Parhaat kantarellireseptit: Neljä herkullista lisuketta
Kantarellit, metsiemme keltainen kulta, osuvat parhaaseen satokauteensa samaan aikaan rapusesongin kanssa. Siksi ne löytävät tiensä luontevasti rapupöytään niin keittona, piirakkana kuin pieninä suupaloina.
Tilaajalle
Kantarellit täydentävät rapupöytää monessa muodossa. Keitto, piirakka, metsästäjänleipä ja sitruunaiset bruschetat tuovat tarjolle loppukesän makuja. Kuva: Jaana Kankaanpää
Rapukausi ja kantarellikausi kohtaavat loppukesällä. Siinä missä ravut ovat juhlapöydän päätähtiä, kantarellit täydentävät kattausta metsän aromeilla ja tuovat tarjolle vaihtelua.
Rapupöydän lisäkkeiltä toivotaan usein samoja ominaisuuksia kuin ravuiltakin: niiden pitää olla juhlavia, mutta samalla helposti tarjottavia. Kantarellit sopivat tähän erinomaisesti. Niiden mieto ja hieman pippurinen maku toimii sekä voipohjaisissa että kermapohjaisissa ruoissa, eikä se peitä rapujen hienostunutta makua.
Kantarellit tuovat rapupöytään metsän makua ja loppukesän tunnelmaa.
Kantarelleista syntyy helposti sekä pieniä alkupaloja että ruokaisampia tarjottavia. Sitruunaiset bruschetat sopivat tervetuliaispaloiksi, kun taas kantarellikeitto ja sienipiirakka tuovat pöytään ruokaisuutta. Metsästäjänleipä puolestaan toimii iltapalana silloin, kun rapupöydässä viihdytään pitkään.
Monet kantarelliruoista voi valmistaa etukäteen. Piirakka maistuu myös haaleana, keitto voidaan lämmittää juuri ennen tarjoilua ja bruschettien sieniseos valmistuu hyvissä ajoin ennen vieraiden saapumista.
Arvioi määrä
1 litra tuoreita kantarelleja vastaa noin 2 dl ryöpättyjä tai suolattuja kantarelleja
Suolatut kantarellit liotetaan kylmässä vedessä 1–2 tuntia ennen käyttöä
Pakastetut sienet voi käyttää sulatettuina sellaisenaan
Täyteläinen kantarellikeitto sopii yhtä hyvin rapujuhlien alkuruoaksi kuin syksyn ensimmäisten sienten juhlistamiseen. Kuva: Jaana Kankaanpää
Kantarellikeitto
4 annosta
Ainekset
1 l kantarelleja
1 varhaissipuli varsineen
50 g voita tai 2 rkl öljyä
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl kanalientä
2 dl kuohukermaa
½ pkt (125 g) voimakasta sulatejuustoa (esim. Koskenlaskija)
suolaa
mustapippuria
Lisäksi
persiljaa
Valmistusohje
Hienonna varhaissipuli. Kuumenna voi tai öljy kattilassa. Lisää sipuli ja kantarellit. Kypsennä, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut.
Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Lisää kuuma kanaliemi vähitellen koko ajan sekoittaen.
Kaada joukkoon kerma ja lisää paloiteltu sulatejuusto. Anna kiehua miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan, kunnes juusto on sulanut.
Jos haluat keitosta erityisen samettista, soseuta noin kolmasosa keitosta ja sekoita se takaisin joukkoon.
Mausta suolalla ja mustapippurilla. Viimeistele persiljalla.
Runsaasti sieniä sisältävä piirakka maistuu rapupöydässä myös haaleana tarjoiltuna. Ruskistettu voi antaa piirakkapohjalle herkullista lisämakua. Kuvan annokset on paistettu pienissä annosvuoissa. Kuva: Jaana Kankaanpää
Pinaattinen kantarellipiirakka
6 pientä piirakkaa tai 24 cm vuoka
Ainekset
Pohja
1 dl perunasosejauhetta
1–1½ dl vettä
100 g ruskistettua voita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
Täyte
1 l kantarelleja
1–2 varhaissipulia varsineen
1 rkl voita
150 g tuoretta pinaattia
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria
Lisäksi
3 dl vahvan makuista juustoraastetta
2 dl kermaa
2 kananmunaa
½ dl silputtua basilikaa
ripaus suolaa
Valmistusohje
Sekoita perunasosejauhe ja vesi. Anna turvota hetki. Lisää ruskistettu voi, vehnäjauhot ja suola. Sekoita tasaiseksi.
Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaan ja esipaista 225 asteessa noin 10 minuuttia.
Kypsennä kantarellit pannulla, kunnes neste on haihtunut. Lisää voi ja varhaissipulit. Kypsennä, kunnes sipulit pehmenevät. Lisää pinaatti ja mausta.
Levitä täyte pohjalle ja ripottele päälle puolet juustoraasteesta.
Sekoita kerma, munat ja basilika. Kaada seos täytteen päälle ja viimeistele lopulla juustoraasteella.
Paista 200 asteessa noin 25–35 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.
Metsästäjänleipä on klassikko, joka toimii ruokaisana lisänä rapupöytään tai iltapalaksi rapujen jälkeen. Kuva: Jaana Kankaanpää
Metsästäjänleipä kantarellimuhennoksella
4 annosta
Ainekset
4 viipaletta paahtoleipää
4 viipaletta naudan- tai hirvenpaistia tai 4 jauhelihapihviä
voita paistamiseen
suolaa
mustapippuria
Kantarellimuhennos
1 l kantarelleja
1–2 varhaissipulia varsineen
1 rkl karkeaa sinappia
1 tl kuivattua rakuunaa
3 dl kermaa
½ dl juustoraastetta
suolaa
Valmistusohje
Paista kantarellit kuiviksi pannulla. Lisää varhaissipulit ja kypsennä hetki.
Kaada joukkoon kerma ja lisää sinappi sekä rakuuna. Lisää juustoraaste ja anna muhennoksen sakeutua. Mausta suolalla.
Paista pihvit tai lämmitä paistiviipaleet. Nosta ne pellille, lusikoi päälle kantarellimuhennosta ja gratinoi uunin yläosassa noin 5–8 minuuttia.
Paahda leivät.
Nosta pihvit leipien päälle ja tarjoa heti.
Sitruuna korostaa kantarellien makua ja tekee saaristolaisnapeille kootuista leivistä raikkaita alkupaloja. Kuva: Jaana Kankaanpää
Sitruunaiset kantarellinapit
4 annosta
Ainekset
1 l pieniä kantarelleja
3 rkl oliiviöljyä
2–3 varhaissipulin vartta
1 sitruunan raastettu kuori
suolaa
mustapippuria
silputtua lehtipersiljaa
Lisäksi
paahdettua leipää tai saaristolaisnappeja
Valmistusohje
Kuumenna kantarellit pannulla, kunnes niistä irtoaa neste.
Lisää oliiviöljy, varhaissipulin varret ja sitruunankuori. Kypsennä pari minuuttia.
Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää persilja.
Nostele kantarelliseosta paahdetun leivän tai saaristolaisnappien päälle ja tarjoa heti.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisitilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myösFacebookissa.