• Yhä useampi työikäinen on psyykkisesti kuormittunut, kertoo THL:n tutkimus – itsemurha-ajatukset ovat yleistyneet alle 50-vuotiailla

    Psyykkinen kuormittuneisuus on lisääntynyt merkittävästi.
    Psyykkinen kuormittuneisuus on yleisintä 20–29-vuotiailla, mutta on lisääntynyt myös kolme- ja nelikymppisillä.
    Psyykkinen kuormittuneisuus on yleisintä 20–29-vuotiailla, mutta on lisääntynyt myös kolme- ja nelikymppisillä.  Kuva: LEHTIKUVA / EIJA KONTIO
    Lukemisto|Hyvinvointi
    17.5.202311:30
    STT

    Vain noin joka toinen työikäinen kokee elämänlaatunsa hyväksi, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Terve Suomi -väestötutkimuksesta. Määrä on laskenut, sillä neljä vuotta sitten elämänlaatunsa hyväksi koki vielä yli 60 prosenttia työikäisistä.

    Elämänlaadulla tarkoitetaan ihmisten käsitystä esimerkiksi heidän omasta terveydestään, hyvinvoinnista, sosiaalisista suhteista ja elinympäristöstä.

    Joka viides työikäinen kokee merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta. Määrä on lisääntynyt THL mukaan merkittävästi, sillä vuonna 2018 tehdyssä tutkimuksessa merkittävää psyykkistä kuormitusta koki vain noin 13 prosenttia.

    Psyykkinen kuormittuneisuus on yleisintä 20–29-vuotiailla, mutta on lisääntynyt myös kolme- ja nelikymppisillä.

    Tulokset ovat johtava tutkija Annamari Lundqvistin mukaan huolestuttavia yhteiskunnan sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden näkökulmasta.

    ”Vaikka työikäisten hyvinvoinnin heikkenevästä kehityksestä on ollut viitteitä jo aiemmin, viime vuosien kriisit ovat todennäköisesti entisestään hankaloittaneet tilannetta”, Lundqvist sanoo tiedotteessa.

    Itsemurha-ajatukset ovat lisääntyneet alle 50-vuotiailla. Joka kahdeksas työikäinen kertoi niistä väestötutkimuksessa, kun vuonna 2018 näin kertoi vielä vain joka kymmenes.

    Itsemurhien ehkäisyohjelman käyttöönotto on tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan erityisen tärkeää.

    ”Tämän lisäksi rohkaisemme laatimaan turvasuunnitelman itsemurha-ajatusten varalle ja ottamaan sote-palveluissa käyttöön myös muita hoidon keinoja nykyistä enemmän”, Partonen sanoo tiedotteessa.

    Työikäiset käyttävät myös entistä enemmän terveyspalveluita mielenterveyteen liittyvien ongelmien takia. Noin viidennes työikäisistä naisista kertoi käyttäneensä mielenterveyspalveluita, kun miehistä näin kertoi 12 prosenttia.

    Mielenterveyspalveluita käyttävien naisten määrä on kasvanut vuodesta 2018 viidellä prosenttiyksiköllä. Miesten kohdalla kasvua on ollut kolme prosenttiyksikköä.

    Pääsy terveyspalveluihin on vaikeutunut. Lähes joka neljäs aikuinen kokee, ettei saa riittävästi lääkäripalveluita tarpeeseensa nähden. Määrä on lisääntynyt lähes kymmenen prosenttiyksikköä sekä miehillä että naisilla vuodesta 2018.

    Hankalin tilanne on Pohjois-Karjalassa, Keski-Uudellamaalla ja Kainuussa, jossa liian vähän lääkäripalveluita koki saavansa yli 30 prosenttia asukkaista.

    Terve Suomi -väestötutkimuksen kyselyaineisto kerättiin syyskuun 2022 ja maaliskuun 2023 välisenä aikana. Tutkimuksen kyselyosuuteen kutsuttiin mukaan 61  600 satunnaisesti valittua 20 vuotta täyttänyttä ihmistä eri puolelta Suomea.

    Kutsutuista 46 prosenttia vastasi kyselyyn. Tutkimuksen otos muodostettiin niin, että tulokset ovat yleistettävissä koko Suomeen ja hyvinvointialueittain.

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa