• Levyarvio: Runolliset sanoitukset viihdyttävät korvaa

    "Levyn sanoitukset kestävät kuuntelua useamman kerran, vaikka ei laulelmien ystävä olisikaan."
    Syntyjään parkanolainen Elisa Laiho työskentelee useissa eri kokoonpanoissa.
    Syntyjään parkanolainen Elisa Laiho työskentelee useissa eri kokoonpanoissa. 
    Lukemisto
    27.11.201922:06
    Kaijaleena Runsten

    Laulaja-lauluntekijä Elisa Laihon toinen levy Kaunista valoa keskittyy rohkeuden, kasvamisen sekä rakkauden olemuksen teemoihin.

    Levy on kauniisti sovitettua, soljuvaa musiikkia niille, joita radiolistat tympivät. Osaavat muusikot kasvattavat Laihon sävellykset vivahteikkaiksi laulelmiksi.

    Parkanosta Kaustisen musiikkilukion kautta Sibelius-akatemiaan ja Riihimäelle kulkeneen ammattimuusikon osaaminen kuuluu hänen otteistaan niin pianistina kuin laulajana.

    Pianoa olisi voinut kuunnella enemmänkin. Samoin muutamat svengaavat latinorytmit ja etnovivahteet verhoutuvat turhaan osin sangen viihteellisiin sovituskuvioihin.

    Levyn sanoitukset kestävät kuuntelua useamman kerran, vaikka ei laulelmien ystävä olisikaan.

    Itseäni miellyttivät ­erityisesti Pienet aiheet, ­päätöskappale Totuus ja ­Ihoni alla, jonka sovitus oli yksi kokoelman monitasoisimpia.

    Myös Jälkeenpäin, joka on sävelletty Tommy Tabermannin runoon, jää mieleen.

    Muista sanoituksista vastaavat Elisa Laiho itse, Aura Raulo, Petri Lahtinen, Annukka Pullola ja Tauno Naumanen.

    Laiho on säveltänyt jo opiskeluaikoina musiikkia runoihin. Hänen ensimmäinen levynsä Mustaa tai valkoista pohjautui Edith Södergranin tuotantoon.

    Elisa Laihon levy Kaunista valoa ilmestyi marraskuun alussa.

    Artikkelin aiheet
    Elisa Laiho
    Kaunista valoa
    levyarvio
    laulaja-lauluntekijä
    suomalainen musiikki
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä