• Taiteen valtionpalkinnot 13 taiteilijalle ja yhteisölle – palkittujen joukossa muun muassa keramiikkataiteilija Anu Pentik ja Kainuussa korpiresidenssiä ylläpitävä Mustarinda-seura

    Valtionpalkinnot jakoi tänään tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio Helsingissä Kansallisoopperassa.
    Anu Pentik palkittiin muotoilun valtionpalkinnolla.
    Anu Pentik palkittiin muotoilun valtionpalkinnolla. 
    Lukemisto
    17.11.202112:37
    STT

    Taiteen valtionpalkinnot on myönnetty kaikkiaan 13 taiteilijalle, yhdistykselle ja muulle yhteisölle. Valtionpalkinnon voi saada tunnustuksena kolmen viime vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai pitkäaikaisesta, ansiokkaasta taiteellisesta urasta tai toiminnasta alan hyväksi. Palkintojen yhteissumma on 226 000 euroa.

    Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) taidetoimikunnat päättävät oman alansa palkinnoista. Lastenkulttuurin palkinnosta päättää Taiteen edistämiskeskuksen johtaja.

    Muotoilun valtionpalkinnon sai tänä vuonna keramiikkataiteilija Anu Pentik. Taiken tiedotteessa mainitaan kunniatohtori Pentikin viettävän parhaillaan myös 50-vuotistaiteilijajuhlaansa.

    "Anu Pentikin elämäntyö on Lapin sävyissä hehkuva taide, jossa ilmenevät ihmisen tunteiden koko skaala sekä luonnon monimuotoisuus", tiedotteessa kuvaillaan.

    Elokuvataiteen valtionpalkinto meni puolestaan pukusuunnittelija Tiina Kaukaselle, joka on toiminut puvustajana kymmenissä tuotannoissa. Monikymmenvuotisen uran tehneen Kaukasen tilille on kilahtanut myös viisi Jussi-palkintoa. Ensimmäisen kerran hänet palkittiin Jussi-palkinnolla vuonna 1998.

    "Kotimaisella elokuva-alalla on vain hyvää sanottavaa Kaukasen työasenteesta ja luovuudesta. Hän edustaa sellaista elokuvan ammattikuntaa, johon kohdistuu harvoin julkista huomiota", Taiken tiedotteessa perustellaan.

    Lastenkulttuurin valtionpalkinnon saivat tänä vuonna kuvataiteilijat Johanna Juvonen ja Biagio Rosa.

    Taiteilijat aloittivat kesällä 2011 taidetoiminnan Petäjäveden kunnan omistamassa suojellussa rakennuksessa. Huonokuntoinen talo ja sen pihapiiri valjastettiin luovan toiminnan käyttöön yhdessä seudun lasten kanssa.

    "Palkinto on kunnianosoitus pienen paikkakunnan aktiivisille osallistavan taiteen ja sen saavutettavuuden edistäjille", tiedotteessa kerrotaan.

    Arkkitehtuurin valtionpalkinto myönnettiin AOR-arkkitehdeille. Taiken tiedotteen mukaan toimisto on menestynyt erinomaisesti arkkitehtikilpailuissa reilun viiden toimintavuotensa aikana. Voitto on irronnut muun muassa vuonna 2015 järjestetyssä kilpailussa, jonka voittotyön pohjalta toteutettiin Jätkäsaaren peruskoulu.

    Sittemmin AOR on suuntautunut erityisesti koulujen ja muiden julkisten tilojen rakentamiseen.

    Monitaiteen palkinto menee Hyrynsalmelle Kainuuseen

    Monitaiteen palkinto myönnettiin Mustarinda-seuralle, jonka tukikohtana on Hyrynsalmessa Kainuussa sijaitseva Mustarinda-talo. Seura pyrkii haastamaan fossiilitalouden yhdistelemällä tiedettä ja taidetta.

    Taiken tiedotteen mukaan Mustarinda-talossa residenssivierailla on mahdollisuus kokeilla kestävää elämää käytännössä.

    "Näyttelyiden ja tapahtumien korkeatasoinen ohjelma vetää puoleensa niin paikallisia kuin kauempaa saapuvia nykytaiteen, kestävän elämäntavan ja luonnon monimuotoisuuden ystäviä", valintaa perustellaan tiedotteessa.

    Kuvataiteen valtionpalkinnon saa kuvataiteilija Tuula Närhinen, joka on työskennellyt pitkäjänteisesti taiteen ja tutkimuksen rajapinnassa.

    Mediataiteen valtionpalkinnon sai tänä vuonna taiteilija Kaino Wennerstrand. Esittävien taiteiden valtionpalkinto myönnettiin Huoneiden kirja -teoksen ydintyöryhmälle.

    Kirjallisuuden valtionpalkinnon sai suomentaja Sirkka-Liisa Sjöblom, joka on kääntänyt vuosikymmenien ajan ruotsin- ja englanninkielistä kauno- ja tietokirjallisuutta. Kirjallisuuden valtionpalkinto annettiin myös Tuli & Savu -lehdelle.

    Sarjakuvataiteen valtionpalkinnon saa sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo. Taiken tiedotteen mukaan Takalo käsittelee tuotannossaan vaikuttavalla tavalla yksilön ja yhteiskunnan suhteita.

    Musiikin valtionpalkinto myönnetään kapellimestari Ari Angervolle, joka on toiminut muun muassa kapellimestarina ja opettajana Sibelius-Akatemiassa vuosikymmenten ajan.Hän on johtanut orkestereita monilla maamme orkesterimusiikkileireillä ja vaikuttanut myös lukuisten musiikkikilpailujen tuomaristoissa.

    Musiikin valtionpalkinnon saavat myös Hietsu is Happening ry ja Klassinen Hietsu ry Hietsun Paviljongin musiikkitoiminnasta.

    Lue myös:

    Mustarinda mullistaisi kansalaisten energiaopin

    Muotoilija Anu Pentikin elämäntarina muovautuu näytelmäksi – "Ilman koulutustakin voi menestyä, jos on sinnikäs"

    Artikkelin aiheet
    taiteen valtionpalkinnot
    Anu Pentik
    Mustarinda-seura
    Jenni Haukio
    taiteen edistämiskeskus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”