
Sami Ojanen levittää laastia pohjalaistakkaan. Isä Heikki Ojanen kertoo vahvalla eteläpohjanmaan murteella olevansa äärimmäisen onnellinen, että poika Sami jatkaa muurarina suvun perinteitä. Lopuksi isä ja poika istuvat takan reunalla ja juovat kahvia.
Soittaako kelloja? Kyse on tv:n kahvimainoksesta 1990-luvun lopulta, jossa eri alojen käsityöläiset ja taitajat esittäytyivät kahvimerkin mannekiineina. Kyllä, juuri se sama mainossarja, jossa Lasse Mortenson kertoi säveltäjän työstä Myrskyluodon Maijan soidessa taustalla.
”Olihan se outoa, kun Helsingissä käydessäni kasvoni olivat esillä isoissa mainoksissa”, naurahtaa Sami Ojanen vajaat 30 vuotta myöhemmin.
Mainos löytyy yhä miehen nettisivuilta ja Youtubesta.
Asia noteerattiin tietenkin myös kotikulmilla Etelä-Pohjanmaalla.
Tuo on kuitenkin historiaa, ja nyt ajatukset ovat tiiviisti ainakin viikon ajan arkkitehdin suunnitteleman takan toteutuksessa omakotityömaalla Ilmajoella.
Työ keskeytyy heti alkuunsa, kun yksi hormin välttämätön osa puuttuu. Sitä odotellessa joutaa hetkeksi istumaan alas rupattelemaan muurarin arjesta ja elämästä – kahvikupin ääressä, kuinkas muutenkaan.

Tulisijojen muuraamisessa on Ojasen mukaan palattu osin 1950-luvulle, jolloin käytettiin pehmeää savilaastia. Sen jälkeen tuli kokeilujen ja uusien materiaalien esiinmarssi. Niinpä joku keksi sekoittaa tulisijan savilaasteihin sementtiä, ja pahimmillaan muurattiin puhtaalla sementtilaastilla.
”Sementtilaasti on kovempaa kuin tiilet, eikä se ei jousta kuumuudessa. Tiilet menevät helposti poikki tai syntyy pitkiä halkeamia.”
Joustamaton, sementillä terästetty laasti palvelee mainiosti vaikkapa tulisijan erillisessä kuoressa tai tiiliseinässä, ei lähellä tulta.
Muitakin hätäisiä ratkaisuja tehtiin, kuten että 1960–70-luvuilla varaavat tulisijat usein purettiin ja korvattiin avotakoilla. Sitten tuli energiakriisi, ja 70-luvun lopulla alettiin jälleen muurata varaavia takkoja.
Vuosikymmenessä tulisijamuuraus ehti kadota lähes kokonaan, mutta ei Ojasen perheessä. Taito pysyi ja siirtyi isältä pojalle.
Avotakkoja puretaan yhä paljon varaavien tulisijojen tieltä, mutta toisaalta myös yllättävän monet 1980-luvun takat ovat jo tiensä päässä – osaksi sementtilaastin ja vielä useammin osaamattoman käytön vuoksi.
Ojanen tarjoaa aina vanhan takan purkua, mutta toki asiakas saa purkaa halutessaan sen itsekin tai olla apuna kantamassa tiiliä ulos rakennuksesta.
”Fiksusti muurattu tulisija on helppo purkaa pelkillä vasaralla ja piikillä. Reikätiilillä muuraten sen saa kuitenkin kovaksi kuin kallio, ja silloin se ei hajoa kuin paloina.”
Purkuun Ojanen varaa aikaa yleensä päivän ja uuden tulisijan muuraukseen viikon.
Tiilien irrottaminen ehyinä voi olla myös kierrätysmielessä järkevää, sillä Ukrainan sota pompautti tiilien hinnat pilviin. Ennen sotaa tulitiilet tulivat usein Venäjältä ja maksoivat kaupassa pari euroa kappaleelta. Nyt niitä tuodaan Keski-Euroopasta, ja rautakauppahinta on 8–9 euroa tiileltä.
Paikalla muuratun tulisijan hinnasta on nyt noin puolet materiaalia ja puolet työtä.
”Pitäisi nostaa hintoja”, Ojanen sanoo ja kehon kielestä voi tulkita, ettei niin ole täysin tapahtunut.

Ojanen laskuttaa takan purkamisesta 500–1 000 euroa, ja uuden takan saa 6 000–7 000 eurolla. Pönttöuunin hinta on noin 4 500 euroa, ja varaavan tiilihellan ilman uunia noin 3 500 euroa.
Varaavia tulisijoja tilataan yhä enemmän elementteinä, vaikka niiden hinta voi olla kovempi kuin käsityöläisen muuraama uniikki takka. Tätä Ojanen ei ymmärrä.
Rakennusalan taantuma on laittanut isot rakennusliikkeet koville, mutta omaa työtään myyvillä ammattilaisilla riittää yhä varsin hyvin töitä.
Ojasen mukaan kuitenkin varsinainen käännekohta alalla oli vuosi 2008, jonka jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan. Tuolloin Yhdysvalloista levisi finanssikriisinä tunnettu pankki- ja rahoituskriisi.
”Tulevaisuuden usko rakennusalalla koki kolauksen, ja henkinen muutos on jatkunut tähän päivään. Elämää on pitänyt suunnitella eteenpäin toimeksianto kerrallaan.
Hieman ennen finanssikriisiä Ojasella oli valinnanvaraa. Häntä pyydettiin aikuiskoulutuskeskuksen puolelle opettajaksi, ja muitakin vaihtoehtoja oli.
”Olen hieman turhaankin sulkenut ovia. Vaikka tykkään muurata, meillä on vain yksi elämä.”
Lapsesta saakka pelastusala on kiinnostanut, ja Ojanen oli innokkaasti mukana vapaapalokunnassa. Vieläkin kutkuttelisi opiskella lähihoitajaksi ja sitä kautta päästä ambulanssin rattiin.
”Nuorena oli jo pelastusopiston paperit käsissä. Ehkä iski ahneus, kun töitä oli.”
Toisaalta vaa’assa painoi varmasti myös asia, josta isä puhuu ääni väristen 90-luvun mainosvideolla. Taito on ilman ammattikouluja siirtynyt pitkään isältä pojalle tai ainakin lähisukulaiselle.

Suoraan alenevassa polvessa Sami on kolmas muurari-Ojanen, ja suvussa ammatti on siirtynyt eteenpäin jo viiden sukupolven ajan.
Hän kantoi isälle tiiliä katolle jo kuusivuotiaana ja putosi tuolloin liukkaalta huopakatolta – onneksi jalat edellä nurmikolle betonisen kaivonrenkaan viereen. Sillä kertaa nyrjähti vain nilkka.
Olihan se outoa, kun Helsingissä käydessäni kasvoni olivat esillä isoissa mainoksissa.
Ensimmäinen suurempi muuraustyö yhdessä isän kanssa oli pohjalaistakka 12-vuotiaana.
Hän toteaa, että ensimmäisestä tiilestä lähtien tulisijan suunnitelma on oltava kirkkaana päässä.
”Pitää oppia ajattelemaan ja hahmottamaan rakenne kolmiulotteisesti. Itse muuraamisen tekniikan oppiminen on melko helppoa.”

Oma lapsuudenkoti Peräseinäjoella on täystiilitalo, jonka isä muurasi vuonna 1968 Mietaan tiilitehtaan hukkapaloista eli ilmaiseksi saadusta tiilenpätkistä viimeisen päälle hyvin: kesällä rakennus pysyy viileänä ja talvella lämpimänä.
Se on saanut vuosien saatossa mukavuuksia ja maalämmön. Mahdollista on, että Ojaset muuttavat sinne vanhoilla päivillään.
Tällä hetkellä Ojanen asuu muuraamassaan täystiilitalossa Seinäjoella puolisonsa Katjan kanssa. Kihlauksesta tulee maaliskuussa kuluneeksi 30 vuotta. Kaksi aikuista tytärtä opiskelevat eri kaupungeissa muuta kuin rakennusalaa.
Ojasten sukua nähdään varmasti muuraamassa myös Samin jälkeen. Serkun poika jatkaa alalla, onpa Ojasen vanhinta tytärtäkin nähty työmailla opiskelujen lomassa.
Jo kuudes sukupolvi opettelee tiilien saloja.
53-vuotias muurari jo viidennessä polvessa.
Voitti muurauksessa hopeaa Taito-olympialaisissa Lyonissa vuonna 1995. Muurannut tulisijoja 12-vuotiaasta saakka.
Kotoisin Peräseinäjoelta ja asuu puolisonsa Katja Ojasen kanssa Seinäjoella.
Perheeseen kuuluu kaksi aikuista tytärtä.
Harrastaa matkustelua ja historiaa ja palasi hirviporukkaan 30 vuoden tauon jälkeen.