• Rippileireillä nuorista avautuu myös ihan uusia piirteitä – "En ole vuosien saatossa tavannut yhtään nuorta, joka ei arvostaisi luontoa ja sen antimia"

    Nuorissa on tulevaisuus. Ja uskallanpa väittää, että se on hyvissä käsissä, kirjoittaa seurakuntapastori Salla Autere kolumnissaan.
    Lukemisto
    1.8.202113:00
    Salla Autere

    Monien seurakunnan työntekijöiden kesään kuuluvat olennaisena osana rippileirit. Itselläni sellainen loppui juuri.

    Rippileirit on sellaisia työtehtäviä, että viikon jälkeen on aivan kuolemanväsynyt mutta samalla myös onnellinen. Oppitunnit, koiranunta nukutut yöt ja pitkät aktiiviset päivät vievät voimat jo ainakin minunlaiselta täti-ihmiseltä.

    Mutta samalla nuorten into, haaveet ja tiedonjano myös tarttuvat. On ihana nähdä, kuinka nuoret luovat uusia ystävyyssuhteita, puhuvat vaikeistakin asioista ja miettivät elämän peruskysymyksiä. Ja haluavat paremman maailman.

    Nykynuoria monesti kritisoidaan siitä, että heillä ei ole käytöstapoja tai kunnioitusta muita kohtaan. Varmasti se on osittain totta. Mutta rippileireillä nuorista avautuu myös ihan uusia piirteitä.

    Ne nuoret, jotka kotona vanhempiensa silmien alla vaikuttavat passiivisilta, eivät osallistu kotitöihin eivätkä juuri juttele perheen kanssa, ovatkin monesti leirillä hyvin aktiivisia. Nuorista ikään kuin kuoriutuu uusi puoli, kun vanhemmat eivät ole hoitamassa tai tarkkailemassa eikä taakkana ole tutun kaveripiirin painostusta.

    En ole vuosien saatossa tavannut yhtään nuorta, joka ei arvostaisi luontoa ja sen antimia. Kaikki haluavat maailman, jossa ei sodita, jossa ei ole nälänhätää, jossa köyhiä ja sairaita autetaan ja jossa ihmisiä ei tuomita ihonvärin, sukupuolen tai seksuaalisuuden mukaan.

    Meidän nuoremme ovat valtavan isosydämisiä ja ajattelevia.

    Ja arvatkaapa mitä, he myös rukoilevat. Silloin kun kukaan ei näe tai kuule, he liittävät kätensä yhteen ja pyytävät Jumalalta neuvoja ja apua. Sitä ei tehdä näyttävästi, sitä ei myönnetä edes kavereille tai kotiväelle. Mutta rippileirillä selviää, että uskonnollisuus ei ole kadonnut nuorisostamme.

    ”Olin tosi kipeä ja peloissani. Silloin vähän rukoilin, että selviäisin tästä. Ja samalla hetkellä minulle tuli varmempi olo. Luottavainen tunne, että joku isompi voima huolehtii minusta”, kertoi eräs nuori viime viikolla.

    Nuorissa on tulevaisuus. Ja uskallanpa väittää, että se on hyvissä käsissä.

    Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, emerituspiispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja kirkollisen työn koordinaattori Anni Takko.

    Artikkelin aiheet
    rippileirit
    nuoriso
    seurakunta
    usko
    luonto
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä