Siipisurffaaja kiitää jäällä jopa 90 kilometrin tuntivauhtia – aloittelijakin pääsee helposti liikkeelle

Aurinko pilkahtelee ja tuuli vihmoo järven jäällä. Pidän kiinni kaksin käsin ilmatäytteisestä siipipurjeesta. Kun käännän siipeä tuulta kohti, tunnen nykäisyn ja alan liukua järven jäällä laskettelusuksien kanssa. Tämähän on mahtavaa!

”Laji on todella helppo aloittaa, koska onnistumisen ilon kokee tuulisessa kelissä ensi kerrasta. Jokainen aloittelija pääsee takuulla liikkeelle”, talvipurjehduksen aktiiviharrastaja Jani Aho myötäilee ensikertalaista tuntemuksia.

Siipisurffaus tai jääsiipeily on yksi talvipurjehduksen alalajeista. Siinä käsillä kiinni pidettävän siiven avulla päästään etenemään tuulessa laskettelusuksien tai luistimien kanssa. Kokeneemmat harrastajat roikkuvat siivessä trapetsivaljailla.

Jani Aho on ­kiinnittänyt siiven vyötärölleen ­trapetsivaljailla.  Kuva: Johannes Tervo

Aivan helppoa ei siipeily kuitenkaan ole. Siiven hallinnan ja tuuliolosuhteiden lukemisen opetteluun menee oma aikansa.

Myötätuulessa on helppo edetä, mutta tuulen ei saisi antaa viedä tuulen alapuolelle sellaiseen paikkaan, josta on vaikea palata lähtöpisteeseen.

”Tuuliolosuhteet voivat olla sellaiset, että siivellä pääsee jonnekin, mutta ei enää takaisin. Lajia aloittelevalle voi joskus käydä niin ja lähtöpaikkaan voi joutua palaamaan monoilla kävellen, hiihtäen tai ehkä jopa liftaamalla”, Aho sanoo.

”Jäälle lähdettäessä olisi aina oltava jokin varasuunnitelma. Siivillä pääsee tulemaan vastatuuleen luovimalla: ei suoraan, vaan viistosti.”

Tallaista kiinteää siipeä suositellaan kokeneemmille harrastajille. Tavalliset laskettelusukset ja kypärä kelpaavat hyvin. Myös naskalien tai kelluntapukineen käyttö on suositeltavaa jäälle lähdettäessä.  Kuva: Johannes Tervo

Ahon mukaan talvipurjehdus kaikkinensa on upea laji: mielenkiintoinen ja ympäristöystävällinen talviluonnossa liikkumisen muoto.

Jääsiipeily on myös kohtalaisen edullinen laji harrastaa. Monilta löytyy lasketteluvarusteet jo valmiiksi. Käytetyn, pumpattavan siiven saa hankittua noin 300–400 eurolla. Samaa siipeä voi käyttää kesällä vesillä esimerkiksi laudan kanssa.

Siipeä ei kannata ostaa omin päin, sillä vääränlainen varuste latistaa nopeasti kovankin innon.

Monet talvipurjehdusta järjestävät tahot tarjoavat testausmahdollisuuksia kaikenikäisille kiinnostuneille. Kokeneilta harrastajilta saa vinkkejä välineiden hankintaan.

Etelä-Pohjanmaalla tuuliurheilua voi harrastaa kaikilla alueen järvillä ja aukeat maastot tuovat myös mahdollisuuksia lajeille.

Lajia voi harrastaa myös pelloilla, jos pellon pinta on kova. Lumisilta pelloilta löytyy maastonmuotoja, joissa pääsee hyppäämään.

Ilmatäytteiset siivet pumpattiin täyteen ennen jäälle lähtöä.  Kuva: Johannes Tervo

Kuortanelainen Ruut Kettunen uskaltautui kokeilemaan jääsiipeilyä. Ihan helppoa se ei ensikertalaiselle ole. Kuva: Johannes Tervo

Lappajärveläisen harrastajaporukan Crater Surfersin testauspäivillä on käynyt ennätysmäärä porukkaa.

Kuortanelainen Ruut Kettunen, 17, päätti kokeilla itselleen täysin vierasta lajia, kun hänen äitinsä vinkkasi testauspäivästä.

”Minulla ei ollut minkäänlaista aiempaa kosketuspintaa talvisiipeilyyn. En ole nähnyt sitä edes telkkarista. Aluksi oli vaikeata saada siipi pysymään oikein päin tuulessa. Mutta kun pääsin vauhtiin, se oli todella mukavaa”, Kettunen toteaa.

Kettunen on lasketellut alle kouluikäisestä saakka. Laskettelutaustasta on hyötyä, sillä jäällä on osattava kääntyä suksen kanttia käyttämällä.

”Itseäni kiinnostaa tässä lajissa vauhti, vaikka ei tämä varsinaisesti extremeä ole. Onhan se siistiä, kun pystyy ­menemään järven jäällä tuolla tavalla. Jos uudet lajit kiinnostavat, niin tätä kannattaa ehdottomasti testata,” Kettunen kannustaa.

Tuuli nappaa ­herkästi siiven mukaansa ­ensimmäisillä kerroilla. Siksi siipi kiinnitetään ranteeseen karku­remmillä.  Kuva: Johannes Tervo

Seinäjokelainen Keijo Kaistila on harrastanut talvisurffausta jo 25 vuotta. Konkari on ilokseen huomannut, että lajin suosio on kasvussa.

”Olen harrastanut hyvin useana talvena yksinään. Monet kerrat olen miettinyt, että mitä järkeä on olla jäällä lumipyryn keskellä itsekseen. On hienoa nähdä, että nyt lajin pariin ilmaantuu uusia innokkaita harrastajia”, Kaistila toteaa.

Hänen mukaansa talvisiipeily sopii mainiosti kaikenikäisille, myös reilusti keski-iän ylittäneille.

”Kuusikymppisenäkin pärjää tässä todella hyvin, jos on edes jonkinlaisessa peruskunnossa ja polvinivelet kestävät. Itselläni on ollut selkävaivoja, mutta tästä lajista on vain hyötyä, koska selkää joutuu venyttämään siipeillessä”, Kaistila sanoo.

Jääsiipeilijä saa nauttia talvi­luonnon kauneudesta sinisine ­hetkineen ja auringonlaskuineen.  Kuva: Johannes Tervo

Lajia voi harrastaa taitotasonsa ja fysiikkansa mukaisesti. Jäällä voi hakea kovia vauhteja tai edetä halutessaan hitaammin maisemista nauttien.

”Lajista on olemassa erilaisia variaatioita. Siivellä voi retkeillä leppoista vauhtia saaresta toiseen tai yrittää maksimivauhteja. Jokainen saa harrastaa oman kiinnostuksensa mukaan. Teit niin tai näin, niin kyllä monesti jo yhden tunnin jälkeen ollaan kovassa hiessä ja hapoilla”, Jani Aho naurahtaa.

Vauhdin ja fyysisyyden lisäksi häntä kiehtoo talvipurjehduksessa sääolosuhteisiin perehtyminen ja luonnossa oleminen.

”Olen oppinut lajin parissa säästä tosi paljon. Yhteen harrastuskauteen ei mahdu kahta samanlaista keliä. Aina jokin asia, vähintään tuulen suunta, lämpötila tai lumen koostumus muuttuvat", Aho sanoo.

"Myös suksen tai siiven valinnalla voi vaikuttaa siihen, millainen harrastuskerrasta tulee.”

Parhaan vedon saa, kun kääntää selän ja kallistaa kropan tuuleen päin. Kuva: Johannes Tervo

Sopivat tuuliolosuhteet ovat olennaisia lajin harrastamiselle. Siksi harrastajat seuraavat sääennusteita tarkasti. Tuuliolosuhteet varmistuvat vasta aikaisintaan kaksi päivää ennen ajankohtaa. Lähtöpiste määräytyy usein sään ja tuuliennusteen mukaan.

”Tämä ei ole padelia, jota pääsee pelaamaan joka viikko samaan aikaan tietyssä paikassa. Tuuliharrastajalla on aina tavoitteena saada parempaa ajokeliä, mutta täydellistä yhdistelmää tuulen ja kaikkien vaikuttavien tekijöiden suhteen ei ole olemassakaan”, Aho toteaa.

Laji on sosiaalinen, vaikka jäällä liikutaan tuulen mukana yksinään. Jäällä voi sattua ja tapahtua monenlaista ja silloin kavereista on tukea ja turvaa.

”Jääsiipeilijät olivat vuosia hajallaan ja kaikki harrastelivat omissa oloissaan. Kun sitten löysimme toisemme, niin huomasimme, että onpa muuten hienoa harrastaa yhdessä”, Aho iloitsee.

Häneltä kysytään usein, että mikä lajissa on se kaikkein kiehtovin juttu.

”Tässä lajissa käytetään hauskuusmittaria. Se ei kiteydy mitattaviin asioihin, kuten vauhteihin tai matkoihin. Hauskuutta ei voi mitata, vaan sen voi määrittää jokainen taitotasostaan riippumatta itse itselleen. Se koostuu tästä porukasta, yhdessä tekemisestä ja ulkoilmassa olemisesta. Siinä ollaan ytimen äärellä.”