Hyväsydämisestä Arvi Lindistä paljastui pukukopissa yllättäviä puolia

Kesäkuun alkupuolen surullisimpia uutisia oli Arvi Lindin kuolema. Arvi oli rakastettu TV-kasvo, joka tunnettiin Ylen uutisankkurina. Pitkän uran aikana hänestä muotoutui ikoninen kuva ”Tasavallan luotettavimpana miehenä”.

Tutustuin Arviin raittius- ja urheiluseura Zoomin kautta. Päädyin toimintaan seuran toisen seuraveteraanin, Jukka Virtasen kutsumana. Nuorena teatterikoululaisena jaoin vuosia pelikentän legendaaristen teatteri- TV- ja elokuvamaailman konkareiden kanssa.

Nuorena ja tuntemattomana taiteilijana kuvittelin vielä, että esiintyjä jatkaa elämistään ja olemistaan samanlaisena ruudun ulkopuolella. Näinhän ei tietysti ole, vaan esiinnymme kaikki useamman roolin suojissa.

Arvista olisi voinut luulla, että hän lähetti eriparisen kaksoisolentonsa jalkapallo- ja jääkiekkotreeneihin. Pukukopissa veisteli joku kouliintunut stand up -koomikko, eikä vakaa uutistenlukija. Arvi kohteli avoimesti jokaista uutta seuran jäsentä. Häntä ei tunnettuus rasittanut.

Zoom-henki muodostui yksilöistä. Leffatähdet, ohjaajat, toimittajat, rokkitähdet ja leikkaajat jakoivat pukuhuoneet tasavertaisina ja kilvoittelivat reippaasti nurmilla ja kaukaloissa. Jaot olivat pysyvät, eli SaiPa-veteraani Arvi oli aina vastapuolen puolustajana. Tämä johti tuhansiin koviin kaksinkamppailuihin ja lukemattomiin tahattomiinkin törmäyksiin, joista muistona mm. olkapään ”leikkaus-arvit”.

Kun yhteytemme Lappeenrantaan ja etenkin Lauritsalan lukioon selvisi, muodostui meistä eräänlainen eteläkarjalalaisten pukukoppihaastelijoiden alajaosto. Etenkin ”Buurmanin Topi” -tarinat ja Lemin emäntien lypsylaulut upposivat minuun, lukemattomat kerrat toistettuinakin!

Arvilla oli erinomainen yleissivistys ja pistämätön kielitaju. Aforismit, sanonnat, sananlaskut, ja kaskut olivat kaikki hallussa. Saatoin joskus soittaa hänelle jostain ilmaisumuodosta. Vastaus irtosi Arvilta ponnistelematta. Sivutuotteena tipahti viihdyttävä anekdootti poikineen.

Usein keskusteluissa mainittiin meitä yhdistänyt Lauritsalan yhteiskoulun (myöhemmin lukion) rehtori Arvi Luukka. Kyseisessä opinahjossa sain omalta äidinkielen opettajaltani Jaakko Tysteriltä kannustusta suunnata kirjoittamiseen.

Urheilu yhdistää. Korona-aikaan saakka jatkunut Zoom-aktiiviuteni tarkoitti ympärivuotisia treenejä kahtena arkiaamuna. Kesät pelattiin futista Töölössä. Lisäksi oli sarjapelejä aladivareissa. Talvet kiekkoiltiin Helsingin jäähallissa ja päälle vielä sarjapelit harrasteliigassa.

Hyväntekeväisyystapahtumissa Arvi oli aina käytettävissä. Ajelimmepa kerran päiväseltään Lappeenrantaan ja takaisin – jutusteluin taivalta taittaen.

Arvi jättäytyi 80 vuotta täytettyään joukkuelajeista. Ei siksi, ettei olisi pärjännyt tai jaksanut, vaan siksi, ettei halunnut olla nuorempien tiellä. Tämä kuvaa hyvin miehen hyväsydämisyyttä.

Tapasimme vielä harvakseltaan Aimo Mäkinen -areenalla, missä valmensin jääkiekkojunioreita. ”Arppa” toimi kuljetusvaarina ja seurasi jään tapahtumia ylälehteriltä. Juttukavereita riitti joskus jonoksi asti. Ketään hän ei jättänyt huomiotta.

”Taisteloss´ on hymy tarpeen!”

-Eino Leino