• Arvio: Elokuva laulajalegendasta jättää lohduttomaksi

    Timo Koivusalon ohjaamassa Olavi Virta -elokuvassa keskitytään pitkälti laulajan ja alkoholin piinalliseen suhteeseen.
    Lauri Tilkanen näyttelee Olavi Virtaa laulajatähdestä kertovassa elokuvassa.
    Lauri Tilkanen näyttelee Olavi Virtaa laulajatähdestä kertovassa elokuvassa. Kuva: Artista Filmi
    Lukemisto
    5.10.201823:10
    Laura Kuivalahti

    Kun nuori Olavi Virta ( Lauri Tilkanen) nousee orkesterin eteen laulamaan, on yleisö haltioitunut. Miehen ääni värähtelee parkettien yllä niin, että nuorten neitojen sydämet läpättävät tavallista kiivaammin.

    Sota katkaisee laulajan uran, mutta kun rauha on solmittu, pääsee Olavi Virta jatkamaan unelmiensa tavoittelua. Suosion ja levytettyjen laulujen määrän karttuessa kasvaa myös perhe. Vaimo Irene Virta ( Malla Malmivaara) odottaa kotona lasten kanssa, kun suosittu laulaja joko juhlii railakkaasti ystäviensä kanssa tai viettää öitään vieraiden lakanoiden välissä. Useamman kerran Irene Virta lapsineen pakkaa laukkunsa valmiina jättämään epävarman elämän taakseen.

    Timo Koivusalon ohjaama Olavi Virta -elokuva saa ensi-iltansa tänään perjantaina. Elokuva kertaa yhden Suomen suosituimman laulajan elämänvaiheet, mutta se on myös kunnianosoitus kesäisille maalaismaisemille sekä kotimaiselle tanssimusiikille. Kauniiden maisemakuvien ja tanssijalkaa kutittelevien musiikkiesitysten äärellä ei voi olla kaipaamatta kesäiselle tanssilavalle.

    Elokuvan alku on hyvin rauhallinen, jopa toteava. Olavi Virta ei turhia pukahda, sanoo kulloiseenkin tarjoukseen vain, että kyllä hoituu. Ja niin ne näyttävät hoituvan. Töitä riittää, samoin juhlia.

    Mitä kovemmaksi laulajan uran kierrokset kasvavat, sitä lohduttomammaksi elokuva muuttuu. Virran kamppailu alkoholin kanssa ja jatkuva pelko perheen menettämisestä on tallennettu elokuvaan niin raastavasti ja toisaalta yksipuolisesti, että lopputekstien alkaessa olo on murheellinen.

    Olavi Virta. Ohjaus: Timo Koivusalo. 125 minuuttia.

    Artikkelin aiheet
    Olavi Virta
    Timo Koivusalo
    elokuva-arvio
    suomalainen elokuva
    tanssimusiikki
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan