• Suomenlinna juhlii sadan vuoden suomalaista historiaa

    Suomen lippu nostettiin 12.5.1918 ensimmäisen kerran salkoon Kustaanmiekalla ja linnoituksen nimi muutettiin Suomenlinnaksi.
    Sveaborg eli suomalaisittain Viapori liitettiin itsenäiseen Suomeen virallisesti 12.5.1918.
    Sveaborg eli suomalaisittain Viapori liitettiin itsenäiseen Suomeen virallisesti 12.5.1918. Kuva: LEHTIKUVA / Martti Kainulainen
    Lukemisto
    11.5.201810:14
    STT

    Suomenlinnassa juhlitaan tänä vuonna ympäripyöreitä vuosia, sillä linnoituksen suomalainen kausi on kestänyt sata vuotta. Sveaborg eli suomalaisittain Viapori liitettiin itsenäiseen Suomeen virallisesti 12.5.1918.

    Tuolloin Suomen lippu nostettiin ensimmäisen kerran salkoon Kustaanmiekalla ja linnoituksen nimi muutettiin Suomenlinnaksi.

    Merkkivuosi näkyy tapahtumina ja näyttelyinä. Niissä muistellaan satavuotisen historian lisäksi sisällissotaa ja vankileirejä. Suomenlinnan vankileiri oli toiseksi suurin sisällissodan jälkeen Suomeen perustetuista vankileireistä.

    Puolustusvoimat järjestää lauantaina Suomenlinnassa kutsuvierastilaisuuden, jossa sadan vuoden takainen lipunnosto toistetaan. Osana lipunnostoa Vallisaaresta ammutaan 21 kunnialaukausta. Asukkaat järjestävät myös oman kaikille avoimen juhlan Cafe Bar Valimossa kello 18 alkaen.

    Artikkelin aiheet
    suomenlinna
    historia
    suomen lippu
    itsenaisyys
    suomen sisällissota
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”