla on läsnä taide, mutta samalla ollaan myös hyvin juurevasti pellolla ja Koskella”, Oras paljastaa osastosta.

Vauhtia, hymyä, eloa ja iloa löytyy Johanna Oraksesta jälleen siis entiseen tapaan, mutta aivan pelkkää paistetta ei ollut mennyt vuosi.
Siitä tuli monien asioiden summana raskas, ja 30 vuotta itsensä taiteilijana elättänyt Oras huomasi vajoavansa kuin huomaamatta synkkään onkaloon, johon ei enää valo tutusti paistanut.
”Lähtö Farmin kuvauksiin viime vuoden elokuussa osui hyvään aikaan ja kuvittelin siinä kuukauden iloisessa kuplassa, että sen jälkeen olisin jo täysin toipunut. Vaan toisin kävi, yhtäkkiä jälleen valo hävisi. Ystävätkään eivät loputtomiin jaksaneet kuunnella ja auttaa ja kun joku sanoi, että olisiko terapia mahdollisuus, niin löysin itseni lopulta terapiasta.”
Taiteilija myöntää miettineensä myös sitä, että olisko kaikesta pitänyt ihan reilusti pitää vapaata. Vuorotteluvapaa ei ole kyseisessä ammatissa kovin tavallista, mutta sitäkin Oras myöntää miettineensä.
”Lopulta löysin entisen itseni ja sain elämäniloni takaisin ja siitä seurauksena olen vastannut suunnilleen tammikuusta lähtien joka ikiseen pyyntöön, että kyllä, kyllä, olen kaikesta innostunut”, Oras nauraa.
Haastatteluhetkellä Oras on ajamassa kohti Punkaharjua. Hänen ja miehensä Reijo Oraksen kesäkotia ja galleriaa, joka on erittäin suosittu kesälomakohde kauniissa eteläsavolaisissa maisemissa.
Pakettiautossa mukana matkaa myös tärkeä taulu, kevät nimeltään.
”Taulu liittyy vahvasti sekä luomistyöhöni että myös vaikeaan vuoteen. Oli tarkoitus saada neliosainen työ valmiiksi vuosi sitten. Neljä hyvettä, neljä vuodenaikaa, neljä elementtiä.”
”Niin kävi, että vasta nyt teen sitä kolmatta. Kevättä, jossa on kevät, viisaus ja vesi. Ja kyllä, keskeneräinen kevät matkaa autossa mukana kohti Punkaharjua. Talvikin tulee sitten joskus myöhemmin vielä.”
Punkaharju on avoinna kesällä ja heinäkuussa avoinna on myös Koski TL. Nopeasti ajateltuna käy mielessä kysymys, miten taiteilija aikoo olla itse joka paikassa, sitä kun matkailijat kuitenkin lopulta odottavat.
”No, arvaapa tätä kuinka paljon aiheen kanssa olen kipuillut. Koskella en nyt kesällä ole, mutta olen tehnyt sinne pienen audio-opastuksen, mikä on minusta kiva juttu ja toivottavasti vieraillekin,” Oras mainitsee.
”Mutta onhan se aina niin hassua, että kun Punkaharjullakin olen monet viime kesät ollut varmasti noin kolmea päivää lukuun ottamatta joka päivä, niin tottahan juuri niinä päivinä oli sitten kyselty, että missä Johanna. Nyt olen jäsentänyt tätä, että en enää pysty olemaan joka päivä kaikkialla ja olen ajatellut, että toteutan virallisia ”taiteilijan läsnäolopäiviä” ja kehitän aina niihin jotain erityistä”, Oras sanoo.
Johanna Oras (s. 1970 Turussa) on suomalainen taidemaalari, joka on opiskellut muun muassa Firenzen Florence Academy of Art-taidekoulussa ja Pietarin taideakatemiassa.
Ensimmäiset yksityisnäyttelynsä Oras piti 1990-luvun alkupuolella.
Oras tunnetaan runsaasta maalaustyylistään, joka on saanut vaikutteita biedermeier-tyylistä. Oraksella on pysyvä taitelijakoti Varsinais-Suomen Koskella sekä kesänäyttely Punkaharjulla.
Mutta palataanpa vielä Punkaharjun kautta suomalaiselle ja tässä yhteydessä nimenomaan varsinaissuomalaiselle maaseudulle. On kiinnostavaa, mikä on turkulaissyntyisen Oraksen suhde maahan ja maaseutuun.
”Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli 12-vuotiaana sokerijuurikaspellolla. Rakastin sitä työtä. Harvensin ja laskin pitkiä rivejä ja mietin, kuinka valtavasti tienaan. En ole syntynyt maalla, mutta olen henkisesti maalainen ja muutto 30 vuotta sitten Koskelle sopi minulle täydellisesti. Mullan tuoksu on, no se on ihana”, Oras päättää.